Monitieteinen tutkimushanke ”Uuden etsijät. Esoteerisuus ja uskonnollisuuden murros modernisoituvassa Suomessa, 1880-1940” on neljän vuoden ajan selvittänyt suomalaisen esoteerisuuden kulttuurihistoriaa. Kulttuurihistoriallisen näkökulman ohessa hankkeen vahva uskontotieteellinen asiantuntemus on edistänyt alan kansainvälisen käsitteistön juurruttamista suomalaiseen tutkimuskenttään. Syksyllä 2021 ilmestyneessä ”Uuden etsijät. Salatieteiden ja okkultismin suomalainen kulttuurihistoria 1880-1930” (Teos) -kirjassa hankkeen tutkijat lähestyvät aikakautta ja sen esoteerisia ilmiöitä laajan henkilögallerian kautta. Teos tarkastelee erityisesti, miten esoteeriset virtaukset ovat vaikuttaneet suomalaiseen taiteeseen, ajatteluun ja politiikkaan, kirjoittaa hankkeen johtaja, Turun yliopiston kulttuurihistorian yliopistonlehtori Maarit Leskelä-Kärki.
Etsin, etsin suurta tulta
kautta kirjavan elämän.
Näin mä monta valkeaista,
liekkiä lepattavaista
ihmissielujen sysissä.
Hetken hehkuja olivat,
ajan aarnivalkeoita,
niinkuin itse ihminenkin,
punahiilien himoa
tunti ennen tummumista.
Etsin, etsin suurta tulta.
Itsekö elämä oisit
tuli suuri tummumaton, valkea iän-ikuinen?
1800-luvun lopun eurooppalaista yhteiskuntaa sävytti kokemus jostain uudesta. Aikakauden sanomalehdistössä ”uusi” saattoi viitata niin aikaan, yhteiskuntaan, naiseen kuin uskontoonkin. Käsitteet kuten ”salatiede”, ”uusi mystiikka”, ”teosofia”, ”spiritismi” tai ”okkultismi” näkyvät yhtä lailla tiheästi. Hankkeessamme lähdimme tarkastelemaan, mitä tämä ”uuden” ja ”etsimisen” yhdistelmä ajassa tarkoitti.
Yllä oleva L. Onervan (1882–1972) runo ”Etsijä” (1908) on vain yksi esimerkki valtavasta määrästä runoja, taideteoksia, sanomalehtiartikkeleita, romaaneja, sävellyksiä, kirjeitä ja ajatelmia, joissa etsijyys nousee esiin. Uuden etsijät -kirjassa lähdimme tarkastelemaan sitä, mitä menneisyyden aineistoista nousee esiin esoteerisuuden tutkimuksen kehyksessä. Kirjan otsikkoon päätyivät sanat ”salatiede” ja ”okkultismi”, koska aikalaiset käyttivät harvoin ”esoteerisuus”-sanaa.
Käsitteet kohtaavat menneisyyden
1990-luvulta lähtien kansainvälisesti voimakkaasti kehittynyt esoteerisuuden tutkimus ja erityisesti siihen liittynyt käsitteellinen debatointi ei välttämättä aina istu historialliseen aineistoon saumatta. Toisaalta ymmärrys käsitteiden käytöstä ja niiden kehityksestä on ollut hankkeessamme tärkeää. Tasapainoilemme siten menneisyyden monimuotoisuuden ja aikamme tutkimuksellisten käsitteiden maastoissa lähtökohtana kuitenkin avara ja kunnioittava ote menneisyyden ihmisiin.
Moni 1900-luvun alun ihminen oli vähintäänkin tietoinen esimerkiksi teosofiasta tai spiritualismista, saattoi lukea tai harjoittaakin niitä. Taiteilijat inspiroituivat okkultistisista tai mystisistä näkemyksistä ja käyttivät niihin liittyvää symboliikkaa teoksissaan. Kuitenkin vain osa liittyi osaksi alan seuroja tai syventyi aihepiiriin niin, että siitä tuli elämää määrittävä tekijä. Toisille kyse oli vakavasta henkisen elämän harjoittamisesta, toisille ajan muotivirtauksista.
Selvärajaisten ilmiöiden osoittaminen menneisyydestä on esoteerisuutta tutkivan historioitsijan näkökulmasta haastavaa, osin turhaakin. Tärkeämpää on osoittaa, millainen merkitys näillä eri esoteerisilla liikkeillä ja ajatusvirtauksilla oli ja miten eri tavoin ne vaikuttivat ajan taiteessa, yhteiskunnallisissa keskusteluissa ja sitä myöten modernisoituvan Suomen rakentamisessa.
Henkilöhistoriallinen näkökulma
Yhteiskuntaa nopeasti muuttava modernisaatio sai 1800-luvun ihmiset pohtimaan paikkaansa uudella tavalla, mikä näkyy ajan aineistossa vahvasti. Ratkaisumme laajan ja moniselitteisen ilmiön tarkastelemiseen olikin henkilölähtöisyys. Halusimme nostaa esiin historian hämäristä niin tunnettuja kuin täysin unohdettuja henkilöitä, jotka eri tavoin etsivät uusia henkisiä suuntia modernisoituvan kulttuurin keskellä. Historiantutkimusta ohjaa aina se aineisto, mitä meille on menneisyydestä jäänyt. Sivistyneistön ja kirjassa erityisesti taiteilijoiden, kirjailijoiden, muusikoiden ja yhteiskunnallisten ajattelijoiden jäljiltä meillä on olemassa valtavasti niin julkaistua kuin arkistoissa olevaa aineistoa, joka mahdollistaa tutkimuksen.
Emme halunneet nostaa esiin vain tunnetuimpia ja muistetuimpia, jo kulttuurimme kaanoniin kuuluvia ihmisiä. Kaanonit on rakennettu jälkikäteen, ja aikalaisaineisto paljastaa usein unohduksiin jääneiden ihmisten merkittävän vaikutuksen. Näin kävi hankkeessamme esimerkiksi runoilija Aarni Koudan (1884–1924) kohdalla. Sattuman kautta saimme häneen liittyvän laajan aineistolahjoituksen, joka mahdollisti tutkimuksen kirjailijasta, kääntäjästä ja kulttuurivaikuttajasta, joka oli yksi keskeinen toimija ajan teosofisissa kirjailijaverkostoissa. Samoin viime aikojen tutkimus suomalaisten naissäveltäjien historiasta on nostanut esiin toimijoita, jotka olemme unohtaneet. Kirjaan sisältyykin laajaan arkistoaineistoon pohjaava artikkeli säveltäjä, antroposofi Ida Mobergista (1859–1947), jota voi pitää esoteerisen säveltaiteen keskeisenä edustajana suomalaisen musiikin historiassa.
Teoksessa lähestytään vuosien 1880-1930 välistä ajanjaksoa ja sen esoteerisia ilmiöitä laajan henkilögallerian avulla. Kuva: Leskelä-Kärki & Harmainen
Uuden etsijät -kirjan laaja henkilögalleria avaa historian moninaisuutta, ristiriitaisuutta ja rikkautta ainutlaatuisella tavalla. Samalla avautuu se uudenlaisen henkisyyden maailma, joka aikakauden ihmisiä kiehtoi ja tuntui tarjoavan enemmän vastauksia kuin kirkkoon kiinnittyvä luterilainen maailmankatsomus.
Miksi uskontokulttuurien historian tutkimusta tarvitaan?
Kirjamme lopussa viittaamme 2010-luvun alussa käytyyn keskusteluun uskonnon ja uskontokulttuurien historian merkityksestä ja tarpeesta. Tuolloin keskustelua herättivät ennen muuta Juha Sihvolan Maailmankansalaisen uskonto ja Tuomas Nevanlinnan ja Jukka Relanderin Uskon Sanat. Molemmissa teoksissa nähtiin, että ilmastokriisin, sotien ja pakolaisaaltojen myötä Suomi joutuu väistämättä tekemisiin uskonnollisen moninaisuuden kanssa. Tällöin tärkeää on kiihkoton ja punnittu tieto siitä, mistä eri uskonnoissa, vakaumuksissa ja niiden historiassa on kyse.
1900 -luvun taiteilijat inspiroituivat okkultistisista tai mystisistä näkemyksistä ja käyttivät niihin liittyvää symboliikkaa teoksissaan. Kuva: Leskelä-Kärki & Harmainen.
Tämä on ollut hankkeemme ydinajatus samalla kun hankkeeseen sisältyvä uskonnon-, taiteen- ja historiantutkimukseen perustuva monitieteisyys on mahdollistanut syvällisen käsitteellisen pohdinnan sekä taiteen monisävyisen tulkinnan. Pureutumalla suomalaisen esoteerisuuden kulttuurihistoriaan olemme voineet kyseenalaistaa totuttuja käsityksiä esimerkiksi modernisoituvan Suomen nopeasta maallistumisesta ja rationaalisuuden ihannoinnista, joiden varaan historiakuvaamme on rakennettu.