Kuten lukijamme varmaankin tietävät, pääsiäinen vaihtaa vuosittain paikkaa. Mistä tämä johtuu? Uskontotieteen dosentti Katja Ritari käsittelee paitsi ajankohdan määrittymistä niin myös siitä käytyjä keskusteluja historian valossa. Alunperin teksti ilmestyi Katjan Pyhiinvaelluksia-blogissa 12.4.2019. Uudelleenjulkaisu kirjoittajan luvalla.
Moni on huomauttanut, että tänä vuonna pääsiäinen on harvinaisen myöhään, vasta juuri ennen vappua, mutta mistä tämä johtuu. Useimmat juhlapäivät kalenterissamme osuvat aina samaan päivään, mutta pääsiäinen ja siihen liittyvät pyhät ovat liikkuvia eli niiden ajankohta vaihtelee vuodesta toiseen. Pääsiäisen ajankohdan laskemiseen liittyi yksi varhaiskeskiajan suurista kiistakysymyksistä, joka usein on nähty kelttiläistä kristillisyyttä muista keskiajan kristillisistä suuntauksista erottavana tekijänä.
Pääsiäisen ajankohdan määrittelyn nyrkkisääntö on, että pääsiäissunnuntai on kevätpäiväntasausta seuraavana täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina. Jeesuksen kuolema tapahtui juutalaisen pesah-juhlan aikaan, joten kristillisen pääsiäisen ajankohta juontaa juurensa juutalaiseen kalenteriin. Juutalainen kalenteri on lunisolaarinen eli se seuraa sekä auringon että kuun liikkeitä toisin kuin Rooman valtakunnassa käytetty juliaaninen kalenteri, sekä nykyinen 1500-luvulla käyttöön otettu gregoriaaninen kalenteri, jotka perustuvat auringon liikkeisiin. Tämä tarkoittaa, että kalenterien yhteen sovittamiseksi ja pääsiäisen ajankohdan määrittämiseksi tarvittiin monimutkaisia laskelmia. Varsinkin kun myöskään kalenterin määrittämä ja todellinen astronominen kevätpäiväntasaus ja täysikuu eivät aina osu samoille kohdille.
Kristinuskon erottautuessa juutalaisuudesta erilliseksi uskonnoksi kristityt ryhtyivät kiistelemään oikeasta tavasta määritellä pääsiäisen ajankohta. Ongelman ratkaisemiseksi kehittyi oma matematiikan alalajinsa, joka tunnettiin nimellä computus eli laskenta. Pääsiäisen suuren kristillisen merkityksen vuoksi kysymys sen ajankohdasta oli äärimmäisen tärkeä ja sen vuoksi computus oli arvostettu oppineisuuden laji. Vähitellen suosituimmaksi malliksi nousi niin kutsuttu aleksandrialainen laskenta, joka perustui 19 vuoden sykliin. 500-luvun alussa Dionysius Exiguus yhdisti aleksandrialaisen laskennan julianiisen kalenteriin ja tämä niin kutsuttu dionysiaaninen malli otettiin käyttöön Roomassa. Sitä ennen käyttettyjä malleja oli ollut useampia ja esimerkiksi Brittein saarilla dionysiaanisen mallin sijaan jatkettiin vanhemman 84 vuoden sykliin perustuvan Latercus-kalenterin käyttöä. Samalla tavoin Galliassa ja Iberian niemimaalla suosiossa säilyi aina 700-luvulle saakka Viktorius Akvitanialaisen vuonna 457 kehittämä 532 vuoden sykliin perustuva malli.
Brittein saarilla nämä erilaiset mallit törmäsivät anglosaksien käännytyksen myötä. Englannin eteläosia oli käännytetty Paavi Gregorius Suuren vuonna 595 lähettämien lähetyssaarnajien toimesta, kun taas sen pohjoisosat olivat vahvan irlantilaisen vaikutuksen alaisina. Skotlannin länsiosat, niin kutsuttu Dál Riada, olivat irlantilaisten asuttamia ja heidän vaikutuksensa Englannin pohjoisosan Northumbriassa oli vahvaa varsinkin irlantilaisen Pyhän Columban perustaman Ionan luostarin kautta. Tämän seurauksena osassa anglosaksien kuningaskuntia seurattiin roomalaista tapaa ja osassa irlantilaista. Erilaisten laskukaavojen seurauksena Northumbrian hovissa eteläistä tapaa seuraava Kuningatar Eanfled vietti vasta Palmusunnuntaita ja siten paaston aikaa, kun taas nuoruudessaan Ionassa maanpaossa ollut Kuningas Oswiu nautti Pääsiäissunnuntain juhla-ateriaa. Tämän ongelman ratkaisemiseksi Oswiu kutsui vuonna 664 koolle Whitbyn synodin, jossa molemmat osapuolet saivat pitää puheenvuoronsa. Irlantilaisia edusti Piispa Colmán, joka vetosi siihen että myös Ionan luostarin perustaja Columbanus seurasi 84 vuoden kalenteria ja hänen pyhyytensä toimisi takeena käytetyn kalenterin oikeaoppisuudesta. Vastapuolta edusti Northumbrialainen kirkonmies Wilfrid, joka oli vastikään palannut Roomasta. Hän vetosi siihen, että hänen edustamansa laskentamalli tuli Roomasta, Pietarin ja Paavalin kaupungista, ja se edusti kirkon universaalia käytäntöä, jota seurattiin aina Egyptissä saakka. Lisäksi hän sanoi, että Columbanuksen erehdys oli ymmärrettävä, koska hänen elinaikanaan 500-luvulla ei tiedetty paremmin, mutta hänen nykyiset seuraajansa eivät voisi vedota samaan selitykseen vaan heidän pitäisi tietää paremmin. Kuultuaan nämä perustelut Oswiu katsoi parhaaksi myöntyä Pietarin auktoriteetin edessä ja valita roomalaisen käytännön.
Whitbyn synodi on usein esitetty ”kelttiläisen” ja ”roomalaisen” kirkon yhteentörmäyksenä. Lisäksi sen merkitystä on suurenneltu osittain johtuen siitä, että synodista vajaa sata vuotta myöhemmin kirjoittanut englantilainen historioitsija Beda antaa sille suuren merkityksen osana englannin kirkon yhtenäisyyden kuvaustaan. Tosiasiassa Whitbyn synodi oli vain yksi lukuisista synodeista, joissa pääsiäisen ajankohtaa käsiteltiin, ja Oswiun päätös koski vain hänen oman valtakuntansa Northumbrian kirkkoja. Irlantilaiset eivät myöskään olleet yhteneväisiä käytänteissään, vaan ainakin Irlannin eteläosien kirkot olivat siirtyneet roomalaiseen malliin jo 630-luvulla Mag Lénen synodin seurauksena. Iona ja sitä seuraavat Pohjois-Irlannin kirkot pitäytyivät perinteisissa tavoissaan vuoteen 715 saakka, jolloin he omaksuivat siinä vaiheessa lähes universaalin roomalaisen käytännön.
Vanhassa mallissa pitäytymisessä ei myöskään ollut kyse ainoastaan itsepäisyydessä ja vanhakantaisuudessa. Irlantilaiset oppineet olivat erittäin edistyneitä ja tietoisia vaihtoehtoisista pääsiäisen laskutavoista. Esimerkiksi nykyisen Ranskan ja Italian alueilla 500-600 -lukujen vaihteessa vaikuttanut irlantilainen munkki Columbanus puolusti maanmiestensä tapaa laskea pääsiäinen kirjeessään Paavi Gregorius Suurelle sanoen, että irlantilaiset oppineet olivat todenneet ranskalaisten seuraaman Victorius Akvitanialaisen kehittämän mallin virheelliseksi uutuudeksi, jota ei tulisi omaksua. Sinänsä irlantilaiset oppineet olivat oikeassa, sillä Victoriuksen malliin liittyi eräitä ongelmia.
Vuoden 629 tienoilla Paavi Honorius I lähetti Irlannin kirkoille kirjeen, jossa kehotti heitä omaksumaan roomalaisen pääsiäisen laskutavan, koska heidän maan äärissä elävän pienen ryhmän ei tulisi kuvitella olevansa oppineempia kuin kaikki maailman muinaiset ja nykyiset kirkot. Tämän seurauksena pidettiin jo edellä mainittu Mag Lénen synodi, jossa Irlannin eteläiset kirkot omaksuivat roomalaisen mallin. Ionan apotin Ségénen kritisoidessa päätöstä Piispa Cumméne kirjoitti vastineena kirjeen, jossa hän pystyi vetoamaan muun muassa kymmeneen eri pääsiäisen laskumalliin näin osoittaen laajan oppineisuutensa aiheesta.
Keskustelu pääsiäisen ajankohdan määrittelystä ei kuitenkaan rajoittinut vain ja ainoastaan keskiajalle, vaan esimerkiksi 1700-luvulla joissakin protestanttisissa maissa yritettiin ottaa käyttöön niin kutsuttu parannettu kalenteri, joka perustuisi todellisiin taivaankappaleiden vaiheisiin kalenterin määrittämien sijaan. Yritys jäi kuitenkin lyhytikäiseksi ja tosiasiassa sen taustalla olivat arvovaltakiistat protestanttisten ja katolisen kirkon välillä. Vuonna 1800 kehitettiin ensimmäinen matemaattinen kaava, niin kutsuttu Gaussin kaava, jonka avulla pääsiäisen ajankohdan voi helposti laskea. Vielä tänäkin päivänä pääsiäistä vietetään eri puolilla maailmaa hieman eri aikaan, sillä suurin osa ortodoksisista kirkoista (lukuun ottamatta Suomen ortodoksista kirkkoa) seuraa vanhaa juliaanista kalenteria pääsiäisen ajankohtaa laskiessaan gregoriaanisen sijaan. Esimerkiksi Kreikan ortodoksinen kirkko seuraa muutoin juhlapyhissään gregoriaanista kalenteria, mutta pääsiäinen määritellään yhä juliaanisen mukaan.