Andalusia: Muslimit keskiajan Espanjassa

Lukuaika: 4 min.

Etelä-Espanjassa sijaitsevan Andalusian historia on kiehtova. Islamin tutkijaa kiinnostaa erityisesti keskiajalle sijoittuva noin 800 vuoden ajanjakso, jolloin muslimit hallitsivat Espanjaa. Näin kertoo uskontotieteen professori Tuula Sakaranaho, joka osallistui marraskuussa norjalaisten kollegoiden järjestämälle Espanjaan suuntautuneelle opinto-ja luentomatkalle.

Corodóba ja ensimmäisten muslimihallitsijoiden valtakausi

Matkamme alkoi Medinat az-Zahrasta. Jokaiselle opettajalle ja joillekin jatko-opiskelijoille oli annettu tehtäväksi esitellä jokin matkan kohde ja omalle kontolleni lankesi tämä maurilainen palatsi-kaupunki, jonka rakennutti 900-luvulla umaijadi-kalifi Abd-ar-Rahman III (912-961).

6_S

Medinat az-Zahra oli keskiajan Espanjaa hallinneiden muslimien palatsikaupunki. Kuva: Tuula Sakaranaho

 

6_S-22

Medinat az-Zahran yhteyteen rakennettu museo sisältää arkeologisissa kaivauksissa esiin nostettua esineistöä, kuten koristeellisia pilareita. Kuva: Tuula Sakaranaho.

Profeetta Muhammadin kuoleman jälkeen 600-luvulla arabit alkoivat levittäytyä nopeasti Arabian niemimaan ulkopuolelle vallaten Lähi-idän, Pohjois-Afrikan ja Espanjan. Samalla syttyivät valtataistelut siitä, kuka muslimien yhteisöä saa johtaa. Umaijadit olivat vallassa vuodesta 661 vuoteen 750, jolloin valtaan nousivat abbasidit, pääkaupunkina Bagdad. Umaijadit pakenivat Pohjois-Afrikkaan ja sitä kautta Espanjaan, jossa he alkoivat rakentaa omaa kilpailevaa kalifaattiaan. Medinat az-Zahra, joka tarkoittaa ”loistavaa kaupunkia”, oli yksi tärkeä maamerkki umaijadien vallan pystyttämisessä. Se oli aikanaan Al Andaluksen pääkaupunki, johon keskittyi muslimien hallinto Espanjassa.

Kaupunkiin rakennettujen palatsien, rakennusten ja puutarhojen loistoa voi vain kuvitella, kun kiertelee kaupungin raunioissa. Kaupungin historia on siinä mielessä erikoinen, että se rakennettiin suurin piirtein tyhjästä ja oli pystyssä vain noin 80 vuotta. Kaupunki tuhoutui sodan seurauksena vuonna 1010, ja samalla päättyi Cordóban kalifaatin valta-aika. Medinat az-Zahran vaikutus säilyi kuitenkin Andalusiassa. Sen aikana luotiin andalusialainen islamilainen arkkitehtuuri. Rakennukset ympäröivät suojaisaa sisäpihaa, jossa saattoi olla puutarha tai joskus myös vesiallas.

Medinat az-Zahra painui unohduksiin lähes tuhanneksi vuodeksi, kunnes sen alueella aloitettiin arkeologiset kaivaukset vuonna 1911. Kaupunkia on kaivettu esiin vain 10 %. Paikka julistettiin UNESCOn perintökohteeksi vuonna 2018. Palatsi-kaupungin historiaan pääse parhaiten tutustumaan sen yhteyteen rakennetussa museossa, joka antaa mielikuvitukselle konkreettisia rakennusaineita paikan loiston ymmärtämiseksi.

Toinen ehdoton vierailunkohde Cordóbassa on sen keskustassa sijaitseva moskeija-katedraali, joka yhdistää kiehtovalla tavalla islamilaista ja kristillisistä perinnettä. Katedraali on rakennettu ikään kuin moskeijan sisään ja siksi rakennuksessa kierrellessä tekee aikamatkaa eri uskontokuntien hallitsemassa Andalusiassa. Juutalaisessa korttelissa voi käydä tervehtimässä kuuluisaa keskiajan filosofia Maimonidesta ja vierailla läheisessä synagogassa, jossa on päällekkäin juutalaista ja kristillistä arkkitehtuuria.

6_S-46

Cordóban katedraali-moskeija on havainnollinen esimerkki islamin ja kristinuskon historian yhteenkietoutumisesta. Kuva: Tuula Sakaranaho.

 

6_S-27

Cordóbassa syntynyt sefardi-juutalainen filosofi Maimonides oli keskiajan kuuluisimpia juutalaiseen lakiin perehtyneitä oppineita. Kuva: Tuula Sakaranaho.

 

Sevillan Alcázar

Umaijadit valtasivat Sevillan vuonna 712, mutta sitä seuranneina vuosisatoina valta vaihtui muslimihallitsijalta toiselle ja siirtyi viimein kristillisille hallitsijoille. Sevillassa sijaitseva Alcázarin palatsi on hämmentävä sekoitus eri aikakausien elementtejä ja tyylejä. Osa rakennuksesta on vielä käytössä, kun kuninkaallinen perhe vierailee Sevillassa.

Muslimihallitsijoiden ajasta Alcázarissa kertoo lähinnä Yeson patio, joka on yksi tärkeimmistä maurilaisen arkkitehtuurin jäänteistä. Sitä kierrellessä saa jonkinlaista kuvaa islamilaisen arkkitehtuurin koristeellisista ominaispiirteistä, sisäpihojen puutarhoista ja vesialtaista, jotka Medinat az-Zahrassa ovat raunioina.

6_S-49

Alcázarin palatsissa voi tutustua keskiajan islamilaiseen arkkitehtuuriin. Kuva: Tuula Sakaranaho.

Muslimien ajasta kertoo myös Sevillan katedraalin yhteydessä oleva Giraldan torni. Se oli alunperin moskeijan minareetti mutta kristittyjen aikana se muutettiin kellotorniksi. Tornin huipulta avautuu hieno näkymä Sevillan kaupunkiin.

Tarunhohtoinen Alhambra

Andalusian matkan kruunasi sadunhohtoinen Alhambra. Alhambraan kuljetaan siltaa pitkin. Joku matkailija on kuvannut tuota sillanylitystä sanomalla, että se kuljettaa meidät faktojen maailmasta fantasian maailmaan. Alhambra onkin lukuisten romanttisten kertomusten ja laulujen aihe.

6_S-58

Alhambran kuninkaalliseen palatsiin johtaa silta. Kuva: Tuula Sakaranaho.

Alhambran rakennuttivat Granadan muslimihallitsijat 1200-luvulla ja laajennuksen jälkeen siitä tehtiin kuninkaallinen palatsi 1300-luvulla. Alhambrassa Andalusian islamilainen arkkitehtuuri saavutti huippunsa. Kun kristityt hallitsijat Ferdinand ja Isabella veivät Espanjan valloituksensa loppuun vuonna 1492 Alhambrasta tehtiin kuninkaallinen hovi, johon lisättiin renessanssin tyyliä.

6_S-56

Andalusian islamilaiseen arkkitehtuurin kuuluivat erilaiset pylväät, jotka yhdistivät monenlaisia tyylilajeja. Kuva: Tuula Sakaranaho.

Myöhemmin palatsi päästettiin kuitenkin rapistumaan ja se koki monenlaista tuhoa, kunnes pohjois-eurooppalaiset ja amerikkalaiset romantikot ”löysivät” paikan ja alkoivat kerätä sille huomiota. Yksi heistä oli amerikkalainen kirjailija, historioitsija ja diplomaatti Washington Erving, joka asui Alhambrassa 1820-luvulla ja kirjoitti siitä kirjan Tales of Alhambra (1932).

Alhambra on nykyään Espanjan tärkeimpiä turistikohteita ja islamilaisen arkkitehtuurin parhaiten säilyttäneitä kohteita, johon on tosin myöhemmin lisätty kristinuskosta vaikuttaneita saaneita arkkitehtonisia elementtejä. Paikan loistokkuus pistää nopeasti pään pyörälle.

6_S-57(1)

Andalusian islamilaiselle arkkitehtuurille oli tyypillistä rakennusten kaarevat muodot ja sisäpihojen vesialtaat. Kuva: Tuula Sakaranaho.

Muslimivallan päätös

Opintomatkamme päättyi Granadan katedraaliin. Sitä pidetään espanjalaisen renessanssiarkkitehtuurin mestariteoksena. Katedraali rakennettiin kuningatar Isabellan määräyksestä Granadan moskeijan päälle 1500-luvulla. Islamin 800 vuotta kestänyt aika Andalusiassa päättyi ja sen merkiksi pystytettiin kristillisen poliittisen vallan symbolit.

Andalusian siirtymisessä muslimeilta kristityille hallitsijoille oli kuitenkin monta vaihetta ennen lopullista vallanvaihtoa 1400-luvun lopussa. Kristityt valtasivat Espanjaa asteittain ja välillä muslimikuninkaat tekivät heidän kanssaan jopa yhteistyötä. Myös muslimien ja kristittyjen välisissä suhteissa oli erilaisia vaiheita rauhallisesta rinnakkainelosta muslimien lopulliseen karkottamiseen Espanjan niemimaalta.

Historia opettaa

Espanjassa Andalusian muslimiajan muistoa on alettu vaalia vasta 1970-luvulla. Andalusia muistuttaa siitä, ettei islam ole uusia asia Euroopassa ja että eurooppalaiset voivat olla monesta asiasta kiitollisia tuon ajan oppineille, kuten esimerkiksi heidän kiinnostuksestaan antiikin aikaan. Muslimien, kristittyjen ja juutalaisten suhteet saivat Andalusiassa monenlaisia muotoja. Valta oli muslimeilla mutta kristityillä ja juutalaisilla oli tietyin rajoituksin oikeus oman uskonnon harjoittamiseen. Tapaa, jolla muslimit hallitsivat Andalusiaa ja eri uskontojen edustajia, on joskus kutsuttu syrjiväksi suvaitsevaisuudeksi. Uskontojen historia on pitkälle poliittisen vallanjaon historiaa ja Andalusia on siitä yksi havainnollinen esimerkki.