Kulttuurintutkijat ovat kiinnostuneet tiedon katveeseen jääneistä ihmisistä ja tutkimusaiheista. Jos aikaisemmin riitti yhden tarinan kertominen sodasta, niin nyt huomio kiinnittyy ajatukseen puuttuvasta perinnöstä, siihen mikä on unohdettu. Suomessa toisen maailmansodan yliluonnollisia kokemuksia ei ole itsenäisenä tutkimuskysymyksenä aiemmin käsitelty. Kokemukset ilmentävät sitä, mikä sai ihmiset kestämään vaikeina aikoina. Ne kuvaavat sodan arkaa ja herkkää puolta ja inhimillistävät historiaa, kirjoittaa Turun yliopiston sota-ajan yliluonnollisia kokemuksia tutkiva väitöskirjatutkija, kulttuuriantropologi Satumaarit Myllyniemi.
The Association of Critical Heritage Studies perustettiin vuonna 2012 nostamaan esiin kriittisiä näkökulmia kulttuuriperintöön. Tutkijat halusivat käyttää kulttuuriperinnön luomisessa laajempia lähteitä, kyseenalaistaa valta-asetelmat, haastaa konservatiiviset käsitykset sekä kutsua sellaiset ihmiset osallistumaan, jotka ovat aikaisemmin kokeneet tulleensa ohitetuiksi. Kriittisessä kulttuuriperinnön tutkimuksessa keskiöön haluttiin tavalliset ihmiset ja tarkastelun kohteeksi inhimillinen tunnekokemus. Tutkijat kysyivät, ketä kuullaan ja mitä on jäänyt ulkopuolelle, syrjäytetty ja unohdettu.
Väitöskirjaani varten vuosina 2017–2021 haastatteluin ja minulle lähetetyin tekstein muodostamani aineisto sisältää 220 suomalaisen kokemuskertomukset toisesta maailmansodasta. Syksyllä 2017 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura järjesti väitöskirjatyön tueksi myös kilpakeruun Yliluonnollinen sota, ja aineisto sisältää keruuvastaukset. Kerrotut enteet, aavistukset ja näyt liittyvät omaan, läheisen ihmisen ja maan kohtaloon sotarintamalla, kotirintamalla ja evakkoteillä.
Kokemuskertomukset ovat tulkitsevia ja merkityksiä luovia ja kertojat haluavat jakaa kokemukset jälkipolvien kanssa. Kulttuurintutkijat käsittelevät yliluonnollisia kokemuksia arkikokemuksista poikkeavina, merkityksellisinä ja muille kertomisen arvoisina. Ne ovat yleisinhimillisiä, mutta korostuvat erityisesti kriisi- ja sota-aikoina sekä vaikeissa elämäntilanteissa.
Kertojat ottavat kantaa toisen maailmansodan hallitsevaan sotakuvastoon, sota-ajan henkiseen ilmapiiriin sekä niiden muutokseen nykyajassa. Aineistoni perusteella olen päätellyt, että yliluonnolliset kokemukset olivat sota-aikana yleisiä, mutta osasta niistä on vaiettu. Kokemukset ovat olleet yksilölle itselleen liian raskaita, tai ne eivät ole sopineet hyväksyttyyn ja yleisesti ymmärrettyyn sodan yliluonnollisten kokemusten kuvastoon. Kokemukset ovat jääneet jopa vuosikymmeniksi perheiden, sukujen ja paikallisyhteisöjen kerrotuiksi muistoiksi.
Hyväksytty ja mykistetty yliluonnollinen
Suomalaisessa toisen maailmansodan kulttuuriperinnössä korostuvat kristilliset painotukset. Kristinuskon sanomaa kirkastettiin valtiovallan taholta kansalaisten lohdutukseksi ja karaisemiseksi. Myös aineistossani on runsaasti kuvauksia kristillisistä kokemuksista. Niistä on ollut hyväksyttävää ja helppoa kertoa jo sota-aikana, ellei kokemus ole ollut yksilölle liian vaikea.
Kokemuskertomuksissa on myös kansanuskoon kuuluvia sisältöjä. Kansanusko on uskomusten löyhä järjestelmä, joka liittyy yliluonnollisiin ilmiöihin, taikuuteen sekä ihmisen onneen ja kohtaloon. Se yhdistää ja hyödyntää kertomusperinteestä ja kristinuskosta tuttuja aineksia. Valtaosa sota-aikana eläneistä tunsi ja ymmärsi nämä selitystavat. Kristinusko on muovannut kansanuskoa jo vuosisatojen ajan, ja kokemuskertomuksissa ne yhdistyvät usein toisiinsa arjen eletyksi uskonnollisuudeksi.
Osa kokemuskertomuksista on sellaisia, joita kertojat tulkitsevat hallitsevien ajattelutapojen ja oppijärjestelmien ulkopuolelta, ja kertominen on voinut aiheuttaa negatiivisen sosiaalisen leiman. Käsitys siitä, mikä on hyväksyttävä tapa ajatella ja mistä voi puhua, on kuitenkin murroksessa. Kertojien mielestä käsitys henkisyydestä on avartunut. Kirkon valta-asema on heikentynyt, ja suomalaiset ovat osittain vieraantuneet sota-aikana elävästä agraarisen Suomen kansanuskoisesta maailmankuvasta.
Kulttuuriperintöä ruohonjuuritasolta ilman hierarkiaa
Tutkimusaihe nousi ruohonjuuritasolta, kun ihmiset halusivat avautua yliluonnollisista sotakokemuksista. Niistä on mahdollista kertoa myös sen vuoksi, että sodasta on kulunut riittävästi aikaa ja surutyö traumaattistenkin kokemusten osalta on tehty.
Kokemuskuvaukset toisesta maailmansodasta liittyvät omaan, läheisen ihmisen ja maan kohtaloon sota- ja kotirintamalla sekä evakkoteillä. Kuva: Alexfas via Pixabay
Tärkeä tutkimuksellinen avaus usein traumaattisten sotakokemusten käsittelemiseksi oli historiantutkijoiden, Tiina Kinnusen ja Ville Kivimäen, toimittama Ihminen sodassa (2006). Se käynnisti Suomessa keskustelun siitä, millaisia jälkiä sodan väkivalta, stressi ja menetykset olivat jättäneet ihmisten mieliin ja muistoihin.
Sodan yliluonnolliset kokemukset avaavat näkymää voimakkaasti emootioihin vaikuttaneisiin tapahtumiin. Kyse on usein elämää mullistaneesta avainkokemuksesta, joka on tehnyt poikkeuksellisen vaikutuksen. Ihmiset ovat kertoneet, mihin he turvautuivat sodassa hädän hetkellä, ja millaisia apukeinoja heillä oli silloin käytössään.
Kokemuksellinen ja affektiivinen ovat nousseet kulttuuriperintötutkimuksen suosituiksi näkökulmiksi. Kulttuuriperintötutkijat ovat kiinnostuneet vuorovaikutteisista ja tunteita herättävistä sisällöistä. Esimerkiksi Laurajane Smithin, Margaret Wetherellin ja Gary Campbellin toimittama Emotion, Affective Practices, and the Past in the Present (2018) tarkastelee, mitä inhimillisten tunnekokemusten takaa paljastuu suhteessa hallitsevaan kulttuuriin, millaisia murtumia, jännitteitä, uskomuksia ja perinteitä tulee näkyville.
Tutkijoiden ajattelutapa avaa uudenlaisia tapoja kokea ja muistaa. Kokemukset avaavat kanavan keskustella hämmentävästä ja käsittämättömästä. Yliluonnollisen käsitteleminen mahdollistaa rikkaamman suhteen muistoihin ja ympäristöön.
Kokemusten kertominen voi rohkaista uusiin keskusteluihin ja synnyttää keinoja eläytyä sodan kokeneiden yksilöiden kokemuksiin. Hedelmällisin vuorovaikutus mielestäni syntyy, kun erilaiset kokemusten tulkintatavat rinnastuvat moniäänisinä. Niissä on yhtymäkohtia, jotain mikä ihmisiä yhdistää paremminkin kuin erottaa, maailmankatsomuksesta riippumatta.
Toivon sodan yliluonnollisten kokemusten esille tuomisen sekä murtumakohtien ja jännitteiden ilmaisujen johtavan empatian ja vuorovaikutuksen lisääntymiseen eri tavoin ajattelevien ihmisten välillä. Haluan synnyttää emotionaalisia siteitä menneisyyteen ja houkutella nuoria polvia eläytymään henkilökohtaisiin sotakokemuksiin. Kulttuuriantropologina toimin erilaisten ajatusten yhdistäjänä ja välittäjänä.