Uuden etsijät -tutkimushankkeessa tarkastellaan suomalaisen esoteerisuuden kulttuurihistoriaa 1800-luvulta 1940-luvulle. Hankkeen tutkija, Turun yliopiston professori Marjo Kaartinen kirjoittaa tuoreessa kirjassaan Spiritistinen istunto Suomessa vierailleesta kuuluisasta meediosta Madame d’Espérancesta, jonka Helsingin-istunnot nostattivat valtavan lehtijupakan.
Kun spiritualismi lumosi, kiehtoi ja hurmasi yhä useampia 1800-luvun jälkimmäisen puoliskon ihmisiä San Franciscosta Moskovaan, meediotoiminta kehittyi ja meedioiden määrä kasvoi jatkuvasti. 1870-luvulla nousi huippuunsa materialisaatiomediumismi, joka on historiallisena ilmiönä äärimmäisen kiehtova. Spiritualistiset meediot pyrkivät saamaan yhteyden tuonpuoleiseen erilaisin keinoin, välittämällä sanallisia viestejä vainajilta läheisille, automaattipiirtämällä tai -kirjoittamalla ja jopa, kuten monet ajattelivat, kehittyneimmässä muodossa kanavoimalla näkyviin hengen itsensä. Tämän materialisaatiomediumismin yksi maineikkaista keskuksista oli Pohjois-Englannin Newcastlen kaupunki, jossa toimi useita kuuluisia meedioita.
Yksi heistä oli Elizabeth d’Espérance, tuoreen kirjani toinen päähenkilö, joka oli aloittanut meedionuransa etenkin henkipiirtämisellä, mutta joka myös henkiparansi. Hän on itse kertonut muistelmissaan päätyneensä materialisoimaan sattumalta. Oikeammin hän ehkä kokeili sitä uteliaisuuttaan. Menestystä, onnistumisia tuli heti ja paljon. Hän esiintyi muiden meedioiden kanssa jakamassaan huoneistossa ja piti istuntoja myös kotonaan. Nämä olivat olleet jo aiemmin erittäin suosittuja, ja lehti-ilmoituksista näkee, miten paljon niitä kaivattiin, jos Madame d’Espérance oli matkoilla tai sairaana. Toisaalta monet hänet tunteneet olivat myös pettyneitä tähän uuteen suuntaan, sillä materialisaatiomediumismi ei ollut kaikkien alan tutkijoiden näkökulmasta kovinkaan lupauksia antavaa.
Vaikka materialisaatiomediumismi oli vain osa spiritualismin kenttää, se oli spiritualisteille ja monille hengellisille etsijöille kiinnostavaa, valtavasti lohtua tuovaa mutta myös hyvin ristiriitaista. Se kiinnosti valtavasti myös ei-spiritualisteja, koska henkien ilmaantuminen näkösälle oli jännittävää, kutkuttavaa ja pelottavaa. Monelle istunnot epäilemättä vastasivat kokemuksena meidän kauhuelokuviamme, joskin vielä tehokkaammassa muodossa, oltiinhan hengen kanssa samassa tilassa ja jopa kosketuksissa.
Vakaumuksellisille spiritualisteille materialisaatiot olivat hankalia etenkin siksi, että yksi toisensa jälkeen meediot tuntuivat paljastuvan petkuttajiksi ja skandaali seurasi toistaan. Näitä ”paljastumisia” tapahtui jossain määrin ajalle tyypillisissä tieteellisissä, psyykkisissä kokeissa, mutta niitä tapahtui myös tavallisissa istunnoissa. Usein tapahtumat käynnistyivät siten, että aivan tavallinen osallistuja tai useampi yhdessä päätti ottaa selvää, mikä henkihahmo oikein olikaan, oliko se lihallinen ihminen vai henki tuonpuoleisesta.
Myös Madame d’Espérance sai osakseen alaan kuulunutta epäilyä ryhtyessään kanavoimaan materialisoituneita henkiä 1870-luvun lopulla. Nyt häntä epäiltiin paljon enemmän kuin silloin kun hän toimi muunlaisissa meediotehtävissä. Hänen kyvyistään olivat olleet vaikuttuneita monet alan isoimmat nimet, mutta kun hänen istunnoissaan alkoi vilistä näkyviä henkiä, lisääntyivät myös epäilykset. Monet olivat vakuuttuneita hänen huijaavan ja esiintyvän itse istunnoissa usein nähtynä Yolande-henkenä. Epäilykset vahvistuivat, kun erään istunnon osallistuja tarttui Yolandeen kiinni eikä päästänyt millään irti. Kun valot sytytettiin, henki osoittautui erehdyttävästi meedion näköiseksi eikä henkikabinetissa näkynyt meediosta kuin kengät ja vaatteita.
Kuva: Wikimedia Commons.
Haasteelliset kiinnijäämiset spiritualistit selittivät esimerkiksi siten, että henget luonnollisesti ovatkin meedion näköisiä, koska ne ottivat hengestä enemmän tai vähemmän materiaa voidakseen materialisoitua. Muutoinhan henki ei voisi ihmissilmälle näkyä. Toinen selitys tällaisille tapahtumille oli se, että meedio oli tiedoton, transsissa, henkien ohjauksessa, eikä suinkaan tiennyt, mitä teki. Tällaisen selityksen antoi myös Madame d’Espérance Yolande-skandaalissa.
Meedion ura ei tällaisista kuitenkaan useinkaan katkennut eikä niin käynyt Madame d’Espérancellekaan, joskin hän lakkasi pian näiden tapahtumien jälkeen toimimasta päätoimisena, pääsymaksua ottavana meediona ja muutti ystäväperheen perässä Ruotsiin. Siellä hän aloitti uuden elämän.
Madame d’Espérancen ura meediona Ruotsin-vuosina oli vaikuttava. Hän toimi päivisin tavallisessa ammatissa ystävänsä liikkeessä, mutta hän toimi ahkerasti myös meediona. Hänen tärkein fooruminsa oli uuden kotikaupungin, Göteborgin, spiritualistien yhteisö. Tänne häntä tultiin katsomaan ja tutkimaan kauempaakin. Täältä hänet tavoittivat myös hänet Helsinkiin kutsuneet suomalaiset spiritualismista kiinnostuneet. Kenraali Carl Robert Sederholm matkusti Göteborgiin keväällä 1893 houkutellakseen meedion pitämään istuntoja myös Suomessa, olihan tämä pitänyt maineikkaita istuntoja muun muassa Tukholmassa. Madame ei vielä suostunut, mutta kun hänelle myöhemmin selvisi, miten syvällisesti asioihin perehtyneitä henkilöitä Suomessa oli, hän otti kutsun vastaan ja saapui Helsinkiin marraskuussa 1893.
Se, miksi suomalaisetkin halusivat saada kokea Madame d’Espérancen istunnot, juontuu varmasti monesta syystä, joita kaikkia ei historiantutkimuksen keinoin voi jäljittää. On kuitenkin selvää, että hänellä oli hyvä maine ja spiritualistit kokivat saaneensa hänen istunnoissaan varmuuksia tuonpuoleisesta. Istunnoissa näkyviksi tulleet henget tai niiltä saadut viestit tarjosivat lohtua läheisensä menettäneille, loivat uuden yhteyden kuolleeseen rakkaaseen. Juuri tämä oli varmasti keskeisin syy Madame d’Espérancen kymmenien vuosien pituiselle suosiolle meediona.