Katsomukset-blogin uskonto ja rauha -teemaviikot päättää kansanedustaja ja Euroopan rauhaninstituutin EIP:n puheenjohtaja Pekka Haaviston puheenvuoro uskonnoista, perinteistä ja rauhasta.
Kuva: Touko Sipiläinen
Kun mietimme maailman konfliktien alkusyitä, ajattelemme helposti, että kysymys on luonnonvaroista, öljystä tai mineraaleista. Tai vähintään vedestä tai viljelykelpoisesta maasta. Näin ei kuitenkaan aina ole. Monien konfliktien alkusyynä ovat ideologiat, maailmankatsomukset ja arvot. Joskus uskonnollisetkin näkemykset – tai niiden eroavuudet.
Toisaalta perinteillä ja uskonnoilla voi olla suuri merkitys myös rauhanrakentamisessa. Kun tein YK:ssa konfliktien jälkeistä ympäristötyötä Israelin ja Palestiinan alueella, etsimme uskonnoista pienintä yhteistä nimittäjää neuvotteluille, joita järjestimme israelilaisten ja palestiinalaisten välille ensin Genevessä, sitten Helsingissä. Luonnon suojelemiseen löytyi yhteisiä periaatteita niin islamista, juutalaisuudesta kuin kristinuskostakin.
Joskus perinteiset rauhanrakennustavat yllättävät. Työskennellessäni Sudanissa, Darfurissa, sain usein kuulla epäilyksiä siitä, että suomalaisilta heillä ei ole mitään opittavaa – ”tehän olette Suomessa aina eläneet rauhan aikaa.” Siinä täytyi keskustelukumppaneita korjata: Nyt sekoitatte meidät ehkä sveitsiläisiin ja ruotsalaisiin? Meillä oli katkera, verinen sisällissota vuonna 1918, ja sodan uhreista suuri osa oli siviilejä. Vuonna 1939 Neuvostoliitto kävi kimppuumme, ja sitä seuranneet sotien vuodet merkitsivät meille raskaita koettelemuksia.
Huomasin, että ääni kellossa muuttui keskustelukumppaneillani. Kerroin omista äidin puolen sukulaisistani Teiskossa: Veljessota oli siellä ollut todellinen, saman sisarussarjan jäseniä oli sekä punaisten että valkoisten puolella. Siitä seurasi 50 vuoden hiljaisuus pellon ylitse – naapurille ei puhuttu.
Khalil Ibrahim, islamistisen JEM-liikkeen johtaja Darfurissa oli kuulemastaan järkyttynyt. ”50 vuoden mykkäkoulu? Se on todella julmaa!” Heitin tietysti vastakysymyksen: ”Miten täällä Darfurissa?” Ja Khalil vastasi: ”Jos sinä tapat veljeni tänään, en puhu sinulle kolmeen päivään!”
Oli minun vuoroni ihmetellä – eihän kolme päivää ole mitään! Ja Khalil vastasi: ”Neljäntenä päivänä on naisten päästävä kaivolle ja karjan laitumelle. Kolmessa päivässä on kaikki konfliktit sovittava. Siksi meillä on käytäntö verirahoista, jotka sinun tulisi silloin maksaa.”
Jäin tämän keskustelun jälkeen miettimään rauhan malleja. Monissa perinteisissä kulttuureissa on vakiintuneita tapoja rauhan neuvottelemiseen ja rauhasta sopimiseen. Uudentyyppiset aseet ovat usein murtaneet nämä neuvottelutraditiot. ”Kuinka voin keskustella 10-vuotiaan pojan kanssa, joka uhkaa minua kalashnikovilla”, kysyi hätääntynyt vanhus Darfurin pakolaisleirillä. Hänelle minulla ei ollut mitään neuvoa.
Kaikkien uskontojen piirissä on maltillisia toimijoita ja ”kuumakalleja”. Kaikkein uskontojen piirissä voimme vaikuttaa siihen, että maltilliset voimat vahvistuvat. Nykyään puhutaan paljon islamilaisesta radikalisaatiosta, mutta sen vastavoimaksi ovat nousseet maltilliset islaminuskon tulkitsijat ja opettajat. Buddhalaisuudesta meillä on hyvin rauhanomaisia mielikuvia, mutta valitettavasti maailmalla on nähty, miten tämänkin uskonnon piirissä on voitu kiihottaa vihaan kansanryhmiä vastaan. Uutiset Myanmarin rohingoiden kohtalosta järkyttävät.
Parhaimmillaan uskonnot antavat meille mahdollisuuden kannustaa yksilöiden ja kansakuntien parhaita puolia, rauhan tahtoa, sovittelua, universaalia ihmisyyttä, joka nousee syntyperän, sukupuolen, rodun ja kansallisuuden yläpuolelle. Rauhantyössä uskonnot ovat suuri voimavara.