Digitalisoitumisen ja uudenlaisen mediavälitteisen vuorovaikutuksen keskellä tutkijat pyrkivät kehittämään välineitä tämän uudenlaisen tutkimuskentän tarkastelemiseen nojaten toisinaan perinteisiin menetelmiin. Verkkoetnografia on yksi menetelmä, joka ammentaa perinteisestä etnografiasta ja jota käytetään keskeisesti muun muassa monimenetelmällistä yhteistyötä tehdessä, kirjoittaa Helsingin yliopiston uskontotieteen väitöskirjatutkija Riina-Julia Solman.
Verkkoetnografialla viitataan internetissä ja digitaalisissa ympäristöissä tapahtuvan vuorovaikutuksen sekä siellä esiintyvien ilmiöiden ja erilaisten yhteisöjen tutkimiseen etnografista lähestymistapaa käyttäen. Perinteisen etnografisen tutkimuksen siirtäminen digitaalisiin ympäristöihin on melko tuore tapa tehdä tutkimusta, verkkoympäristöjen itsensäkin ollessa verraten uusi ilmiö. Tämän vuoksi perinteisesti reaalimaailmassa tapahtuvan etnografian soveltamisessa verkkoympäristöihin ei ole löydettävissä vielä kovinkaan yhtenäistä metodologiaa tai käsitteistöä. Virtuaali- ja verkkoympäristöissä tehtävään etnografiseen tutkimukseen saatetaan viitata tutkimuksessa myös esimerkiksi netnografiana, kyberetnografiana tai virtuaalietnografiana.
Verkkoetnografia nojaa perinteiseen etnografiseen tutkimukseen, jossa osallistuvan havainnoinnin kautta pyritään tuottamaan tiheää kuvausta sekä sitä kautta ymmärrystä yhteisöjen toiminnasta ja vuorovaikutuksesta. Jo ennen verkkoetnografiaa mediaetnografia sovelsi etnografista lähestymistapaa joukkomedian tutkimukseen. Mark Allen Petersonin mukaan olemme tilanteessa, jossa perinteinen käsitys kansasta sitoutuneena tiettyyn kulttuuriin ja paikkaan on kokenut haasteen globalisaation myötä. Samalla uudenlainen vuorovaikutusta painottava teknologia on tarjoamassa vastapainoa ja haastetta perinteisille joukkotiedotusvälineille. Mediaetnografian ohella verkkoetnografian voi nähdä tutkimuksellisesti vastaavan tähän tilanteeseen keskittämällä huomionsa erityisesti tämän uudenlaisen teknologian muodostamiin ympäristöihin.
Kuva: Gert Altman via Pixabay
Keskeistä verkkoetnografiselle menetelmälle on osallistuva havainnointi eli kenttätyö, joka verkkoetnografian kohdalla tapahtuu digitaalisella kentällä. Kenttätyön aikana pyritään keräämään monenlaista materiaalia, jotta tutkimuskohdetta olisi mahdollista ymmärtää mahdollisimman hyvin. Johanna Sumialan ja Minttu Tikan mukaan oleellista on myös pyrkimys avoimuuteen tutkimuskohdetta lähestyessä ja siten turhan etukäteissuunnittelun välttäminen. Näin jää mahdollisimman paljon tilaa sille, että tutkimuskohde itse voisi johdattaa tutkijan havainnoinnin kautta uudenlaisten ja yllätyksellistenkin aineistojen ja aiheiden pariin.
Digitaalinen kenttä avaa uskonnon tutkijalle monenlaisia tutkimusmahdollisuuksia. Videopalvelu YouTubesta on löydettävissä runsaasti uskontoa eri tavoin käsittelevää sisältöä, muun muassa erilaisia lifestyle-kanavia, joissa esitellään esimerkiksi islamilaista muotia, hutteriittien yhteisöllistä elämätapaa ja ortodoksijuutalaista perhe-elämää. Mahdollista on myös tarkastella, millaisilla tavoilla digitaalisia mahdollisuuksia käytätetään esimerkiksi uskonnon harjoittamisen tukena, kuten vaikkapa erilasia kännykkäsovelluksia tai sosiaalisen median kanavia, tai miten uskonnolliset yhteisöt hyödyntävät digitaalisia mahdollisuuksia osana toimintaansa ja vuorovaikutustaan.
Uudenlaisen menetelmän kasvukipuja
Etnografian soveltaminen mediavälitteisiin ympäristöihin on saanut osakseen niin tutkimuskentän sisäistä kuin ulkoistakin kritiikkiä. Verkkoetnografien parissa on nostettu esiin tarvetta teoreettiselle keskustelulle, jotta olisi mahdollista paremmin ymmärtää sitä, kuinka digitaalinen kenttä omine erityisyyksineen vaikuttaa tutkimuskohteena etnografisen tutkimuksen tekemiseen. Digitaalinen kenttä nostattaa esiin muun muassa kysymyksiä siitä, kuinka ymmärretään digitaalisen maailman ja reaalimaailman välinen suhde ja niiden välinen vuorovaikutus. Heidi Campbellin digitaalinen uskonto sekä Stewart Hooverin ja Nabil Echchaibin kolmas tila -käsitteet pyrkivät uskontieteen saralla käsitteellistämään ja teoretisoimaan tätä vuorovaikutusta. Kysymyksiä nostattaa myös se, tulisiko mediavälitteiset ympäristöt käsittää yleisinä vai yksityisinä tiloina ja millaisia eettisiä kysymyksiä digitaaliseen kenttään ja siellä tehtävään tutkimukseen erityisesti liittyy. Samoin myös digitaalisen kentän jatkuvassa liikkeessä oleminen, aineiston syntyminen ja toisaalta katoaminen, nostaa esiin kysymyksiä ja haasteita.
Kuva: Gert Altman via Pixabay
Kuten aikoinaan mediaetnografia niin myös verkkoetnografia on saanut osakseen kritiikkiä perinteisen etnografian taholta. Esimerkiksi Anreas Wittel näkee digitaalisessa kentässä paljon ongelmia liittyen erityisesti sieltä saatavan tiedon luotettavuuteen ja yksipuolisuuteen. Monien ongelmien vuoksi hän katsoo, ettei verkkoetnografisia suuntauksia tulisi oikeastaan luokitella lainkaan etnografiaksi, ellei digitaalisen kentän lisäksi tutkimukseen sisällytetä havainnointia myös reaalimaailman puolella.
Perinteisten menetelmien taholta tuleva kritiikki digitaalisella tutkimuskentällä soveltaville menetelmille ei rajoitu ainoastaan etnografiaan, vaan se on tällä hetkellä laajemminkin erilaisten menetelmien kohtaama haaste. Tutkimuskohteen tuoreuden vuoksi menetelmät ja teoriat ovat vahvasti vasta rakenteilla, minkä vuoksi tutkijat mielellään nojaavat monesti vanhoihin tieteen parissa hyviksi koettuihin menetelmiin ja teorioihin, pyrkien niitä parhaansa mukaan soveltamaan uudenlaiseen tutkimuskohteeseen. Tässä prosessissa kritiikki on tärkeä mahdollisuus tulla tietoiseksi tutkimuksen heikkouksista ja siten hioa sekä viedä uusia menetelmiä ja teoreettista keskustelua eteenpäin.
Monimenetelmällinen yhteistyö
Verkkoetnografia on keskeisesti käytetty laadullinen menetelmä tehtäessä monimenetelmällistä yhteistyötä, esimerkiksi sosiaalisen median parissa. Monimenetelmällisessä yhteistyössä sosiaalisen median ilmiöitä lähestytään laajasti erilaisten menetelmien antamista näkökulmista käsin, jotta tarkasteltavasta ilmiöistä olisi mahdollista saada mahdollisimman monipuolinen käsitys. Tässä käytetään hyväksi erityisesti laadullisia ja laskennallisia menetelmiä. Laskennallisten menetelmien avulla kerätään, käsitellään ja analysoidaan isoja datamääriä eli niin kutsuttua ”big dataa”. Verkostoetnografia on esimerkiksi etnografian muoto, jota käytetään laskennallisen verkostoanalyysin parina pyrittäessä havainnoimaan ja ymmärtämään paremmin verkostoja, joita analyysissa muodostetaan.
Väistämättä myös uskontoa koskevan digitalisoitumisen äärellä verkkoetnografia on yksi mahdollisuus lähestyä laadullisesti mediavälitteistä vuorovaikutusta ja digitalisoitumisen erilaisia ilmiöitä.