Oltiinpa jumalan olemassaolosta muuten mitä mieltä tahansa, on yksi paikka, jossa hän on varmasti olemassa: uskovien ihmisten mielikuvissa. Ihmismielen yleiset toimintaperiaatteet heijastuvat monin tavoin uskomuksiimme, kokemuksiimme ja käyttäytymiseemme, ja psykologialla onkin paljon sanottavaa myös uskonnollisuudesta. Uskontotieteilijät Teemu Pauha ja Roosa Haimila ovat toimittaneet kokoomateoksen uskontopsykologisesta tutkimuksesta Suomessa. Tässä kirjoituksessa he avaavat erityisesti jumalakäsityksen taustalla olevia psykologisia ilmiöitä.
Juttelua jumalan kanssa
Lähi-idän suuret uskontoperinteet – juutalaisuus, kristinusko ja islam – ovat tyypillisesti korostaneet, että Jumala on inhimillisen ymmärryksen ulottumattomissa. Jumala on ikuinen, kaikkivoipa ja muutenkin jotain täysin toisenlaista kuin ihminen. Samaan aikaan nämä perinteet ovat kuitenkin pitäneet yllä ajatusta siitä, että Jumalaan voi olla henkilökohtaisessa suhteessa. Jumala onkin aktiivinen vuorovaikutuskumppani miljoonille ihmisille. Pew-tutkimuslaitoksen mukaan noin kolme neljäsosaa yhdysvaltalaisista puhuu Jumalalle, ja noin joka kolmas yhdysvaltalainen kokee, että Jumala puhuu takaisin. Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että keskustelu Jumalan kanssa aktivoi samoja aivoalueita kuin keskustelu toisen ihmisen kanssa.
Aito vuorovaikutussuhde edellyttää aina jonkinlaista käsitystä suhteen toisesta osapuolesta. Voidakseen solmia suhteen Jumalaan ihminen yrittääkin siis käsittää käsittämätöntä omien rajallisten kykyjensä puitteissa. Tämän vuoksi ihmismielen psykologiset ominaisuudet ja taipumukset vaikuttavat väistämättä siihen, millaiseksi ihminen mieltää Jumalan.
Inhimillisen ajattelun ja käyttäytymisen asiantuntijoina psykologit voivat lisätä merkittävästi tietoamme niistä kognitiivisista prosesseista, kehityksellisistä tekijöistä ja tunne-elämän ilmiöistä, jotka vaikuttavat uskonnollisuuteen. Psykologinen näkökulma voikin täydentää muilta aloilta ammentavaa uskonnontutkimusta, jotta ymmärtäisimme esimerkiksi ihmisten jumalakäsityksiä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti.
Uskonto ja ihmislaji
Uskonnollisuus on yhteydessä sekä lajin- että yksilönkehityksellisiin tekijöihin – siis yhtäältä siihen, millaisia luontaisia taipumuksia ihmismieleen on syntynyt evoluution myötä, ja toisaalta siihen, miten aiemmat elämänkokemukset ja ihmissuhteet ovat muovanneet yksilön psykologista rakennetta. Lajinkehitys on vaikuttanut esimerkiksi muistin toimintaan tavalla, joka suosii niin sanotusti minimaalisesti intuitionvastaisten uskomusten mieleen painumista ja leviämistä: Tutkimukset ovat osoittaneet, että ihminen muistaa paremmin informaatiota, joka poikkeaa hänen arkikokemuksestaan. Epätavalliset asiat jäävät hyvin mieleen.
Intuitionvastaisuus parantaa informaation muistettavuutta kuitenkin vain tiettyyn rajaan asti. On hankala painaa mieleen kovin montaa kovin outoa yksityiskohtaa. Ajatus kaikkitietävästä ja -näkevästä henkiolennosta rikkoo luontaisia intuitiota sopivasti, mutta ajatus olennosta, joka on luonut itsensä ja on olemassa kaikissa paikoissa mutta ei yhdessäkään ajassa, on liian intuitionvastainen ihmismielen omaksuttavaksi.
Taivaallinen Isä ja maalliset vanhemmat
Koko ihmislajille yhteisten psykologisten taipumusten ja valmiuksien lisäksi ihmisten jumalakäsitykset heijastelevat heidän omia yksilöllisiä kehityshistorioitaan. Esimerkiksi muihin ihmisiin pettyneet saattavat olla varautuneempia ja pelokkaampia vuorovaikutussuhteissaan – myös Jumalan kanssa. On olemassa runsaasti tutkimusta esimerkiksi varhaislapsuuden kiintymyssuhteiden vaikutuksesta yksilön käsitykseen Jumalasta. Ihmiset, jotka ovat kokeneet ensimmäisten elinvuosien hoitajat turvallisina ja luotettavina, mieltävät usein myös Jumalan armolliseksi, huolehtivaksi ja lempeäksi.
Jos taas varhaiset hoitajat ovat olleet välinpitämättömiä tai ankaria, suhde Jumalaan voi muodostua etäiseksi tai rangaistuksen pelon sävyttämäksi. Vaihtoehtoisesti henkilö voi etsiä Jumalasta sitä turvallista kiintymyssuhdetta, joka häneltä jäi lapsena puuttumaan. Onkin todettu, että turvattomuuden leimaama suhde lapsuuden hoitajiin on yhteydessä äkillisiin ja voimakkaisiin kääntymyskokemuksiin myöhemmässä elämässä.
Mitä psykologia kertoo jumalasta?
Psykologian menetelmät eivät auta selvittämään, millainen jumala todella on tai onko häntä edes olemassa. Psykologia auttaa kuitenkin ymmärtämään, miksi ihmismieli käsittää jumalan juuri tietynlaisena. Uskonto oli keskeinen tutkimuskohde Sigmund Freudin ja William Jamesin kaltaisille psykologian edelläkävijöille. 1900-luvun alun psykologian muotisuuntaus, behaviorismi, suuntasi kuitenkin psykologien huomion päänsisäisistä asioista ihmisen havaittavaan käyttäytymiseen. Samalla uskonto jäi psykologian tutkimuksessa pitkälti paitsioon.
Vaikka viime aikoina yhä useampi psykologi on alkanut kiinnostua uskonnosta tutkimuskohteena, suuri osa uskonnon psykologisesta tutkimuksesta tapahtuu edelleen teologian ja uskontotieteen aloilla. Näin on ollut erityisesti Suomessa viime vuosina. Suomessa esimerkiksi raamatuntutkijat ovat kunnostautuneet psykologian soveltajina, mutta merkittävää psykologista tutkimusta on tehty myös esimerkiksi uskonnonpedagogiikan ja uskontotieteen piirissä.
Halusimme tuoda yhteen eri aloilla tehdyn psykologisen tutkimuksen uskonnosta ja siksi toimitimme teoksen Uskonto mielessä: Psykologisia näkökulmia uskonnollisuuteen ja henkisyyteen (Gaudeamus, 2024). Kaikkiaan 29 eri alojen tutkijaa esittelee teoksessa omia tutkimuksiaan uskonnosta psykologisena ilmiönä. Kirjassa avataan tarkemmin jumalakäsitysten psykologiaa, mutta myös monia muita uskonnollisuuteen, henkisyyteen ja uskonnottomuuteen kytkeytyviä tutkimuksia, joita emme ole käsitelleet tässä kirjoituksessa. Rituaalit, mystiset kokemukset sekä uskonnolliset ja uskonnottomat moraalia ohjaavat arvot ovat kaikki ilmiöitä, joista psykologialla on paljon sanottavaa.