Feministinen teologia ottaa vakavasti feministisen kritiikin ja soveltaa sitä yhteiskunnallisten rakenteiden ohella myös kirkkoon. Marginalisoidut ryhmät pyritään tuomaan teologian keskiöön. Systemaattisen teologian tohtorikoulutettava Hanna Ylikangas kertoo feministisen teologian lähtökohdista ja sen tarjoamista tutkimusmahdollisuuksista.
Feministinen teologia nähdään usein yhdeksi vapautuksen teologian haaraksi. Tässä tekstissä käsittelen feminististä teologiaa kristinuskon kontekstissa, vaikka feministisistä teologiaa harjoitetaankin myös muissa uskonnoissa. Vapautuksen teologia viittaa laajasti sellaisiin teologioihin, joissa samaistetaan Jumalan läsnäolo ja voima erityisesti sorrettuihin ihmisryhmiin, ja teologian ajatellaan lähtevän ”alhaalta”. Feministinen teologia tarkastelee monipuolisesti ymmärrettynä naisten representaatioita, ja se on luonut pohjan teologisille tulkinnoille, joissa naisten roolia ja representaatiota kristinuskossa tarkastellaan kriittisesti. Diane M. Brewster määrittelee feministisen teologian olevan pikemminkin teologinen metodi kuin varsinainen teologian osa-alue. Hänen mukaansa termi “feministinen teologia” viittaa sellaiseen tapaan tehdä teologiaa, jossa otetaan vakavasti modernin feminismin kritiikki ja johtopäätökset, ja jossa teologiaa tehdään kriittisellä feministisellä hermeneutiikalla. Feministinen teologia ei tarkoita samaa kuin ”naisten teologia”, sillä kaikki naisteologit eivät tietenkään automaattisesti käytä feministisen teologian metodologiaa. Feministinen teologia voi olla myös muiden kuin naisten tekemää, mikäli teologiassa tarkastellaan kriittisesti kristillisen kirkon ja teologian patriarkaalisia taustoja.
Kuva: Daniel Reche via Pexels
Feministinen teologia ilmiönä ei ole uusi. Yhdysvaltalaiset Elizabeth Cady Stanton, joka kirjoitti teoksen The Women’s Bible sekä Matilda Joslyn Gage, joka puolestaan kirjoitti teoksen Woman, Church and State käsittelivät naisten asemaa kirkossa jo 1800-luvulla, ja heidän voidaankin nähdä olleen edelläkävijöitä nykyisille feministiteologeille. Moderni feministinen teologia on kehittynyt 1960-luvulta alkaen, ja sen merkittävimpiä vaikuttajia ovat olleet muun muuassa Mary Daly ja Rosemary Radford Ruether. Suomessa kenties tunnetuin feministiteologi on Elina Vuola.
Naiset Raamatussa ja alkukirkossa
Feministinen liike on sen alusta saakka kritisoinut patriarkaalisten yhteiskunnallisten rakenteiden lisäksi myös kristinuskoa, kristillisiä kirkkoja ja teologiaa. Seksistisiä rakenteita tukevia raamatunkohtia on nähty erityisesti Paavalin käskyssä siitä, että naisten tulisi vaieta seurakunnassa (1. Kor. 14:34), sekä toteamuksessa siitä, että Eevan tehtyä ensimmäisen synnin hänen tulee lunastaa itsensä lasten synnyttämisen kautta (1. Tim. 2:11-15). Lisäksi feministinen kritiikki on kohdistunut kirkkoisiin ja reformaattoreihin, sillä heidän kirjoituksissaan on nähty laaja spektri seksistisiä toteamuksia naisten heikkoudesta, alempiarvoisuudesta sekä passiivisuudesta. Jumalan kuvaaminen maskuliinisena ja yleisesti maskuliininen teologinen kieli, esimerkiksi puhe Isästä ja Pojasta, ovat toimineet uskonnollisina argumentteina oikeuttamaan naisten alisteista asemaa kirkon lisäksi myös yhteiskunnassa. Toisaalta Uudessa testamentissa voidaan nähdä viitteitä myös siihen, että alkukirkossa miehet ja naiset olivat laajasti tasa-arvoisessa asemassa. Tällaisia viitteitä on esimerkiksi Magdalan Marian ja Junian toimiminen apostoleina. Vaikka näiden kahden naisen asema apostoleina onkin laajasti kiistelty, tukee se väitteitä siitä, ettei varhainen kristillinen kulttuuri ja kirkko ole ollut seksistinen ainakaan siinä laajuudessa, jossa sen on usein nähty olevan.
Feministinen teologia on moninaista
Keskeinen kysymys feministisessä teologiassa on teologinen kieli. Huomio feministisen teologian tutkimuksessa kiinnittyy inklusiiviseen kieleen, mutta myös laajemmin siihen kieleen, jolla kuvataan Jumalaa, ja jumalakuvan yksiselitteinen maskuliinisuus nähdään ongelmallisena. Omassa Pro gradu-tutkielmassani tutkin ghanalaista feministiteologia Mercy Oduyoyea, ja työssäni kävi ilmi, että länsiafrikkalaisessa kristinuskossa Jumalasta käytetään tyypillisesti useita erilaisia nimiä. Osa näistä Jumalan nimistä omaksutaan afrikkalaisista alkuperäisuskonnoista, ja jotkut käytettävistä Jumalan nimistä ovat sukupuolineutraaleja.
Gradussani sivusin jonkin verran myös womanistista (eng. womanist) teologiaa, joka on saanut alkunsa 1980-luvun Yhdysvalloissa valkoisen feminismin kritiikistä. Womanismi oli alun perin liikehdintää, jossa mustat naiset kritisoivat rodullisesti sortavaa feminismiä, joka keskittyi vain valkoisten, ja tyypillisesti keskiluokkaisten, naisten oikeuksien edistämiseen. Womanismi oli osa mustien miesten vapautusliikettä, mutta womanismi kritisoi sekä tätä vapautusliikettä että valkoista feminismiä siitä, etteivät ne olleet tarpeeksi inklusiivisia. Womanistisesta kritiikistä syntyi myöhemmin womanistinen teologia, joka on osittain päällekkäinen termi mustan teologian kanssa. Mustien naisten womanistisen teologian ohella on olemassa mujerista teologia, joka on latinalaisamerikkalaisten naisten representaatioon keskittyvä vapautuksen teologian ja feministisen teologian muoto. Feministisen teologian spektriin kuuluu myös queer-teologia. Siinä pyritään murtamaan ja kyseenalaistamaan kristinuskon seksuaali- ja sukupuolinormeja, ja queer-teologia perustuu erilaisia binaareja kyseenalaistavaan queer-teoriaan.
Feminististä teologiaa tarvitaan, sillä naisten näkyvyydellä uskonnonharjoituksessa ja -tutkimuksessa on väliä. Feministiset teologiat pureutuvat sellaisiin sortaviin rakenteisiin, joita myös teologiassa esiintyy, ja näitä rakenteita purkamalla voidaan tutkia niitä ryhmiä ja sellaisia toimijoita, jotka ovat aiemmin jääneet varjoon. Naiset, ei-valkoiset ihmiset sekä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt ovat aina kuuluneet uskontoihin ja olleet toimijoina myös kristinuskossa, mutta heidät on herkästi hiljennetty. Feministinen teologia antaa myös heille äänen.