Lukuaika: 3 min.

Juhannuksen jälkeen, monen suomalaisen suunnatessa jo kesälomalle, kaikkiaan 49 uskonnontutkijaa lähti kohti Tartoa, missä järjestettiin Euroopan uskontotieteellisen seuran (European Association for the Study of Religions, EASR) vuosittainen konferenssi. Viisipäiväisen konferenssin tunnelmia välittää seuraavassa Katsomusten päätoimittaja Johanna Konttori.

 

Uskontotieteilijöiden kesäretki

Konferensseihin – niin kansainvälisiin kuin kotimaisiinkin – osallistuminen on osa tutkijan työtä. Konferensseissa esitellään omaa tutkimustyötä ja saadaan siitä palautetta, käydään keskustelua kollegoiden kanssa, verkostoidutaan, ja viritellään uusia yhteistyökuvioita. Konferensseja järjestetään vuosittain suuri määrä, ja niiden joukosta kukin valitsee ne itselleen sopivimmat. Uskontotieteilijä ei välttämättä osallistukaan vuosittain juuri uskontotieteellisen seuran konferenssiin, sillä oman tutkimuksen teema saattaa tehdä esimerkiksi sosiologien, historiantutkijoiden tai oikeustieteilijöiden järjestämästä konferenssista kiinnostavamman.

EASR-konferenssi Tartossa kuitenkin houkutteli suuren joukon suomalaisia uskonnontutkijoita viideksi päiväksi yhteen ja suomalaisten suuri määrä saikin konferenssiviikon tuntumaan ajoittain kuin yhteiseltä kesäretkeltä. Vaikka toisin voisi luulla, eivät suomalaiset uskontotieteilijät ja muut uskonnontutkijat ole jatkuvasti tekemisissä keskenään ja konferenssi tarjosi sopivat puitteet kuulumisten vaihdolle. Toki myös kansainvälisille kollegoille jäi viikon aikana hyvin aikaa.

 

Monipuolinen ohjelma

Konferenssiin saapui kaikkiaan 618 osallistujaa eri puolilta maailmaa. Eniten osallistujia saapui lähimaista kuten Saksasta, Venäjältä ja Suomesta, mutta mukana oli osallistujia myös muun muassa Brasiliasta, Etelä-Koreasta, Yhdysvalloista ja Bangladeshista. Suuri, kansainvälinen osallistujajoukko tarkoitti myös monipuolista konferenssiohjelmaa.

Konferensseissa on tyypillisesti nk. keynote-luentoja, jotka kokoavat enemmistön osallistujista samaan saliin kuuntelemaan järjestäjien erikseen kutsumia puhujia. Tartossa olivat puhumassa muun muassa Helsingin yliopiston folkloristiikan professori Lotte Tarkka sekä Södertörnin yliopiston (Tukholma) uskontotieteen professori David Thurfjell. Keynote-luennot tallennettiin, ja ne voi katsoa täällä.

Pääosa konferenssin työajasta kuluu kuitenkin työryhmissä, joita Tartossakin oli käynnissä lukuisia yhtä aikaa. Enemmistö osallistujista pitää oman esitelmän jossain työryhmässä, mutta viiden päivän aikana ehtii kiertää kuuntelemassa myös monia muita työryhmiä. Konferenssin teemana oli uskontoihin liittyvät jatkuvuudet ja katkokset (Religions – continuations and disruptions), mikä luonnollisestikin näkyi monen työryhmän nimessä ja aiheessa. Ohjelmaan voi tutustua tarkemmin verkossa, mutta lyhyesti kuvattuna laaja-alaisessa uskontotieteen konferenssissa käsiteltiin kaikkea mahdollista Pohjoismaista Brasiliaan, klassisista mytologioista salaisen poliisin arkistoihin, ja psykiatriasta ilmastonmuutokseen, aina toki tavalla tai toisella uskontoon liittyen.

Suuressa konferenssissa on hyvät puolensa, mutta myös haasteensa. Hyviin kuuluu juuri monipuolinen ohjelma, josta löytyy jokaiseen hetkeen jotain juuri itseä kiinnostavaa ohjelmaa. Omissa valinnoissani korostui kaksi teemaa: islam sekä menetelmäkysymykset. Erityisesti menetelmällisiä kysymyksiä, kuten digitaalisen uskonnon tutkimusta sekä diskursiivista uskonnontutkimusta käsitelleet työryhmät olivat minulle hyödyllisiä omaa tutkimustani ajatellen.

Haasteisiin kuuluu ainakin omasta mielestäni se, että konferenssista on vaikea saada hyvää yleiskuvaa. Kun rinnakkaisia työryhmäsessioita on kymmenen tai enemmänkin, jää osallistujalta väkisinkin paljon kuulematta. Konferenssin teema, jatkuvuudet ja katkokset, tulivat eri tavoin esille työryhmästä riippuen, mutta oma konferenssikokemukseni ei kuitenkaan jäsenny virallisen teeman vaan edellä mainitsemieni islamin ja menetelmä- ja lähestymistapakysymysten kautta.

 

Suomalaisten kollegojen huomioita

Kyselin konferenssin aikana kollegoiltani, millaiset asiat heillä olivat erityisesti jääneet mieleen luentojen ja työryhmien aikana. Sain kuulla muun muassa, että Bagdadin yliopistolla oli 1980-luvulla parapsykologian maisteriohjelma, ja että Saddam Husseinin turvallisuusjoukot olivat saaneet koulutusta juuri parapsykologiassa. Tämän päivän Filippiineillä puolestaan täpötäysissä vankiloissa toiminta uskonnollisena johtajana tai pappina tuo toisaalta uramahdollisuuksia tuomion kärsimisen jälkeen, toisaalta hyvinkin konkreettisia etuja, kuten paremman nukkumapaikan, vankilassa. Uskonnollinen toiminta onkin kasvattanut merkitystään.

Kuulin myös mielenkiintoisen huomion koskien käsitteitä ja niiden määrittelyä: ”Vain käsite, jolla ei ole historiaa, voidaan määritellä tarkasti.” Ajatuksena on, että kaikilla käsitteillä on oma historiansa, jota ne eivät pääse pakoon. Käsitteiden määrittelyssä niiden historia tulee väkisinkin huomioida, mikä tekee tarkasta määrittelystä hankalaa. Uskontotieteilijöiden ikuisuuskysymys on uskonnon määrittely, eikä siitä ole päästy yhteisymmärrykseen. Määrittelyä mutkistaa monikin seikka, kuten vaikkapa se, että uskonto-sana levisi länsimaalaisten mukana esimerkiksi Japaniin, missä koko sanaa ei tunnettu ennen 1800-lukua. Niinpä shintolaisuus, joka on länsimaissa perinteisesti luokiteltu uskonnoksi, ei japanilaisten itsensä mielestä sitä ole.

Haluatko lukea vielä tarkemmin EASR-konferenssin kulusta? Siinä tapauksessa suosittelen sinulle Turun yliopiston uskontotieteen yliopistonlehtori Tiina Mahlamäen blogia. Tiina urakoi EASR:n aikana, ja kirjoitti jokaisesta päivästä oman merkinnän, alkaen Konferenssiraportti Tartosta –kirjoituksella.