Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta kertoo verkkosivuillaan olevansa ”sitoutumaton”, mikä tarkoittanee ensisijaisesti sitä, että tiedekunta ei virallisesti tue opetuksessaan minkään kirkkokunnan tai uskonnollisen yhteisön näkökulmaa tai oppeja. Vaikka suurin huolenaihe tässä yhteydessä lieneekin pragmaattinen, se heijastelee syvempää metodologista perusolettamusta siitä, miten teologiaa pitäisi harjoittaa yliopistossa, kirjoittaa systemaattisen teologian yliopistonlehtori Olli-Pekka Vainio.
Kuva: pexels.com
Tieteenfilosofiassa on pitkään keskusteltu neutraaliuden ja objektiivisuuden käsitteistä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että emme pysty antamaan näille käsitteille helppoa ja yleisesti hyväksyttyä konsensusmääritelmää. On kuitenkin itsestään selvää, että hyvän tieteen olisi pyrittävä jonkinlaiseen objektiivisuuteen.
Voimme tehdä oletuksen, että teologisen tiedekunnan opetuksen tarkoituksena on lisätä ymmärrystä uskonnollisista elämänmuodoista eikä esittää normatiivisia perusteluja uskonnollisen opin erityisille tulkinnoille. Vaikka tämä strategia heijasteleekin tiettyjä älyllisiä hyveitä, siltä usein puuttuu tarvittavaa kurinalaisuutta ja selkeyttä. Voidaan esimerkiksi kysyä, onko neutraalius ylipäätään mahdollista tai toivottavaa? Ja mitä neutraalius edes tarkoittaa? Neutraaliutta ja muita vastaavia käsitteitä voidaan käyttää monilla eri tavoilla, joista olen listannut esimerkinomaisesti seuraavat:
- Välinpitämättömyys: ”En välitä, mikä on totta.”
- Puolueettomuus: ”En valitse puoltani debateissa.”
- Sovittelu: ”Minun on tehtävä kompromisseja keskustelun eri osapuolten välillä.”
- Etäisyyden ottaminen: ”Minun on säilytettävä etäisyys aiheeseen, jota tutkin enkä saa tehdä sitä koskevia sitoumuksia.”
- Konsensus: ”Minun on käytettävä perusteluissani premissejä, jotka ovat yleisesti hyväksyttyjä.”
Katsotaan seuraavaksi tarkemmin näitä vaihtoehtoja.
Välinpitämättömyys voi hyvinkin olla monien ensimmäinen asenne filosofisiin tai teologisiin kysymyksiin (ja usein se voi olla myös toivottava asenne), mutta se ei ota huomioon ideologisten, uskonnollisten ja eettisten kysymysten vakavuutta. Niitä ei siis ole mielekästä pitää kategorisesti epäkiinnostavina. Lisäksi kaikki ovat jo valmiiksi niin syvästi osallisia niistä, ettemme voi välttyä omaksumasta ainakin joitakin lopullista todellisuutta koskevia väittämiä, jotka puolestaan toimivat muiden vakaumuksiemme ja toimiemme perustana.
Puolueettomuus voi joissakin tapauksissa olla älyllinen hyve, varsinkin jos on tutkinut asiaa vain alustavasti ja pinnallisesti. Kuitenkin lopulta ihmiset yleensä eivät pysy puolueettomina vaan he ottavat kantaa. Joskus myös se, ettei tee aktiivisesti valintaa, tarkoittaa tietyn näkökulman tai vallitsevan tilanteen hyväksymistä.
Sovittelussa oletetaan, että jonkinlaisen puolueettomuuden on oltava tutkimuksen lopputulos. On kuitenkin vaikea nähdä, miten tämä voisi toimia todellisessa maailmassa. Tämä ehdotus muistuttaa joitakin non-kognitiivisia teologian muotoja, joissa kaikki uskonnolliset ongelmat ja erimielisyydet ratkaistaan siirtämällä kiista toiselle tasolle ja selittämällä, miten kiistassa ei itse asiassa ole kyse siitä, mistä siinä näyttää olevan kyse. Ilmeinen ongelma tässä on se, että tämän ratkaisun hyväksymiseksi on hyväksyttävä muita väitteitä, joista monet ovat kiistanalaisia.
Etäisyyden ottaminen merkitsee sitä, että akateemisen tutkimuksen on noudatettava tiettyjä sääntöjä ja pyrittävä tiettyihin älyllisiin hyveisiin. Etäisyyden ottaminen voi joskus olla hyödyllistä, kun taas toisinaan se voi haitata arviointikykyämme tai johtaa laiminlyönteihin.
Konsensus on sitä vastoin aivan liian vaativaa. Tieteenharjoitus tyssää heti alkumetreille, koska konsensuksen kriteereistä tai sisällöstä ei vallitse konsensusta ja näin ollen ongelma vain siirtyy eri paikkaan.
Nämä edellämainitut yleiset määritelmät eivät joko sovellu akateemisiin ihanteisiin tai ne ovat käytännössä toimimattomia. Jos kuitenkin kiinnitämme huomiomme alkuperäiseen huoleen puolueettomuuden vaatimuksen taustalla, olisikin parempi puhua objektiivisuudesta. Tässä yhteydessä objektiivisuus voitaisiin määritellä metodologiseksi avoimuudeksi tai läpinäkyvyydeksi: arvioitaessa uskonnollista ilmiötä tai väitettä, on varmistettava, että kaikki mitä tehdään ja sanotaan, ilmaistaan avoimesti ja selkeästi. Tämä tarkoittaa, että minun pitää esittää julkisesti ajatteluani ohjaavat premissit ja kriteerit. Näin tulemme asiallisesti lähelle sitä kuinka Notre Damen yliopiston filosofian professori Mike Rea on summannut analyyttisen teologian ytimen.
1) Esitä asiasi niin, että teologiset ja filosofiset teoriasi voidaan muotoilla lauseiksi, jotka voidaan käsitellä loogisesti.
2) Aseta käsitteellinen tarkkuus, selkeys ja looginen yhteensopivuus etusijalle.
3) Vältä metaforien, kielikuvien ja muiden sellaisten ilmaisutapojen käyttöä, jotka johtavat sisällön epäselvyyteen tai ohuuteen.
4) Rakenna teoriasi niin, että se perustuu mahdollisimman hyvin tunnetuille ja analysoiduille peruskäsitteille sekä käsitteille, jotka voidaan analysoida peruskäsitteiden avulla.
5) Pidä tämänkaltaista käsitteellistä analyysiä teologisen ja filosofisen tiedon lähteenä.
Jos jokin näkemys näyttää seuraavan todistusaineistosta, on muuten koherentti ja selitysvoimainen, on selvää, että tälläisillä näkemyksillä on etulyöntiasema suhteessa sellaisiin näkemyksiin, jotka eivät näitä kriteereitä täytä. Vaikka humanistisissa tieteissä voi olla usein hankalaa saavuttaa yksimielisyyttä siitä mitä pidetään sopivana todistusaineistona ja kuinka erilaisia tiedollisia kriteereitä arvotetaan keskenään, on selvää, että tutkijat päätyvät aina pitämään joitakin näkemyksia perustellumpina kuin toisia.
Näyttää siis siltä, että kaikesta huolimatta tieteentekeminen lipsuu joka tapauksessa kohti jonkinlaisia normatiivisia kannanottoja, mutta tämä ei ole mikään ongelma. Humanistisissa tieteissä, joihin myös teologia kuuluu, onkin ensiarvoisen tärkeää tehdä läpinäkyväksi, milloin ja millä perusteilla jokin normatiivinen kanta esitetään. Tällöin saavutetaan sellainen objektiivisuuden ihanne, joka on näille tieteille sopivin. Näin yliopistoteologia myös palvelee parhaiten yhteiskuntaa ja sen jäseniä.