Seuraava teksti on uudelleenjulkaisu uskontopsykologi Teemu Pauhan blogista. Teksti yhdistää kaksi blogikirjoitusta: ”Ateismin monet kasvot” lokakuulta 2018 ja ”Etsijät, Rationalistit, Välinpitämättömät ja Kapinalliset: neljänlaisia ex-muslimeita Iranista” tammikuulta 2019. Editointi ja uudelleenjulkaisu kirjoittajan luvalla.
Eksplisiittiset ja implisiittiset ateistit
Uskontotieteilijät jättivät ateismin ja uskonnottomuuden pitkään vähälle huomiolle, mutta viime aikoina niistä on tullut yhä keskeisempiä tutkimusaiheita. Uskontopsykologista uskonnottomuustutkimusta on tehty erityisesti Bielefeld-based Cross-Cultural Study on the Semantics and Psychology of Spirituality -hankkeessa. Hankkeen tuloksia on julkaistu jo useissa kirjoissa ja artikkeleissa. Viimeisimpänä niistä olen lukenut Barbara Kellerin ja kumppanien artikkelin ”Profiling atheist world views in different cultural contexts: Developmental trajectories and accounts”.
Kellerin ja kumppanien artikkeli perustuu yhteensä 1886 henkilön aineistoon, joka kerättiin Saksan Bielefeldistä ja Yhdysvaltain Chattanoogasta. Tutkittavat täyttivät erilaisia kyselyitä ja lisäksi 102 heistä osallistui perusteellisempaan haastatteluun.
Tutkijat erottivat aineistosta kaksi ateistien ryhmää: ”Eksplisiittiset ateistit” nimittivät itse itseään ateisteiksi. ”Implisiittiset ateistit” puolestaan eivät suoranaisesti identifioituneet ateisteiksi, mutta eivät myöskään pitäneet itseään uskonnollisina tai henkisinä. Sekä eksplisiittiset että implisiittiset ateistit olivat uskonnollisia ja/tai henkisiä tutkittavia useammin miehiä, nuoria ja korkeasti koulutettuja. Ateistit olivat yleisesti muita avoimempia uusille kokemuksille, mutta heillä oli verrattain vähän mystisiä kokemuksia. He olivat muihin tutkittaviin verrattuna myös tyytymättömämpiä henkilökohtaisiin ihmissuhteisiinsa ja pitivät positiivisen perinnön jättämistä jälkipolville vähemmän tärkeänä.
Tilastoaineiston analyysin ohella artikkeli esittelee neljä esimerkkiateistia ja havainnollistaa näin ateististen identiteettien monimuotoisuutta. Yhdysvaltalainen ”Michael” on entinen sotilas, joka menetti uskonsa törmättyään Uuden Testamentin ristiriitaisiin versioihin itselleen tärkeästä Juudas-tarinasta.[i] Michael on ateisminsa suhteen ”kaapissa”, koska pelkää, miten hänen uskonnolliset vanhempansa suhtautuisivat asiaan.
Yhdysvaltalaisen ”Madelinen” ateismi on älyllistä: hänelle uskonnot ovat yksinkertaistettuja selityksiä maailman synnystä ja ateismi vastaavasti edustaa tieteellisempää käsitystä maailmankaikkeudesta. Kaikki uskonnollinen on siinä määrin vierasta Madelinelle, että tutkijat luonnehtivat häntä ”uskonnollisesti epämusikaaliseksi”; Madeline ei yksinkertaisesti pysty samaistumaan uskonnolliseen kokemusmaailmaan.
Saksalainen ”Petra” suhtautuu kriittisesti järjestäytyneeseen uskontoon, mutta pitää kuitenkin itseään henkisenä ihmisenä. Henkisyys merkitsee Petralle eksistentiaalisten ja eettisten kysymysten pohtimista sekä avoimuutta omille tunteille ja arjen ylittäville kokemuksille.
Niin ikään saksalainen ”Katja” näkee uskonnon ennen kaikkea yhteiskunnallisesti haitallisena. Uskonnot lisäävät ihmisten välisiä vastakkainasetteluja ja saavat heidät taistelemaan keskenään. Ateismi näyttäytyykin Katjalle ennen kaikkea vapautumisena uskonnon kahleista.
Uskostaan luopuneet muslimit
Kellerin ja kumppanien neljän esimerkkiateistin profiileilla on yhtymäkohtia iranilaisten ex-muslimien uskostaluopumiskertomuksiin, joita olen analysoinut yhdessä Atefeh Aghaeen kanssa. Erotimme omassa aineistossamme neljä uskostaluopumiskertomuksen tyyppiä.
Etsijät olivat yleensä olleet ”tosiuskovia”, jotka olivat alkaneet kyseenalaistaa uskoaan avointen kysymysten ja ratkaisemattomien ristiriitojen vuoksi. Usein nämä kysymykset ja ristiriidat liittyivät Jumalan hyvyyteen ja oikeudenmukaisuuteen; Etsijöiden oli hankalaa hyväksyä esimerkiksi ajatusta Helvetistä. Koska uskonto oli ollut keskeinen osa Etsijöiden elämää, siitä luopuminen oli heille vaikeaa. Etsijät pitivätkin ateismia uskontoa raskaampana vaihtoehtona.
Rationalistit olivat alkaneet epäillä uskontoaan havaittuaan ristiriitoja sen ja tieteellisen maailmankatsomuksen välillä. Rationalistit näkivät uskosta luopumisen luonnollisena seurauksena oppimisesta ja älyllisestä kehityksestä, ja uskon menetys ei heille ollutkaan tragedia vaan myönteinen asia: vapautuminen erheestä. Uskonto edusti Rationalisteille naiiveja harhaluuloja, tiede puolestaan järkeä ja totuutta.
Välinpitämättömät pitivät uskontoa ennen kaikkea merkityksettömänä osana elämäänsä. Jotkut Välinpitämättömistä eivät olleet koskaan tunteneet vetoa uskontoon. Toiset taas olivat hakeneet uskonnosta turvaa vaikeuksien keskellä ja joutuneet pettymään; uskonto oli näin osoittautunut hyödyttömäksi, joten sen seuraaminen oli turhaa.
Kapinallisten näkökulmasta uskonto on haitallista ihmisille ja yhteiskunnalle. Uskonnolla oikeutetaan sortoa, väkivaltaa ja epätasa-arvoa. Rationalistien tavoin myös Kapinalliset näkivät uskosta luopumisen vapautumisena. Siinä missä Rationalistien tarinat olivat tyypillisesti optimistisia, Kapinallisten kertomukset olivat kuitenkin usein katkeria ja vihaisia; vaikka he itse olivatkin luopuneet uskosta, heidän vapautumisensa oli vielä kesken, koska ympäröivä yhteiskunta on edelleen uskonnollinen.
Islamista luopumista on toistaiseksi tutkittu varsin vähän. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että islamista luopuminen Iranissa ja kristinuskosta luopuminen Yhdysvalloissa ovat psykologisesti varsin samanlaisia prosesseja. Tässä tutkimuksessa analysoidut ex-muslimien kertomukset ainakin muistuttavat kovasti vastaavia tarinoita, joita on kerätty muista uskonnoista luopuneilta.
Keller, B., Bullik, R., Klein, C., & Swanson, S. B. (2018). Profiling atheist world views in different cultural contexts: Developmental trajectories and accounts. Psychology of Religion and Spirituality, 10(3), 229-243.
Pauha, T. & Aghaee, A. (2018). “God never existed, and I was looking for him like crazy!” Muslim Stories of Deconversion. Teoksessa K. van Nieuwkerk (toim.), Moving In and Out of Islam (s. 333–359). Austin: Texas University Press.