Islamilaisen teologian yliopistonlehtori Teemu Pauhan kurssilla kokeiltiin case-oppimista. Samalla syntyi terveysalan ammattilaisille suunnattu opas muslimipotilaan kohtaamiseen.
Helsingin yliopiston uskontotieteen ainejärjestö Mythos ry on tehnyt haalarimerkin, jossa on liperikaulaisen siluetin yli vedetty ruksi ja teksti ”minusta ei tule pappia”. Merkki on kannanotto turhauttavan yleiseen olettamukseen, että uskontoon liittyvä yliopistokoulutus johtaa väistämättä kirkollisiin töihin. Tosiasiassa suurin osa sekä uskontotieteestä että teologiasta valmistuvista työllistyy tätä nykyä muualle kuin kirkon tai uskonnollisten yhteisöjen palvelukseen. Osasta tulee opettajia, mutta uskonnontutkijan asiantuntemukselle on käyttöä myös järjestöissä, yritysmaailmassa sekä valtion ja kuntien organisaatioissa.
Opetan itse islamilaista teologiaa Helsingin yliopistossa, ja pyrin parhaani mukaan lisäämään opiskelijoideni tietoisuutta oman asiantuntemuksensa työelämärelevanssista. Olen kehittänyt kursseilleni oppimistehtäviä, joissa opiskelijat pääsevät miettimään aitoja yhteiskunnallisia kysymyksiä kurssin oppien valossa. Viime vuoden Moskeijat Euroopassa -kurssini opiskelijat tutustuivat kirjallisiin kysymyksiin, joita kansanedustajat ovat tehneet niin sanotusta ”suurmoskeijahankkeesta”, ja muotoilivat niihin tutkimukseen perustuvia vastineita. Tämän kevään Islam, yksilö ja yhteisö -kurssillani halusin painottaa työelämälähtöisyyttä vieläkin enemmän ja rakensin koko kurssini case-oppimisen varaan.
Kuva: Case_Study @FHPhoto via Twenty20
Case-oppimisen (case-based learning) lähtökohtana on, että opiskelijat työskentelevät itsenäisesti jonkin käytännönläheisen tehtävänannon parissa. Case-oppimista käytetään paljon esimerkiksi kauppa-, oikeus- ja lääketieteiden koulutuksissa, mutta uskonnontutkimuksen alalla se on selvästi tuntemattomampi lähestymistapa.
Tietoa terveydenhuollon tarpeisiin
Kurssini suunnittelussa oli mukana Helsingin yliopistollisen sairaalan pappeja ja lääkäri. Olin jo aiemmin kuullut, että eräillä osastoilla kaivattiin lisää eväitä työskentelyyn muslimipotilaiden ja heidän perheidensä kanssa. Kartoitin kurssiani varten sairaalan henkilökunnan kokemia tiedontarpeita ja annoin opiskelijoideni tehtäväksi miettiä niihin vastauksia.
Kurssillani oli lähemmäs 30 opiskelijaa, joten työskentelyn helpottamiseksi jaoin heidät pienempiin, 4–5 opiskelijan ryhmiin. Jokainen ryhmä työskenteli suuren osan aikaa itsenäisesti jonkin sovitun tehtävän parissa. Ryhmä saattoi esimerkiksi etsiä tutkimustietoa suomalaisten muslimien terveyskäsityksistä tai selvittää, miten uskonnollista moninaisuutta käsitellään terveydenhoitoalan koulutuksissa. Aina viikon päätteeksi koko kurssi kokoontui yhteen keskustelemaan työn edistymisestä ja sopimaan kunkin ryhmän tehtävät seuraavalle viikolle.
Oma roolini kurssin aikana oli enemmän ohjata kuin opettaa: Osallistuin yhteisiin keskusteluihin kommentoimalla opiskelijoiden suunnitelmia ja työn tuloksia. Esitin lisäkysymyksiä. Tarvittaessa autoin opiskelijoita löytämään hyviä lähteitä ja tutkimuskirjallisuutta.
Keskiössä moninaisuus
Opiskelijoiden keräämä tieto oli tärkeä saada käyttöön, joten laadimme kurssilaisten kesken terveydenhuollon ammattilaisille tarkoitetun oppaan. Muslimit terveydenhuollon asiakkaina -opas sisältää yleistä tietoa islamista Suomessa sekä islamin keskeisistä opeista ja käytännöistä. Käymme läpi perusasioita myös islamilaisista terveyskäsityksistä sekä islamilaisten ruokarajoitusten ynnä muiden normien vaikutuksesta lääkitykseen ja muihin hoitomuotoihin. Perheelle ja seksuaalisuudelle on niin ikään omistettu omat alaluvut.
Opasta laatiessamme mietimme paljon sitä, kuinka huomioida yhtäältä islamin tulkintojen moninaisuus ja toisaalta eletty uskonto – siis se, etteivät uskonnon ”viralliset dogmit” yleensä kovinkaan hyvin vastaa sitä, mitä ihmiset arjessaan ajattelevat ja tekevät. Oli melkoinen haaste yrittää todeta 46 sivussa jotain konkreettista muslimeista sortumatta samalla harhaanjohtaviin yleistyksiin ja uskonnollistamiseen. Juuri yleistämisestä varoittaaksemme lisäsimme oppaan alkuun seitsemän muslimipotilaiden kohtaamiseen tarkoitettua muistisääntöä, joista kaksi ensimmäistä ja tärkeintä olivat:
- Käytännössä kaikkiin asioihin on monta erilaista islamilaista näkemystä. Kannattaa rohkeasti kysyä asioita muslimipotilaalta itseltään. Kysy, älä oleta!
- Uskonnon lisäksi potilaan ajatteluun vaikuttavat esimerkiksi ikä, sukupuoli ja koulutustausta. Kohtaa siis potilas yksilönä – älä uskonnon tai kulttuurin edustajana.
Mitä opin opettajana?
Muslimit terveydenhuollon asiakkaina -oppaan taitto on teetetty graafisen suunnittelun ammattilaisella, mutta muu oppaassa on opiskelijoideni työn tulosta. Oppaan tekstit on kirjoitettu kurssillani ja myös oppaan kuvitus on opiskelijoiden valitsemaa. Viimeistään oppaan lopullisen version näkeminen sai minut vakuuttuneeksi case-oppimisen mahdollisuuksista: tällaista lopputulosta ei saisi mitenkään yksin aikaan!
Kurssin opettamiseen liittyi myös erityisiä haasteita. Halusin antaa opiskelijoilleni mahdollisimman paljon itsenäisyyttä, mutta erityisesti tehtävien jakaminen suuressa opiskelijaryhmässä vaati minua ottamaan ohjat käsiini. Tässä suhteessa kurssi olikin minulle hyvää harjoitusta projektin johtamisessa.
Laaja tehtävänanto ja itsenäisyys sen suorittamisessa johtivat siihen, että opiskelijoiden työmäärä ryöstäytyi etenkin kurssin alussa helposti käsistä. Onneksi opiskelijat ottivat asian puheeksi ja kysyivät, mitä tehdä, kun kurssiin saisi menemään loputtomasti tunteja. Ohjeistin opiskelijoita käyttämään kurssiin saman verran aikaa viikossa kuin viiden opintopisteen laajuiseen kurssiin yleensä. Mitä he sitten saisivatkaan siinä ajassa tehtyä, se olisi tarpeeksi. Opiskelijoiden motivoituneisuudesta kertoo jotain se, että jouduin kurssin aikana toistuvasti toppuuttelemaan heitä tekemästä liikaa töitä kurssin eteen.
Haasteista huolimatta – ja toivon mukaan niistä viisastuneena – olen vakuuttunut case-oppimisen soveltuvuudesta myös uskonnontutkimukseen. Olenkin suunnitellut hyödyntäväni case-oppimista myös ensi kevään Islam, yksilö ja yhteisö -kurssilla. Yhden koko kurssin mittaisen toimeksiannon sijaan olen kuitenkin ajatellut kehittää useita lyhyempiä, ehkä viikon tai parin mittaisia tehtäviä, jotka koskevat hyvin konkreettisia pulmatilanteisia.