Yhteiskunnallisen ja kulttuurisen eläintutkimuksen seura (YKES) ja Suomen Uskontotieteellinen Seura (SUS) järjestivät yhteistyössä kaksipäiväisen (7.–8.4.2021) Eläimet ja uskonto -konferenssin. Kaikkiaan 40 tieteellisen esitelmän ja muun oheisohjelman kokoavana teemana oli ihmisen suhde toislajisiin eläimiin uskonnollisena tai maailmankatsomuksellisena kysymyksenä. Online-tapahtumaa oli seuraamassa teologian maisteri Ville Niemelä.
Nimekkäitä pääpuhujia
Konferenssin avauspuhujana toimi folkloristi ja kreikan kielen väitöskirjatutkija Liisa Kaski Helsingin yliopistosta. Kaski on tutkinut sekä antiikin kirjallisuuden että itämerensuomalaisen runoperinteen välittämää eläinkuvaa. Hänen peruslähtökohtanaan on ihmisen biologinen eläimyys ja kiinnostuksenaan syyt ihmisestä erillisen ”eläimen” yläkategorian muotoutumisen taustalla. Eläinten syntyloitsut kuuluvat tunnusomaisesti itämerensuomalaiseen suulliseen traditioon. Tuntiessaan vamman, sairauden tai muun vahingon aiheuttaneen lajin syntymyytin tietäjä osoitti eläimelle ylemmyytensä puhutellessaan sitä. Odotuksena oli, että eläin näin päättäisi luopua vihanpidostaan. Tietäjän kommunikointi oli suoraa ja lajikohtaista, eikä ”eläimen” ryhmäkäsitteelle ylipäätään ollut puhutussa kansankielessä tarvetta. ”Eläin” on erityisesti kirjallisen kulttuurin tuottama analyyttinen määre, abstraktio, joka sulkee sisäänsä kaikki tekstuaalisuuteen kykenemättömät eläimet.
Esimodernin luontoyhteyden välittömyyttä korosti myös toisena pääpuhujana luennoinut brittiläisen The Open Universityn uskontotieteen professori Graham Harvey. Hänen tutkimusintresseihinsä lukeutuu niin kutsuttu uusi animismi. Sillä tarkoitetaan inhimillisiä käytänteitä, joilla vaalitaan kunnioittavia suhteita muihin olentoihin, olivat nämä sitten ihmisiä tai eivät. Vanhakantaista animismitutkimusta edustaneet varhaiset antropologit tulkitsivat ei-inhimillisen luonnon sielullistamisen arkaaisen ihmisen keinoksi selittää ympäröivää todellisuutta – harhaksi, joka tulisi myöhemmin korvautumaan tieteellisillä malleilla. Esimerkiksi totemistisissa klaaniyhteisöissä sukulaisuussuhteet ulottuivat niin orgaanisen kuin epäorgaanisenkin luonnon olioihin. Luonnonpalvonta perustui vastavuoroisuuden ajatukseen, etenkin suhteessa ravintoketjun läheislajeihin. Uuden animismin perusidea on sama: ihminen on osallinen keskinäiselle vuorovaikutukselle rakentuvassa lajienvälisessä yhteisössä. ”Luonto” käsitteenä erottaa ihmisen tästä suuremmasta kollektiivista ja on siksi haitallinen koko elonkirjon kannalta.
Kuva: Anastasia Bekker via Pexels
Katri Aholaisen haastatteluvieraana oli Margarita-romaanistaan vuoden 2020 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vastaanottanut Anni Kytömäki. Teoksen nimi tulee jokihelmisimpukasta eli raakusta (Margaritifera margaritifera), joka on myös eräs tarinan henkilöistä. Kytömäki kuvaa erittäin uhanalaista raakkua kirjalliseksi hahmoksi hyvin soveltuvaksi ”karismaattiseksi minifaunaksi” muun muassa sen lajihistorian (noin 100 miljoonaa vuotta) ja iän (yli 200 vuotta) perusteella. Sillä on myös ekologinen kaksoisrooli helmenkalastuksen ja maanmuokkauksen uhrina sekä veden puhtauden indikaattorina ja ekosysteemin avainlajina. Kytömäen mukaan kirjallisuuden kautta voidaan jäljittää hetkiä, jolloin olisi ollut mahdollisuus valita toisin – ja toislajisen eläimen näkökulma tarjoaa lisäulottuvuuden tähän kerrontaan.
Poikkitieteellisiä rinnakkaissessioita
Useissa 3–4 esitelmän työryhmissä ihmisen suhdetta toislajisiin eläimiin käsiteltiin muun muassa uskontotieteen, islamilaisen teologian, antiikintutkimuksen, egyptologian, antropologian, folkloristiikan, taidehistorian, kirjallisuustieteen, lingvistiikan ja juridiikan lähtökohdista – monesti yli oppialarajojen. Aihealueista mainittakoon vaikkapa eläinten merkitys ihmisen hyvinvoinnille, lemmikkien hautaamisen tapakulttuuri, eläinten toimijuus kansanuskossa, lajienväliset suhteet ekologisen kestävyyden kannalta sekä kirjallisuuden ja kuvataiteen myyttiset eläinkuvaukset. Esimerkiksi Älä tapa -sessiossa kuultiin neljästä hyvin mielenkiintoisesta tutkimuksesta. Salla Tuomivaara valotti eläinten tappamisen etiikkaa suomalaisen sosiologian isänä tunnetun Edward Westermarckin ajattelussa. Tiina Ollila loi kriittisen katsauksen teurastamotyön toimintatapoja legitimoivaan tekniseen kielenkäyttöön. Tarja Koskela arvioi eläinsuojelun ja uskonnonvapauden kannalta ristiriitaiseen rituaaliteurastukseen liittyviä rikosoikeudellisia kysymyksiä. Outimaija Hakala puolestaan kertoi posthumanistisen ajattelun ja kriittisen eläintutkimuksen edistäneen kuvataiteessa siirtymää lajityypillisyyttä ja yksilöyttä korostaviin eläinrepresentaatioihin.
Kuva: Alex Andrews via Pexels
Taideohjelmaa ja palkitsemisia
Konferenssin taideohjelma oli yhdysvaltalaisvetoinen. Ympäristödokumentaristi Tiffany Deaterin videoteoksissa No Real Distance ja Kansas Ice Storm tarkastellaan elämää, kuolemaa ja hajoamista yhtäältä kulttuurisesti merkityksellistettyinä sekä toisaalta toislajisten eläinten tarjoaman ei-inhimillisen tulkintaperspektiivin kautta. Toimittaja-kirjailija ja muslimifeministi Asra Nomanin multimediatyö Angels on Earth – A Love Letter to Lily on osoitettu hänen hiljattain edesmenneelle suomenpystykorvalleen. Islamissa koira tulkitaan rituaalisesti epäpuhtaaksi eläimeksi, minkä vuoksi sen pitäminen lemmikkinä on kielletty. Esityksessä Lily-koira (dog) kuvataan vapauden eläväksi ruumiillistumaksi ja Nomanin perheen side siihen uskonopin (dogmatism) ylittäväksi rakkaudeksi.
Muun ohjelman lisäksi Eläintutkimuksen ja uskontotieteen päivillä palkittiin ansiokkaita opinnäytetöitä. Yhteiskunnallisen ja kulttuurisen eläintutkimuksen seuran gradukilpailun voitti Ville Malila Itä-Suomen yliopistosta sosiologian alaan kuuluvalla tutkielmallaan Maahanmuuttaja mediassa: Konstruktionistinen analyysi sanomalehtien supikoirakirjoitusten kehyksistä 1956–2015. Suomen Uskontotieteellinen Seura myönsi Temenos-palkintonsa Helsingin yliopiston Joel Ritalalle tämän uskontotieteen gradusta Uusateistinen valistus kokemisen struktuurina Ian McEwanin romaanissa Lauantai.