Katsomus!-lautapeli kokeilee toisenlaista tiedeviestintää

Lukuaika: 2 min.

”Katsomus!-lautapeli testaa ajankohtaista uskontotietouttasi tietovisojen tyyliin. Peli kokeilee nykypäivän tiedeviestinnän mahdollisuuksia lautapelimuodossa. Tieteestä voi kertoa monella tapaa, miten se toimiikaan tässä?”, kuuluivat iskulauseet Tieteiden yöhön 10.1.2019 osallistuneen lautapelimme kuvauksessa. Tapahtumailtana yleisön pähkäillessä juuri valmistuneen pelin parissa, me tekijät seurasimme hyvillä mielin silminnähden havaittavaa palautetta – innostusta ja kiinnostusta uuden tiedeviestinnän tavan äärellä, kertoo uskontotieteen tohtorikoulutettava Heidi Rautalahti.

peli1

 

Pelin avulla voi kertoa tarinaa tieteestä

Lautapelin tekoa edelsi yhtä lailla oma innostuksemme osallistua Tieteiden yöhön kuin meille uuden kerrontaformaatin luominenkin. Katsomus!-lautapeli syntyi yhteisvoimin väitöskirjatutkijoiden porukassa, ja peli pääsi Katsomukset-tiedetoimijan otsikon alle. Pelin ilme lainautui siten luontevasti Katsomusten visuaalisesta ilmeestä. Pelin rakentaminen liittyi suuresti myös siihen, missä Tieteiden yön tapahtumamme järjestettäisiin. Tähän valikoitui Helsingin yliopiston Topelia-kiinteistössä toimiva pub Thirsty Scholar. Mikä sopiikaan paremmin pubiin kuin pubivisa, ajattelimme.

Lopullinen uskontotieteen ajankohtaisen tutkimustiedon lautapelillistäminen tapahtui samankaltaisessa arkisessa narratiivissa. Kysyttäessä miksi emme tehneet pelistä digitaalista, vastasimme sen tällä tavoin edistävän kasvotusten kohtaamista, tiedekysymysten välitöntä pohtimista ja keskustelua – ominaisuuksia, joihin digitaaliset pelit eivät toistaiseksi yllä. Lautapelillä saatoimme välittää tieteen tekemisen yhtä ydintehtävää: julkista keskustelua.

 

Tiedeviestintää on yhtä monta kuin tieteen tekijää

Niin tapahtuma kuin lautapelimme liittyvät kuitenkin laajempaan ilmiöön, nimittäin siihen, miten tieteen tekemisestä voi kertoa suurelle yleisölle ymmärrettävästi, ja ehkä myös viihdyttävästi. Jopa niin, että oppimista tapahtuu puolin ja toisin. Tiedeviestinnällä voidaan tosin tarkoittaa useampaa asiaa, aina poliitikoille viestimisestä tieteen tulosten yhteiskunnallisten merkitysten välittämiseen. Tiedeviestintä on yksinkertaisimmillaan kuitenkin tiedeyhteisön ulkopuolelle kommunikoimista, olkoon sisältö vaikuttamiseen tähtäävää tai tutkimustulosten ymmärrettäväksi tekemistä laajemmalle yleisölle.

Tieteen tuloksista, tai tässä tapauksessa tieteenalamme ajankohtaisten keskusteluteemojen kertomisesta pelintarinan avulla, voisi Tieteiden yön laboratoriomme perusteella kehottaa viestittävän rohkeasti ja kokeilunhaluisesti. Tieteiden yö on helposti lähestyttävä tapahtuma, joka nostaa esiin eri tiedetoimijoita. Sinne voi tuoreen kokemuksemme mukaan huoletta heittäytyä ”leikkimään”, kukin omalla tyylillään.

 

Katsomus!-lautapeli jatkaa matkaansa

Tieteiden yöstä saadun myönteisen palautteen turvin jatkamme pelin suunnittelua. Tulemme lisäämään pelillisiä elementtejä liittyen pelin kulkuun sekä muovaamaan sisältökysymyksiä seuraaville yleisöille. Opetuspelien markkinoilla Katsomus!-lautapeli operoi tällä hetkellä hyvin perinteisillä pelimekanismeilla, kysymyskorteilla ja pelilaudalla. Tämä on toisaalta kasvokkain kohtaamisen lähtökohta, minkä haluamme säilyttää. Suunnittelemme tällä hetkellä pelin digitaalisten ominaisuuksien lisäämistä, kuitenkaan keskustelevuudesta tinkimättä. Pelin ollessa nyt mahdollisuuksien tienristeyksessä, kartoitamme pelin kehittämisen jatkoa avoimin ja idearikkain mielin.

  • Pelintekijät: Heidi Rautalahti, Laura Kokkonen ja Katri Karhunen. Apuna ovat toimineet uskontotieteen väitöskirjatutkijat 2018. Pelintekijät omistavat pelin ja sen osat.
  • Katsomusten visuaalisen ilmeen soveltaminen lautapeliin: Heidi Rautalahti, Laura Kokkonen ja Katri Karhunen
  • Katsomusten logosuunnittelu ja tunnuskuva: Juulia Juutilainen / Hauen Solutions

Kategoriat.jpg

Blogitekstin kuvat: Laura Kokkonen