Lukuaika: 3 min.

Joululaulut tuovat vuodesta toiseen yhteen niin uskovaisia kuin ateistejakin. Miksi joululaulut kiehtovat? Aihetta tutkinut Helsingin yliopiston uskonnonpedagogiikan yliopistonlehtori, dosentti Tapani Innanen kertoo.

Joulun 2018 edellä lauletaan Suomessa taas Kauneimmat joululaulut -yhteislaulutilaisuuksissa, jotka on toteutettu Suomen Lähetysseuran tarjoaman ilmaiseksi jaettavan joululauluvihon avulla. Perinne on pian puolen vuosisadan mittainen.

Rituaalinen siirtyminen joulun tunnelmaan

”Koko tilaisuuden tunnelma on koettava joka vuosi, täysi kirkko laulamassa jo lapsenaopittuja lauluja. Rauha ja hyvänolon tunne seuraa kotiin kiireisiin jouluvalmisteluihin – – Kaikkihan ne laulut on rakkaita!”

Näin kertoo Kauneimmat joululaulut -tilaisuuden kokemuksistaan 57-vuotias osallistuja avoimessa kyselyvastauksessaan. Kahdesti – vuosina 2010 ja 2016 – samassa tamperelaiskirkossa kokoamani yli 200 tutkimuslomakevastausta tarjoavat monipuolisen kurkistuksen tilaisuuteen. Kyselyssä valmiina annettujen vaihtoehtojen joukosta tärkeimmäksi perusteeksi osallistumiselle osoittautui, että ”tilaisuus virittää joulun tunnelmaan”.

Monet olivat jo tilaisuuden vakiokävijöitä, mutta heidän seurassaan ja kyselyvastaajissakin oli myös ensikertalaisia. Jo aiemmin tilaisuuksissa käynyt 16-vuotias osallistui nyt toisenlaisella tavalla:

“Ensimmäistä kertaa tulin kauneimpiin joululauluihin täysin omasta tahdostani. En ole muutamaan vuoteen käynyt ja joskus pienenä äiti pakotti tulemaan. Se oli kamalan tylsää, mutta nyt ihan mukavaa.”

Kauneimmat joululaulut on selvästi sellainen yhteisöllinen ilmiö, jota voi kutsua vuosittaiseksi rituaaliksi, kalendaaririitiksi. Rituaali on yhteisöön vakiintunut toistuva tapa tuottaa koettavaksi niitä arvoja, joita yhteisö ja sen jäsenet pitävät tärkeinä. Tällainen ulkopuolinen tekninen määrittely tuntuu jopa tutkijasta itsestään jotenkin lattealta henkilökohtaista kokemusta huokuvien pikkukertomusten äärellä. Siksi on syytä antaa tilaisuuteen osallistuneiden itse jatkaa kertomistaan.

Kaunista

Pyysin pohtimaan, miksi vastaajan nimeämät laulut olivat juuri nyt tärkeitä. ”Kaikki kolme laulua ovat olleet nuoresta, koulusta asti kauniita, ja jouluun kuuluvia”, kuului yli 70-vuotiaan vastaajan arvio.

Juuri kaunis tai kauneus olivat niitä sanoja, jotka toistuivat usein osallistujien pikkutarinoissa. Kertomuksen kauniin kokemuksesta liittyi usein maininta jonkin tietyn laulun kauneudesta, usein ilman tarkkaa erittelyä. Joskus toki todetaan, että sanat, melodia tai sanoma ovat kauniita. Muutama kertoo vahvasta emotionaalisesta kokemuksestaan, jopa itseään hämmentäneestä:

” Sydämeeni joulun teen laulu on niin kaunis ja minulla on aina aivan liikuttunut olo kun kuulen tai laulan sitä.”

”Nyt herkistyin muutaman kerran tilaisuuden aikana, en muista minkä laulun aikana. En oikein tiedä mistä se johtui. Tilaisuus oli kaunis, stressi purkautui, tai jotain vastaavaa.”

Yksilöllinen spirituaalinen kokemus

Tilaisuudet kokosivat kirkkoon niitäkin nuoria aikuisia ja keski-ikäisiä, jotka tutkimusten mukaan eivät siellä muuten juuri käy. Heihin kuulunee myös seuraava 26-vuotias vastaaja:

”Tykkään joululauluista, joissa on sisäisen rauhan viesti ilman ylenpalttista kristillistä rauhan käsitteen korostamista. Itse uskonnottomana kykenen myös tuntemaan syvää rauhaa niin jouluna kuin sen ulkopuolella, ja kaipaan myös sitä rauhaa ja hiljentymistä ja nautin siitä. – – tulee olo, että minullakin on oikeus henkilökohtaiseen joulukokemukseen, vaikka olenkin uskonnoton. Uskonnottomuus kun ei tarkoita epähenkisyyttä tai epähengellisyyttä.”

Hänen osuva jakonsa (epä)henkisyyteen ja (epä)hengellisyyteen kattaa hyvin ne ulottuvuudet, joita spritualiteetti-käsitteeseen kuuluu, kun sekä ’henkinen’ että ’hengellinen’ olisivat käännöksinä yksin liian kapea-alaisia. Tutkijoiden mukaan yksilöllisestä kokemuksesta kumpuava spiritualiteetti on erityisen tuttua juuri nuorille aikuisille, joille perinteinen kirkollisuus voi tuntua kovin vieraalta.

Yhdessä laulaminen

Varhaisessa keski-iässä oleva kertoja kokoaa sekä yksilöllisesti että yhteisöllisesti kokemansa syvän merkityksellisuuden:

“Tunnelma kirkossa on rauhallinen, yhteisöllinen, vaikka suurin osa ihmisistä on itselle vieraita. Olen itse siellä kahden ystäväni kanssa jo 12. kertaa, se tuntuu turvalliselta, kuten muutkin asiat, jotka säilyvät vuosi vuodelta. Kun laulan viimeisenä Maa on niin kaunis, sanat ja ääni tulevat helposti ja tuntuu, että ymmärrän mitä laulan ja tiedän miksi laulu on sekä joululaulu että virsi ja miksi se on kaunein tuntemani joululaulu. Se tuo lohdutusta ja jatkuvuutta. – – Olen auki kun laulan, mutta turvallisessa seurassa ja ympäristössä.“

Tilaisuus sisältää ulottuvuuksia, jotka eivät toisistaan irrallaan tarjoaisi mahdollisuutta samaan väkevään kokemukseen. Lauluissa on aina mukana sekä lyriikka että musiikki, toisistaan erottamattomina. Laulaminen on aktiivista kehollista tekemistä. Ympärillä on paljon ihmisiä, jotka toimivat yhdessä, jopa konkreettisesti hengittävät samaan rytmiin. Ja kaikki tämä siirtää huomion tärkeään – jopa kaupallisesti korostettuun! – juhla-aikaan, johon Suomessa usein tiivistyy myös perheen ja lähisuvun suuri merkitys.

Juuri perinteisten joululaulujen yhteinen laulaminen näyttää onnistuvan rakentamaan yhteyttä erilaisten ulottuvuuksien ääripäiden välille: sukupolvia vanhat perinteet – tämän hetken elämänpiiri; kirkollinen kristillisyys – uskonnoton spirituaalisuus; yhteisöön kuuluminen – henkilökohtainen merkitys; kauniista haltioituminen – arkiset kiireet. Koska [m]aa on niin kaunis, – – [m]aailman kautta, kuljemme laulain, – – vierähtävät vuodet, – – sielujen laulun taivainen sointu säilyy vaan!