Professori Lori Beaman Ottawan yliopistosta vieraili Suomen Kulttuurirahaston rahoittaman ”Uskontolukutaito moniarvoisessa yhteiskunnassa” -hankkeen (2019-2020) tapaamisessa Helsingissä 28-29.11.2019. Tapaamisen aiheena oli ”Uskonnottomuuden monet muodot – Multifaceted non-religiosity”. Hankkeen koordinaattori, uskontotieteen väitöskirjatutkija Laura Kokkonen kirjoittaa seuraavassa luennon keskeisistä ajatuksista.
Professori Lori Beaman vieraili marraskuisessa Suomessa ja piti avoimen aamuluennon otsikolla ”Whose Culture, Whose Heritage? Majoritarian Religion and New Diversities.” Beaman aloitti kertomalla esimerkkejä tapahtumista eri puolilta läntistä maailmaa:
Kanadan Quebecissä sairaalan hallitus päätti ottaa krusifiksin pois aikanaan nunnien perustaman sairaalan sisäänkäynniltä. Perusteluna oli, etteivät ihmiset hakeudu sairaalaan vapaaehtoisesti vaan tilanteen ajamina, ja julkisten tilojen tulisi sopia kaikille. Tilanteesta roihahti julkinen keskustelu, jossa krusifiksia puolustettiin quebeciläisenä kulttuurina ja perintönä.
Italiassa puolestaan erään koululaisen vanhempi vaati krusifiksin poistamista luokan seinältä. Krusifiksia puolustaneet argumentoivat sen olevan tärkeä osa italialaista perintöä, eikä krusifiksi yksinään pakota ketään uskomaan mihinkään. Krusifiksia puolustettiin jopa sanomalla, ettei ”kenenkään pitäisi ryöstää italialaisilta heidän kulttuurista persoonaansa.”
Kanadan New Brunswickissä, Beamanin kotiprovinssissa, keskusteltiin rukouksen lausumisesta ennen oikeuden istunnon alkua. Monet pitivät rukoilusta luopumista tarpeellisena, ja valtaisa julkinen debatti kietoutui jälleen kulttuurin ja perinnön ympärille. Rukousta perusteltiin muun muassa alueen historiallisena perintönä.
New Yorkissa julkisen keskustelun aloitti kaksi naista, toinen juutalainen ja toinen ateisti, jotka väittivät, että kaupunginvaltuuston kokouksessa lausuttu rukous rikkoo laissa säädettyä uskonnon ja valtion erillisyyttä. Oikeudessa päätettiin, ettei rikettä tapahtunut. Vaikka rukouksessa puhutaan Jeesuksesta ja Taivaan isästä, oikeus perusteli rukouksen käsittelevän myös universaaleja teemoja, kuten vuodenaikojen juhlistamista ja johtajien välistä yhteishenkeä. Amerikassa on määritelty, ettei hallinto voi tukea yhtä uskontoa toisen yli (establishment clause). Legionissa oikeus puolestaan päätti, ettei yhdeksänmetrinen risti, joka toimi ensimmäisen maailmansodan sotilaiden muistomerkkinä, riko sekään samaista lakia. Oikeuden päätöksen mukaan vakiintuneiden monumenttien ja symbolien säilyttäminen on eri asia kuin uusien omaksuminen.
Nämä tapaukset osoittavat, miten uskonnon näkyminen julkisessa tilassa herättää keskustelua Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Enemmistöuskonnon symboleita ja käytänteitä perustellaan kasvavissa määrin ”meidän kulttuurinamme ja perintönämme.” Beaman kysyikin, kenen kulttuurista ja kenen perinnöstä puhumme? Mikä perintö on säilyttämisen ja suojelemisen arvoista? Ja missä vaiheessa kristinuskosta tulee perintö? Hän käsitteli pääosin kanadalaista kontekstia, mutta kutsui kuulijoitaan pohtimaan Suomea ja sitä, miten vaikeaa on tunnistaa julkisen tilan symbolien ja käytänteiden kietoutuminen etuoikeuksiin ja valta-asemaan. Beaman ehdottikin, että tilanne vaatii uudelleen neuvottelua ja historiallisten enemmistöryhmien etuoikeuden tunnistamista.
Lori Beaman luennoimassa. Kuva: Laura Kokkonen.
Beaman huomautti myös, että Kanada on rakennettu alkuperäisen väestön ”selkänahasta,” heidän kulttuurinsa ja perintönsä päälle. Tässä prosessissa on käytännössä hävitetty alkuperäisen väestön tulevaisuus. Sama pätee Yhdysvaltoihin, Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Onko ristien ja kristillisten käytänteiden näkyminen julkisilla paikoilla vain jatkoa kolonialismille? Beaman muistutti, ettei hän kiellä symbolien ja tapojen tärkeyttä, erityisyyttä tai uskonnollista merkitystä ihmisille. Tilanne on kuitenkin monella tapaa problemaattinen.
Beaman lopetti luentonsa pohdintaan siitä, kuinka ihmiset voivat kokea uhkana jos heidän omalla uskonnollaan on perinteisesti tärkeä asema julkisessa tilassa, ja yhteiskunta ryhtyy tekemään tilaa muille uskonnoille. Kyse on kuitenkin suunnasta, jossa kaikilla ihmisillä kuuluisi olla tunne siitä, että heillä on paikka yhteiskunnassa.
Beamania pyydettiin ennen luennon alkua irrottelemaan kuvaajalle Yliopisto-lehden Tähtivieras-palstaa varten. Kuva: Laura Kokkonen.
Entä Suomen konteksti? Tähän vastasi uskontotieteen yliopistonlehtori, dosentti Teemu Taira, joka kommenttipuheenvuorossaan keskusteli suomalaisille tutusta joulujuhlasta ja Suvivirrestä. Taira totesi, että Suvivirren laulamista kouluissa ei yleisesti pidetä uskonnonharjoittamisena vaan osana kulttuurista perintöä. Tilastojen mukaan suurin osa suomalaisista itseasiassa suhtautuu Suvivirren laulamiseen positiivisesti, ja vain 5% negatiivisesti tai hyvin negatiivisesti. Taira myös päätyi tukemaan Beamanin kantaa siitä, että valta-asemassa olevan uskonnollisen perinteen kulttuuristamisessa on kyse kristillisen johtoaseman säilyttämisestä. Beaman ja Taira päätyivät lopuksi yhdessä kysymään, kuka todella hyötyy siitä, että jollekin uskonnolle annetaan etuoikeutettu asema monikulttuurisessa yhteiskunnassa.
Beamanin luento ja Tairan kommenttipuheenvuoro ovat kokonaisuudessaan katsottavissa tallenteena: https://www.helsinki.fi/fi/unitube/video/21280