Monessa suomalaisessa päiväkodissa katsomuksiin liittyvä opetus ja kasvatus on hyvin puutteellista. Lisää tutkimustietoa tarvitaan esimerkiksi varhaiskasvatuksen opettajan ammatillisuudesta voidaksemme muuttaa tilannetta vastaamaan paremmin siihen, mihin lapsella tulisi olla oikeus, kirjoittaa kasvatustieteen dosentti Saila Poulter.
Katsomuskasvatuksen päämäärästä
Useat kansalliset koulutusselvitykset osoittavat, että varhaiskasvatuksen katsomuskasvatus aiheuttaa päiväkodeissa epätietoisuutta. Lisäksi on jäänyt epäselväksi, miten henkilöstön tietoisuutta eri katsomuksista on tarkoitus lisätä. Paikallisissa pedagogista toimintaa ohjaavissa dokumenteissa ei myöskään juuri konkretisoida, miten tavoitteeksi asetettu katsomuksellisen monimuotoisuuden huomioiminen ja toisaalta toiminnan katsomuksellinen ja uskonnollinen sitouttamattomuus toteutetaan käytännössä.
Kuva: Silja Lamminmäki-Vartia.
Mitä heikkous katsomuskasvatuksellisessa mielessä voisi tarkoittaa? Kasvatuskäsitteen juuret bildung-käsitteessä korostavat epävarmuutta kasvatuksen perusolemuksena. Aikamme yksi tunnetuimmista kasvatusfilosofeista Gert Biesta puolustaa kasvatuksen ”heikkoa” luonnetta kasvatuksellisten ja opetuksellisten varmuuksien maailmassa. Hänen mukaansa kasvatuksen ”heikkouden” tehtävä on muistuttaa siitä, että kasvattaja ei koskaan voi lopullisesti tietää tai päättää, mikä kasvatuksen päämäärä on. Se, että kasvatus ja opetus säilyttävät avoimen luonteensa – siis sen, että opettaja ei liikaa määrittele sitä, mitä uskonnoista ja katsomuksista kulloinkin tulee oppia – kunnioittaa lapsen ja oppilaan tilaa tulla siksi mitä hän on ja näin välttyä esineelliseltä kohtelulta. Objektin sijaan hänet nähdään oppimisen subjektina ja syvällisemmässä mielessä ”itseytymässä” eli kasvamassa ainutlaatuiseksi persoonaksi.
Persoonaksi tuleminen on myös katsomuksellisessa mielessä tärkeä päämäärä puolustettavaksi. Lapsen huomioon ottaminen katsomuskasvatuksessa tarkoittaa sitä, että hänelle annetaan tilaa rakentaa oma uskonnollinen tai katsomuksellinen identiteetti. Koulun ja päiväkodin tehtävä on antaa lapselle välineitä, kuten tietoja ja taitoja, joilla ymmärtää katsomuksellista ulottuvuutta maailmassa. Toisaalta yhteiskunnan kasvatusinstituutioilla on vastuu myös ihmisten maailmaan liittämisellä, kansalaistamisella ja yhteisen vastuun sisäistämisellä. Kasvatus ei kuitenkaan todennu syvällisessä mielessä ilman subjektifikaatiota, jossa lasta autetaan tunnistamaan hänen kehittymässä oleva katsomuksellinen identiteettinsä.
Kuva: Saila Poulter.
Tutkittua tietoa varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksesta
Kaksikymmentä vuotta sitten järjestettiin ensimmäistä kertaa varhaiskasvatuksen uskontokasvatuksen tutkimuksen äärelle keskittyvä valtakunnallinen symposium Helsingin yliopistossa. Säännöllisesti järjestetyn symposiumin henki on ollut ymmärtää pienen lapsen spiritualiteettia, lisätä tietoa varhaisten vuosien uskontoihin liittyvästä oppimisesta, sekä eritellä lapsuuden ja katsomusten maailmojen yhteenkietoutuneisuutta.
Perinteikäs symposium toteutuu tänä vuonna nimensä päivittäneenä Katsomuskasvatuksen symposiumina. Tapahtuma on perinteisesti kiinnostanut laajalti varhaiskasvatuksen parissa työskenteleviä tutkijoita, kasvattajia, kouluttajia, asiantuntijoita ja eri sidosryhmien edustajia.
Logo: Tuuli Helminen
Symposiumin teemana on Lapsi katsomuksellisena ajattelijana, jonka mukaisesti tapahtuma pyrkii ymmärtämään edellä kuvattua kasvatuksen heikkoa luonnetta. Toisaalta symposium pyrkii viestimään, että ammatillisia tekosyitä katsomuskasvatuksen tekemättä jättämiselle on liikaa ja on aika ottaa lapsen katsomukselliset kysymykset vakavasti päiväkodin arjessa.
Lapsi katsomuksellisena ajattelijana alleviivaa pienen lapsen pystyvyyttä käsitellä oman elämänsä katsomuksellisia kysymyksiä. Katsomuksellisen subjektifikaation korostaminen uskontoja ja katsomuksia koskevassa kasvatuksessa on lisäksi tärkeä elementti indoktrinaatiosyytöksiin vastaamisessa, joita aika ajoin katsomuskasvatukseen liitetään. Sekulaari kasvatusinstituutio saattaa nähdä yleissivistäväksi määritellyn katsomuskasvatuksen tavoitteet kasvatuksen autonomialle ja opetuksen puolueettomuudelle vastakkaisina. Se, mikä lopulta tekee ”heikosta” kasvatuksesta ”vahvaa”, on sen rooli ainutlaatuiseksi yksilöksi, moraalisesti vastuulliseksi toimijaksi tulemisen mahdollistajana, joka vastustaa kaikkea ideologista tai tunnustuksellisesti sitouttavaa. Kannattaa siis vaalia katsomuskasvatuksen heikkoa luonnetta.
Lisätietoa:
Varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksen symposiumin järjestävät yhteistyössä Helsingin yliopiston kasvatustieteellinen ja teologinen tiedekunta, Itä-Suomen yliopiston filosofisen tiedekunnan teologinen osasto, UNESCO Chair in Values, Dialogue and Human Rights in Education, Kirkkohallitus, Ebeneser-säätiö, Nuori Kirkko ry, Fokus ry, Helsingin seurakuntayhtymä, Helsingin Ortodoksinen seurakunta, Seurakuntaopisto, Uskonnon, katsomuksen ja kasvatuksen tutkimusseura sekä Diakonia-ammattikorkeakoulu.