Mannerheim ja kansallisen kiistanalaisuus

Filosofian tohtori, uskontotieteilijä Jere Kyyrön väitöskirja ”Mannerheim ja muuttuvat tulkinnat. Mediatisoitunut kansalaisuskonto 2000–2010-lukujen kulttuurikiistoissa” tarkastettiin Turun yliopistossa helmikuussa 2019. Seuraavassa tekstissä hän kuvaa kolmea Mannerheimiin liittyvää kulttuuriprojektia ja niissä esiintyneitä määrittelykamppailuita.

 

Kansalaisuskonto, suomalaisuus ja Mannerheim

2000-luvun alusta 2010-luvun puolivälin tienoille asti marsalkka Mannerheim esiintyi useiden kulttuurikiistojen kohteena. Kiistojen kohteina olleissa kulttuurituotteissa esitettiin uusia tulkintoja, jotka haastoivat totunnaisia käsityksiä Mannerheimista. Katariina Lillqvistin nukkeanimaatiossa Uralin perhonen (2008) Mannerheimia muistuttava hahmo teloitti punaisten pahvikuvia ja oli homoseksuaalisessa suhteessa sotilaspalvelijansa kanssa. Erkko Lyytisen monimediaprojektissa Suomen marsalkka (2012) taas esitettiin kenialaisten elokuvantekijöiden tulkinta Mannerheimin elämästä, minkä tekemisestä suomalainen tuotantotiimi teki dokumenttisarjan. Näiden uudelleentulkintojen liikkeellepanijana ja taustana voidaan pitää alun perin elokuvaohjaaja Renny Harliniin ja myöhemmin myös tuottaja Markus Seliniin henkilöitynyttä, Solar Filmsin kesken jäänyttä Mannerheim-elokuvahanketta, joka tuli julkisuuteen elokuussa 2001.

Näitä määrittelykamppailuja voi tulkita kansalaisuskonnon käsitteen avulla. Kansalaisuskonnossa on panoksena se, mitä voidaan pitää legitiimisti suomalaisena. Se muodostuu erilaisista kansakuntaan kytkeytyvistä symboleista, kertomuksista, mielikuvista ja määritelmistä, eikä sillä ole välttämättä kytköstä varsinaiseen uskontoon, kuten luterilaisuuteen. Sekulaarit Mannerheim-kiistat asettuvat tämän kaiken keskiöön.

Väitöskirjassani nostan esiin erilaisia tapoja, miten kansalaisuskonto on vuorovaikutuksessa kulttuurintuotannon ja median kenttien kanssa: kulttuurituotteissa käsitellään kansallisia aiheita ja uusinnetaan tai haastetaan niihin liittyviä käsityksiä. Teosten tekijät taas pyrkivät markkinoimaan teoksiaan median välityksellä, jossa niitä asemoidaan. Journalistit hyödyntävät asemoidessaan teoksia erilaisia käsityksiä kansasta ja kansallisesta sekä nostavat erilaisia “kansallisia kasvoja” kommentoimaan teoksia, samalla vahvistaen heidän auktoriteettiaan. Tätä kautta käsitykset siitä, mitkä symbolit ja henkilöt edustavat suomalaisuutta, uusiutuvat.

 

Moninaistuva Mannerheim-kuva

Markus Selinin ja Renny Harlinin hanke rakensi kuvaa suurmiehestä, joka kävisi kaupaksi myös Hollywoodissa. Lillqvistin ja Lyytisen hankkeissa rakennettiin puolestaan erilaista Mannerheim-kuvaa. Uralin perhonen ankkuroitiin punaisten muistitietoon ja vasemmistolaiseen historiakuvaan, Suomen marsalkka taas liberaaliin monikulttuurisuuteen. Erilaiset Mannerheim-kuvat näkyivät siinä, millaisia “kansallisia kasvoja” ja muita symboleja tekijät mobilisoivat teostensa tueksi. Harlinin ja Selinin hankkeessa taustajoukoissa oli Champion of Liberty -yhdistys, johon kuului muun muassa sotilaita sekä hankkeen ideoijat, kenraaliluutnantti Ermei Kanninen ja professori Heikki A. Reenpää. Lisäksi poliitikoista koottiin “kunniatoimikunta” tuomaan hankkeelle kansallista arvovaltaa. Hankkeeseen aluksi kriittisesti suhtautuneelta jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothilta saatiin myös lopulta hyväksyntä. Uralin perhosen kohdalla vastaavia symboleita olivat toisaalta vasemmistolaiset taiteilijat sekä punaisten haudat, punaorvot sekä -lesket. Suomen marsalkka -hankkeeseen sisältyi “Päivitämme sankaruutta” -kampanja, jossa oli mukana useita tunnettuja suomalaisia. Kantavana ideana oli sankarikäsitysten päivittäminen, jossa apuna toimivat kenialaiset, joilta tekijät toivoivat apua suomalaisten yhteisöllisyyden puutteeseen.

6354 -9 . N89424

Sotamarsalkka C. G. E. Mannerheim. Kuvaaja: Poutiainen. Helsingin kaupunginmuseo, helsinkikuvia.fi.

Kiinnostavasti kaikissa kolmessa hankkeessa Mannerheim-kuvaa monipuolistettiin asettamalla vastakkain hänen julkinen ja yksityinen minänsä. Mannerheimin perhe- ja muiden ihmissuhteiden esitettiin kärsivän hänen julkisesta toiminnastaan. Harlinin ja Selinin hankkeen oheisteksteissä Mannerheimin epäonnistuminen perheenisänä esitettiin johtuvan hänen kokemattomuudestaan, hänen kasvaessa täyteen mittaansa vasta myöhemmin. Uralin perhosessa taas sotiminen ja seikkailut olivat päähenkilölle pakopaikka ihmissuhteista, kun Suomen marsalkassa perhe- ja rakkaussuhteiden kärsiminen oli sankaruudesta maksettu hinta.

 

Mannerheim-hankkeet ja media

Teosten mediavastaanotossa painottuivat erilaiset jännitteet. Solar Filmsin hankkeessa vastakkain olivat hankkeen suomalaisuus sekä kansainvälisyys ja kaupallisuus. Kun tekijät ja tukijat korostivat hankkeen suurta budjettia, laadukasta toteutusta ja kansallisista kasvoista koostuvaa tukijoukkoa, vastustajat pitivät sitä liian kaupallisena ja viihteellisenä. Usein vitsailtiin Harlinin toimintaelokuvataustalla.

Katariina Lillqvist painotti sekä Uralin perhosen historiapoliittisuutta että sen tšekkiläiseen nukketeatteritraditioon liittyvää estetiikkaa. Taideteoksena sitä voitiinkin arvostaa saman lehden arvioissa, samaan aikaan kun uutis-, pääkirjoitus- ja mielipidesivuilla sitä saatettiin kritisoida provokaationa tai Mannerheimin häpäisynä.

Suomen marsalkka herätti kolmesta teoksesta eniten keskustelua, joka lähti käyntiin, kun paljastui, että Mannerheimia esittää elokuvassa kenialainen Telley Savalas Otieno. Suomen marsalkkaa pidettiin epäonnistuneena teoksena: itse elokuvaa saippuaoopperamaisena ja dokumenttisarjaa farssina – samaan aikaan, kun monet pitivät hankkeen ideaa hyvänä.

Teosten asemointi mediassa tapahtui usein genre- ja motiivipuheen kautta: Solar Filmsin hanketta saatettiin kuvata suurteokseksi, Hollywood-hömpäksi tai rahastukseksi, Uralin perhosta balladiksi ja legendaksi tai häpäisyksi, Suomen marsalkkaa dokumentiksi tai tosi-tv:ksi (dokumenttisarja) ja Mannerheimilla ja historialla rahastamiseksi (koko projekti). Lisäksi sekä Uralin perhosen että Suomen marsalkan kohdalla Yle oli näkyvästi esillä sekä teosten tilaajana, levittäjänä ja rahoittajana että niitä koskevan mediakeskustelun ylläpitäjänä.

 

Lopuksi

2000- ja 2010-lukujen Mannerheim-kiistat olivat myös kiistoja siitä, miten suomalaisuus pitäisi määritellä ja millä asioilla on kansallista arvoa. Toisin sanoen, kyse oli kansalaisuskonnon eri versioista. Kansalaisuskonto on riippuvaista eri yhteiskunnan osa-alueista tai kentistä. Tutkimissani mediakeskusteluissa painottui median ja kulttuurintuotannon kenttien rooli, mutta kytköksiä oli myös talouteen ja politiikkaan.

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s