Omaelämäkertakirjallisuutta ei tulisi sivuuttaa radikalismin tutkimuksessa, sanoo järjestökentällä koordinaattorina työskentelevä teologian kandidaatti Marko Kivikoski, joka perehtyi aiheeseen pro gradu-työssään.
Omaelämäkertakirjallisuus radikalismin tutkimuksessa
Mitä tapahtuu, kun ihminen radikalisoituu?
Radikalisoitumisprosessin tutkiminen on työlästä, monimutkaista ja aikaa vievää. Yksinkertaisia vastauksia ei ole. Yksinkertaistettuja vastauksia sen sijaan on liikaakin.
Radikalisoitumisprosessia tutkittaessa joudutaan tiedot usein kasaamaan palapelin lailla useasta eri lähteestä. Mikäli radikalisoituneen henkilön jäljille päästään vasta, kun hän esim. tekee terrori-iskun tai lähtee ulkomaille sotimaan, on todennäköistä, että häntä ei koskaan päästä haastattelemaan. Tällöin tietoja on kerättävä sukulaisilta, internetistä, väestörekistereistä jne. Radikalisoituminen ei jätä yksiselitteistä todisteiden vanaa jälkeensä. Tilanteen vaativuutta lisää se, että yleensä radikalisoitunut yksilö on jossakin vaiheessa etääntynyt läheisistään.
Radikalisoitumista tutkittaessa on liian pitkään tyystin sivuutettu radikalisoituneiden henkilöiden kirjoittamat omaelämäkerrat. Kenties niitä pidetään epäluotettavina, mutta niistä voi löytyä paljon hyödyllistä aineistoa muun kerätyn aineiston rinnalle.
Opinnäytetyötäni varten analysoimiani omaelämäkertoja oli yhteensä kuusi kappaletta, joista viisi on kustannettu painettuina kirjoina Suomen ulkopuolella ja yksi teksti on ladattu suoraan internettiin. Lisäksi analyysissa oli mukana erään radikalisoituneen suomalaisen muslimin haastattelu. Kontekstina työssäni oli islamistinen radikalismi.
Uskonnollinen tulkinta osana radikalisoitumisprosessia
Eräs iänikuinen väittelyn aihe on se, kuinka paljon uskonnollisella tulkinnalla on merkitystä radikalisoitumisprosessissa. Toiset korostavat sen merkitystä, toiset vähättelevät sitä. Kirjoitin aiemmin aiheesta artikkelin, jonka voi käydä lukemassa täältä.
Uskonnollinen tulkinta esittäytyy omaelämäkertakirjallisuudessa hyvin monimutkaisena ilmiönä. Ensinnäkin, osalla kirjoittajista uskonnollisella tulkinnalla ei vaikuta olleen radikalisoitumiseen juurikaan osuutta. Osalla sen merkitys on ollut suuri. Toiseksi, esim. salafistinen islamin tulkinta on sekä estänyt että edesauttanut radikalisoitumista, henkilöstä ja salafismin tulkinnasta riippuen. Tämä tukee aiempia havaintoja aiheesta.
Uskonnollisen tulkinnan merkitys radikalisoitumisprosessissa vaihtelee suuresti. Kuva: Itchyklikfinger (Flickr.com)
Radikalisoituneiden henkilöiden ikäjakauma
Radikalisoituneet henkilöt ovat aineistoni perusteella radikalisoitumisprosessinsa alkuvaiheessa (ns. itse-identifikaatiovaiheessa) tyypillisesti hyvin nuoria, keskimäärin 19–20-vuotiaita. Tämän kaltaista tietoa voi olla vaikeaa saada läheisiä ja tuttavia haastattelemalla, sillä he ovat saattaneet huomata radikalisoitumisen vasta myöhemmässä vaiheessa (ns. indoktrinaatiovaiheessa), kun radikalisoitunut henkilö on jo etääntynyt heistä.
Aiemmin tehtyjen tutkimusten perusteella islamistinen radikalismi on länsimaissa ensisijaisesti nuorten aikuisten toimintaa. Radikaalien toimien vuoksi kiinniotetut yksilöt ovat olleet keskimäärin 27–30-vuotiaita. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että prosessi on saattanut käynnistyä jo huomattavasti aiemmin.
Nuoruuden traumaattiset kokemukset
Traumaattiset kokemukset nousevat voimakkaasti esille aineistostani: huomattavan moni (43 %) oli nuoruudessaan joutunut kokemaan asioita, jotka mahdollisesti ovat olleet traumatisoivia ja jättäneet pysyvät arvet kyseisten henkilöiden mieliin. Muun muassa perheväkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö ja vanhemman kuolema nousivat aineistosta esiin.
Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että esim. terroristit eivät ole mielenterveydeltään muista ihmisistä poikkeavia tai muutenkaan henkisesti epätasapainoisia. Sehän ei kuitenkaan tarkoita, etteikö taustalla voisi olla traumaattisia kokemuksia. Eräässä hollantilais-belgialaisessa tutkimuksessa viime vuonna havaittiin, että osalla Syyriaan lähteneistä oli taustallaan erittäin traumaattisia kokemuksia.
Väkivalta, vankila ja huumeiden käyttö
Lähivuosina länsimaissa on noussut entistä enemmän esille huoli siitä, että radikalisoitumista tapahtuu huomattavissa määrin vankiloissa. Tutkimuksissa on havaittu yhteys vankiloiden ja radikalisoitumisen välillä. Joissakin Euroopan maissa jo suurin osa vierastaistelijoiksi ryhtyneistä radikalisoituneista muslimeista on entisiä rikollisia.
Aineistoni osoittaa, että rikollisuus on aiemminkin liittynyt radikalisoituneiden muslimien elämään länsimaissa. Etenkin käännynnäisten parissa vankilatuomiot olivat tyypillisiä jo ennen radikalisoitumista islamistisessa kontekstissa. Myös huumeiden, mm. amfetamiinin ja LSD:n, käyttö oli osalle tuttua. 43 % analysoiduista henkilöistä oli saanut vankilatuomion ja/tai käyttänyt kovia huumausaineita. Vähemmän yllättävää on, että kyseessä olivat samat henkilöt, jotka olivat nuoruudessaan kokeneet traumaattisia asioita.
Lopuksi
Esittelin edellä vain joitakin havaintoja, joita aiheesta tein. Aineistosta on tietenkin mahdollista selvittää paljon muutakin. Aineisto pystyy vastaamaan kysymyksiin, joihin esim. perheenjäsenet eivät välttämättä pystyisi; uskonnollisen tulkinnan merkitys, seksuaalinen hyväksikäyttö, huumeet…
On selvää, että omaelämäkertakirjallisuuden käyttämiseen radikalismin tutkimuksessa sisältyy monia haasteita, jotka tulisi ottaa huomioon. Kuinka luotettavia kyseiset kertomukset oikeasti ovat? Mikä niiden julkaisun motiivi on?
Toisaalta: ovatko esimerkiksi haastattelut välttämättä yhtään luotettavampia metodeja tiedon keräämiseen? Haastateltava voi valehdella ihan samalla tavalla kuin kirjan kirjoittaja. Haastattelua analysoidessa on hyvä olla kriittinen. Sama pätee omaelämäkertakirjallisuuden analysointiin.