Länsiafrikkalaisessa Ghanassa ekoturismista on tullut uudenlainen tulonlähde paikallisyhteisöille. Erityisesti maan perinteisen uskonnon pyhistä paikoista on tullut suosittuja nähtävyyksiä. Tutkijalle tämä kertoo radikaalista muutoksesta paikallisissa ajattelutavoissa, mutta myös laajemmin siitä, kuinka sekulaari kulttuuri arvottaa uskontoja taloudelliselta ja ekologiselta kannalta, kirjoittaa Itä-Suomen yliopiston uskontotieteen professori Timo Kallinen.

Turismi on kasvava elinkeino Ghanassa, ja 1990-luvulta alkaen erityisesti ekoturismista on tullut houkutteleva elinkeino maaseutuyhteisöille. Monin paikoin vetonaulana on luonnonmuodostelma tai eläinpopulaatio, jota on pidetty paikallisuskomuksissa pyhänä. Matkailija voi vaikkapa kiipeillä pyhillä kallioilla tai tarkkailla lähietäisyydeltä pyhiä krokotiileja. Perinteiset käsitykset luonnon pyhyydestä ovat kuitenkin olleet kiistanalaisia, ja tähän ovat vaikuttaneet sekä kristinuskon leviäminen että taloudellis-tekninen modernisaatio.

Kuva: lapping from Pixabay

Kristinusko ja luonnon hyödyntäminen

Kristillisellä lähetystyöllä on Ghanassa pitkä historia, mutta etenkin maan sisäosissa uusi uskonto alkoi saada suurempaa kannatusta vasta 1900-luvun aikana. Eurooppalaisten lähetyssaarnaajien tavoitteena oli kristinuskon levittämisen lisäksi modernin elämäntavan juurruttaminen paikallisväestöön. Luonnon tehostettu hyödyntäminen oli kiinteä osa juuri tätä uutta ”sivilisaatiota”. Tästä näkökulmasta katsottuna kristityksi kääntyminen ja perinteisestä uskonnosta luopuminen oli ensisijaisesti moraalinen ja hengellinen parannus, mutta siihen liittyi oleellisesti myös maallisen hyvinvoinnin kasvu. Itse asiassa lähetyssaarnaajat katsoivat kristinuskon olevan ainoa tie pysyvään taloudelliseen vaurauteen. Afrikkalaisille voitaisiin toki opettaa esimerkiksi uudenlaisia tieteeseen pohjautuvia viljelytekniikoita tai heidän maataloustuotteitaan voitaisiin markkinoida paremmin, mutta kaikki tämä olisi turhaa niin kauan kuin he olivat oman luontoa koskevan ”taikauskonsa” vankeja.  Esimerkiksi metsät ja vesistöt, jotka olivat aikaisemmin olleet jumalten asuinsijoja, haluttiin kuvata nyt moraalisesti neutraalina fyysisenä ympäristönä, johon ”pakanat” olivat virheellisesti liittäneet hengellisiä ominaisuuksia. Täten se oli vapaasti kaikkien Jumalan lasten käytössä.

Tämän seurauksena jotkut uusista kristityistä ryhtyivät hyödyntämään luonnonympäristöään omien yhteisöjensä tabujärjestelmistä piittaamatta, esimerkiksi kalastamalla pyhissä joissa, mitä he pitivät nyt pelkkänä elinkeinonharjoittamisena. Niin ikään kristittyjen perheiden lapset saivat vatsansa täyteen, kun he kiertelivät metsässä keräilemässä ruokauhreja, joita muut kyläläiset olivat jättäneet jumalille jokien varsiin tai kivien ja puiden juurelle. Tämä loi jännitteen uskonnollisten ryhmien välille, ja kristittyjen määrän jatkuvasti kasvaessa perinteet näyttivät jo olevan katomassa. Tänä päivänä asetelma näyttäisi kuitenkin olevan kääntymässä päälaelleen, kun perinteisestä luontokäsityksestä on ekologisen ajattelun leviämisen myötä tulossa uudella tavalla ”hyödyllinen”.

Apinoiden suojelusalue ja ekoturismi

Ghanan keskiosissa sijaitseva Boabeng-Fieman apinoiden suojelualueen perustaminen on hyvä esimerkki hankkeesta, jossa traditiot, moderni ekologisuus ja taloudellinen hyötyajattelu kohtaavat. Alueella tavataan kahta uhanalaista häntäapinalajia, joita paikalliset ihmiset ovat perinteisesti pitäneet pyhinä. Suullisen perinteen mukaan nykyisen Boabengin kylän paikalle saapunut metsästäjä kohtasi siellä Daworo-nimisen jumalan sekä joukon apinoita. Metsästäjä ryhtyi jumalan kehotuksesta kohtelemaan apinoita omina sukulaisinaan, mikä takasi hänelle paremman metsästysonnen. Myöhemmin Daworon sanotaan menneen naimisiin naapurikylä Fieman jumalan Abodwon kanssa ja antaneen tälle osan apinoista ”lapsiksi”. Näin ollen sekä Boabengin että Fieman kylissä apinoiden tappaminen, syöminen tai kaikenlainen vahingoittaminen on ollut ehdottomasti kiellettyä.

Tilanne kylissä muuttui 1970-luvulla, kun osa kyläläisistä kääntyi kristinuskoon. Erityisesti yksi alueella toimivista kirkkokunnista, nimeltään Saviour Christian Group, saarnasi voimakkaasti tabua vastaan ja kehotti jäseniään metsästämään apinoita ruuakseen. Eräs nykyisen suojelualueen riistanvartijoista kertoi minulle, kuinka saarnaajat tähdensivät eritoten sitä, ettei Raamatusta löydy kohtaa, joka kieltäisi apinoiden tappamisen ja syömisen. Valitukset kristittyjen toiminnasta kantautuivat paikallishallinnon ja Ghanan valtion luonnonsuojeluviraston korviin, minkä seurauksena laadittiin apinoiden metsästyksen viiden kilometrin säteellä kylistä kieltävä järjestyssääntö. Sittemmin kylistä on muodostunut yksi maan tärkeimmistä ekoturismikohteista. Paikalle saapuvilta matkailijoilta peritään pääsymaksu kylien rajalla ja heille järjestetään luontopolkuja, joiden varrella he näkevät apinoita sekä tärkeimpiä pyhiä paikkoja, kuten Daworon pappien ja apinoiden hautausmaan. Suojelualue on saanut runsaasti valtakunnallista julkisuutta, ja sitä pidetään malliesimerkkinä uudenlaisesta ekologisesta valveutuneisuudesta, joka on syntynyt ja jota ylläpidetään taloudellisen voitontavoittelun kautta.

Uskontojen hyödyt ja haitat

Yllä kuvattu tapaus osoittaa, kuinka perinteinen uskonto voidaan nähdä nyt uudella tavalla hyödyllisenä, koska se suojelee uhanalaisia eläimiä ja mahdollistaa siten rahallisesti tärkeän ekoturismin. Kristinusko, jonka vanavedessä moderni talousajattelu alun perin saapui, nähdään nyt vuorostaan takapajuisena ja edistystä jarruttavana. Tämä puolestaan kertoo yleisemmin siitä, kuinka sekulaari modernius tarkastelee uskontoja etupäässä niiden oletettujen hyötyjen ja haittojen kannalta. Uskonto on sille hyödyllinen tai haitallinen riippuen siitä, missä määrin se joko edistää tai jarruttaa sen omia tavoitteita ja ihanteita. Hyvin pitkään päätavoite on ollut pidäkkeetön taloudellinen kasvu, jonka rinnalle on hiljattain ilmaantunut uutena huolenaiheena talouskasvulle nojautuvan sivilisaation säilyttäminen yhä pahenevan ekologisen kriisin keskellä.