Tutkimuksissa, mediassa ja ihmisten puheessa kuulee usein ajatuksen, että ortodoksisuus on venäläistä kulttuuria ja venäläiset ovat siten ortodokseja. Mistä ajatus kulttuurisesti peritystä ortodoksisuudesta nousee ja millaista jännitteisyyttä siihen liittyy? Näihin kysymyksiin vastaa Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian yliopistonlehtori Maija Penttilä.
Viimeaikaisin tutkimukseni liittyy Suomessa asuviin venäjänkielisiin, joita haastattelin vuosina 2020 ja 2023, kysyen heidän ajatuksistaan ja suhteestaan uskontoon. Tutkimukseen osallistuneista ortodokseista osa oli sosiaalistunut ortodoksisuuteen ortodoksisessa kirkollisessa suvussa, jossa oli ollut papistoa, kirkkolaulajia tai uskovaisia isoäitejä, osa taas kääntynyt ortodoksisuuteen jossain elämänvaiheessa, useimmiten vaikeiden elämäntilanteiden kautta. Osa taas koki perineensä ortodoksisuuden kulttuurin kautta, perhesosialisaation ja kääntymyksen sijaan, ja he eivät olleet jäseninä ortodoksisissa kirkoissa. Jeanne Kormina ja Sonja Luehrmann ovat kuvanneet ympäröivän uskon käsitteen avulla tällaisia ortodokseja, joilla ei ole voimakasta sitoutumista uskontoon, mutta jotka ovat arjessaan uskollisia traditiota kohtaan. Tässä tekstissä pohdin tätä ortodoksien joukkoa.
Neuvostotyylinen ateismi, ortodoksinen kulttuuri ja muutto Suomeen
Haastateltavat kuvasivat, että he olivat eläneet ortodoksisessa ilmapiirissä. Ympäröivä usko tai ilmapiiri on lähellä kontekstin käsitettä, mutta siihen sisältyy akustinen, visuaalinen ja emotionaalinen tunnelma, joita kontekstin käsite ei tavoita. Matthew Engelke on esitellyt ympäröivän uskon (ambient faith) käsitteen analysoidessaan julkisen ja yksityisen uskonnon samanaikaista läsnäoloa.
Toisaalta Neuvostoliitossa syntyneet olivat sosiaalistuneet myös neuvostotyyliseen ateismiin. Neuvostoateismin sammumista ja ortodoksisuuden elpymistä on pidetty jonkin romahtamisena ja uuden alkamisensa. Prosessia kuitenkin kuvaa paremmin jatkuvuus ja kerroksisuus. Esimerkiksi Neuvostoliitossa syntynyt, nyt Suomessa asuva, haastateltava kertoi:
No, rehellisesti sanottuna, minut kasvatettiin Neuvostoliitossa, vietin suurimman osan elämästäni Neuvostoliitossa, ja tietysti olen ateis… no, luultavasti kuitenkin agnostikko, voimme sanoa niin. Tätä asennoitumista en ole muuttanut enkä ilmeisesti tule sitä enää muuttamaan (…) olen ortodoksinen ateisti. (…) Olen aidosti ateisti, mutta ymmärrätte, että minut on kasvatettu ortodoksisessa paradigmassa, koska käytännössä kulttuuri, venäläinen kulttuuri, klassinen kulttuuri, on ortodoksista kulttuuria, ja siksi tämä on minun asenteeni uskontoon.
Ortodoksinen ympäröivä ilmapiiri voi myös olla samanaikaista jonkin muun tunnustuskunnan kanssa. Esimerkiksi venäjänkielinen baptisti kertoi haastattelussa: ”Koska rakastan venäläistä kulttuuria, rakastan ortodoksisuutta.”
Kulttuurin kautta koettu ja kuvattu ortodoksisuus oli myönteistä. Tällöin haastateltavat korostivat ortodoksisuuden antamaa kulttuurista rikkautta, kauneutta ja kokemuksellisuutta, mutta he eivät yleensä hyväksyneet yksilöön kohdistuvia vaatimuksia paastota ja seisoa pitkiä jumalanpalveluksia tai kirkon patriarkaalisuutta ja sotaisuutta, joiden monet haastateltavat myös näkivät kuuluvan venäläiseen ortodoksisuuteen.
En valinnut sellaisia [ortodoksisia] paikkoja, jotka vaativat tiukkaa kaanonia ja missä itsekidutus on itsessään arvo. (…) vaan enemmän kulttuurisena ilmiönä, miten se on rakennettu, miten kirkko toimii (…) millaisia ihmisiä ja pappeja he ovat, jotka ovat enemmän kiinnostuneita irrationaalisesta elämän puolesta. (…) On tärkeää, ettemme kadota tätä kiintopistettä.
Muutto Suomeen muutti kulttuurista ympäristöä. Venäjänkielisten lähtömaissa kirkot ovat auki, mikä mahdollisti satunnaisen piipahtamisen, kun taas Suomessa kirkkoihin usein pääsee vain silloin kun siellä on tapahtumia. Suomessa ihmiset saattoivat myös hämmentyä pyhäinjäännöksiin liittyvistä ihmekertomuksista. Ikonien, ristien ja muiden ulkoisten ortodoksisten attribuuttien käyttö väheni.
Lakkasin pitämästä ristiä (…), koska ymmärrän että täällä ehkä ne eivät oikein… no se on taas sitä yhteiskunnan vaikutusta, mutta se ei vaikuttanut mitenkään minun tunteisiini tai suhteeseeni uskontoon (…) vain ajattelin, ettei ole aivan oikein kulkea ja kuin propagandaa esittää (…) päätin että täällä on monikulttuurinen yhteiskunta.
Haastateltavilleni muutto Suomeen merkitsi muutosta ortodoksisesta kulttuurista monikulttuurisuuteen, jossa uskonnollisuus ei ollut niin näkyvää.
Ortodoksisuus kulttuurina ja katsomuksellinen uudelleenkäyttö
Ortodoksisuuden ja venäläisen kulttuurin yhteenkietoutuneisuutta ihmisten mielessä selittää neuvostoajan perintö. 1990-luvun avautumista edeltäneet neuvostovuosikymmenet kantoivat uskonnon arvoja mukanaan nimenomaan kulttuurisfäärinä paikallisella tasolla. Laajaa levikkiä saaneet elokuvat, kuten Andrei Tarkovskin ikonimaalarista ja munkista kertova Andrei Rubljov vuonna 1966, näyttävät kirkkojen ja luostareiden avaamiset, kuten Danilovin luostari Moskovassa vuonna 1983, tai museoiksi muutetut kirkot, kuten Iisakin kirkko Pietarissa ja Kizhin suojelualuemuseo Petroskoissa, loivat myönteistä kuvaa uskonnosta taideteoksina, museonäyttelyinä ja muistoina muinaisista ajoista. Samalla Korminan ja Shtyrkovin mukaan uskonto siirtyi pikkuhiljaa neuvostoihmisten mielessä osaksi kulttuuria.
Ortodoksisuus venäläisenä kulttuurina on myös jännitteinen neuvostoateismin aikakauden vuoksi. Uskonnollisen tilanteen vapautumisen ilmapiiriä Neuvostoliiton loppuvuosina ja sen jälkeen kuvastaa valikoiva yhtäläisyys jatkuvana prosessina. Käsitteet, kuten moraali, henki ja toivo, liikkuivat neuvostoateismin ja uskonnon raja-aidan yli, samoin kuin tilat jatkoivat uudessa käytössä, kierrätettyinä, muun muassa Ateismin museosta takaisin Kazanin jumalanäidin katedraaliksi.
Toisaalta muutto Suomeen toi haastateltavilleni uudenlaisen monikulttuurisuuden kerroksisuuden. Eri kulttuurien, katsomusten ja aikakausien yhteiset ja kuitenkin erilaisia merkityksiä ja arvoja sisältävät mielen diskursiiviset tilat luovat yhteyttä, joskin myös väärinymmärryksiä, kuten keskustelu ortodoksisuudesta kulttuurina tai kirkkona näyttää.