Traditionalismi on monitahoinen kulttuurinen, sosiaalinen ja poliittinen ilmiö, joka sisältää erilaisia suuntauksia. Laveasti määriteltynä traditionalismi pyrkii vaalimaan kulttuurista ja historiallista jatkuvuutta sekä suhtautuu kriittisesti kulttuurisiin muutoksiin, erityisesti modernisaatioon. Perusvireenä on ajatus, että perinteet, hierarkiat ja jatkuvuus luovat yhteiskunnalle vankan ja koherentin perustan, kirjoittaa Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikön tutkimuskoordinaattori Jussi Sohlberg.
Reaktioita modernin maailman tilaan
Traditionalismi ei ole yhtenäinen ilmiö, vaan traditionalismin piiriin ja siihen kytköksissä oleviin liikkeisiin, verkostoihin ja ryhmiin, voi kuulua niin ortodokseja, katolisia, pakanuuteen ja esoteriaan suuntautuneita ihmisiä, erilaisia antimodernisteja ja konservatiiveja. Historiantutkija Mark Sedgwick on todennut, että traditionalismissa tärkeitä teemoja ovat sukupuoleen ja niiden eri ominaisuuksiin liittyvät merkitykset, taide, luonto, uskonnot ja metafysiikka. Traditionalistinen konservatismi, jonka keulahahmona on pidetty Edmund Burkea (1729–1797), toi myös poliittisen aspektin mukaan. Poliittinen traditionalismi sai syntynsä 1800-luvun Englannissa ja se oli voimakas vastareaktio erityisesti Ranskan vallankumouksen aatteita vastaan.
Ranskalainen kirjailija Rene Guénon (1886–1951) on traditionalismin suuri nimi, joka löysi henkisen kodin suufilaisuudesta. Hänen voidaan sanoa synnyttäneen uskonnollisfilosofisen traditionalistisen koulukunnan, joka edustaa perennialismia. Perennialistisen traditionalismin ydinajatuksena on näkemys eri uskontojen, niiden esoteeristen viisausperinteiden yhteisestä ytimestä. Guénon kritisoi ankarasti modernia maailmaa ja korosti perinteisten metafyysisten totuuksien merkitystä. Hän katsoi, että moderni aika on rappeutumisen aikakausi, erityisesti länsimaissa. Hänen mukaansa rappion aikakausi johtuu juuri metafyysisten totuuksien hylkäämisestä.
Radikaalista yhteiskunnallisesta ja poliittisesta traditionalismista puhuttaessa nousevat useimmiten esille Julius Evolan (1899–1974), Alain de Benoistin (s. 1943) ja Aleksandr Duginin (s. 1962) nimet. Evola oli italialainen filosofi, joka yhdisti traditionalismin ja esoteeriset sekä okkulttiset elementit. Hän vastusti muun muassa modernin maailman maallistumista ja demokratiaa. Evola, jolla oli sympatiaa fasismia kohtaan, halusi erottautua tietyltä osin kansallissosialismista ja fasismista, vaikka hän edusti äärioikeistolaisuutta. Hän oli erityisen kiinnostunut esoterian eri muodoista ja hänen tavoitteenaan oli elvyttää antiikin pakanallista eetosta korostamalla hierarkkisen yhteiskuntajärjestyksen ja aristokratian merkitystä. Hän on vaikuttanut äärioikeistolaisen kenttään 1960-luvulta lähtien.
Traditionalismi sai uutta nostetta 1960-luvun lopulla syntyneen Le Nouveille Droite -liikkeen kautta. De Benoistia pidetään yhtenä Ranskan niin sanotun uuden oikeiston innoittajana. Hän korostaa eurooppalaisen identiteetin ja erilaisten paikallisten kulttuurien merkitystä ja yhteisöllisyyttä. Kritiikin kohteina on moderni individualismi, kulutuskulttuuri, materialismi ja globalisaatio. Hänen mukaansa esimerkiksi pakanalliset myytit tulisi löytää uudelleen. Benoistille pakanallisuus edustaa vaihtoehtoa kristinuskolle.
Venäläinen politologi Dugin mainitaan niin ikään yhtenä poliittisen traditionalismin edustajana, joka on väitetysti vaikuttanut myös Vladimir Putinin näkemyksiin. Dugin on pyrkinyt hahmottamaan neljättä tietä, kommunismin, liberalistisen kapitalismin ja fasismin sijaan sekä luomaan skenaariota euraasialaisesta valta-alueesta ja kulttuuripiiristä tasapainottavana tekijänä.
Traditionalistisia vaikutteita Suomessa
Vuoden 2024 Gallup Ecclesiasticaan (N= 4 162) oli koottu väitteitä, jotka mittaavat traditionalismin piirissä yleisiä, mutta myös sen ulkopuolella esiintyviä näkemyksiä. Väitteestä ”yhteiskunnan ja kulttuurin tulisi rakentua luonnollisille hierarkioille ihmisryhmien ja sukupuolten välille”, oli täysin tai osittain samaa mieltä eniten yli 70-vuotiaat (50 %) ja 60–69-vuotiaat miehet (42 %). Kaikkien suomalaisten kohdalla luku oli noin kolmannes (31 %).
Väitteestä ”intersektionaalinen feminismi ja ”woke” rapauttavat yhteiskuntaa” oli täysin samaa mieltä tai osittain samaa mieltä noin puolet tai yli puolet (45–58 %) kaikki miesten ikäryhmät, lukuun ottamatta vanhinta ikäluokkaa (+70), jossa näin ajatteli noin kaksi viidesosaa (39 %). Kaikista suomalaisista näin ajatteli yli kolmannes (36 %).
Väitteestä ”kansallista kulttuuria tulisi suojella globaaleja vaikutteita vastaan”, oli eniten täysin tai osittain samaa mieltä 50-59 miehet ja +70 miehet (71 %). Kyseisestä väitteestä oli täysin tai osittain samaa mieltä kaikista miesten ikäluokista 54–71 %. Kaiken kaikkiaan naiset olivat vähemmän taipuvaisia allekirjoittamaan kaikkia edellä mainittuja väitteitä.
Traditionalismin sarastusta ja kipinöitä
Suomessa muun muassa traditionalistisia näkemyksiä pitää esillä vuonna 2012 perustettu verkkolehti Sarastus. Kiuas-kustantamo julkaisi hiljattain Guénonin klassikkoteoksen Modernin maailman kriisi. Vuonna 2021 perustetussa Kipinä -lehdessä on niin ikään esillä traditionalismiin kytkeytyviä näkemyksiä.
Niin ikään vuonna 2021 perustettu Sinimusta liike on ohjelmassaan tuonut selkeästi esille radikaalitraditionalistia näkemyksiä. Liike erottuu äärioikeistolaisten painotusten vuoksi omaksi ryhmäkseen suomalaisen traditionalismin kentällä.
Kirjailija Aki Cederbergin (hän on ollut myös mukana perustamassa Porvoon kipinä -lehteä yhdessä Jon Hällsrömin kanssa) teoksessa Pyhä Eurooppa (2021) on teemana Euroopan ”sielun kadottaminen.” Tähän asiaintilaan on kirjassa esitelty monia syitä: monikulttuurisuus, omien juurien ja perinteiden katoaminen, globalismi, lisääntyvä maahanmuutto islam, maallistuminen, pyhyyden katoaminen, kauneuden ja suuremman kosmisen kokonaisuuden tajun häviäminen, ylikorostunut yksilökeskeisyys, kulutuskulttuuri, materialismi, luonnon tuhoaminen ja massaviihde. Kirjassa Euroopan henkisiä ja kulttuurisia juuria haetaan myös esikristillisestä pakanallisesta perinteestä. Cederberg kirjoittaa:
”On sanottu, että Euroopan voi pelastaa vain paluu eurooppalaisiin arvoihin. Se ei alkuunkaan riitä…Euroopan voi pelastaa lopulta ainoastaan pyhän paluu maailmamme keskiöön…Modernin maailman ohuen hunnun takaa löydämme omat ikivanhat pyhäkkömme maan päällä: hiidet, lehdot, jumalkummut, kalmistot, kuppikivet, uhripuut, luolat, lähteet, vuoret, järvet ja joet. Nämä paikat tulee vihkiä uuteen käyttöön. Niille tulee vaeltaa, niiden äärellä tulee loistaa sekä liekki että loitsu.”
Traditionalismi on ollut pitkään unohduksissa, mutta on merkkejä, että 2000-luvun aikana siihen liittyvät näkemykset ovat saaneet uutta kannatusta. Vaikka esimerkiksi Evolan edustama suuntaus on marginaalista alakulttuuria, erilaiset traditionalistiset ideat ovat saaneet nostetta ja näkyvyyttä oikeistokonservatiivisten ja nationalististen liikkeiden myötä, mutta myös laajemmin mielipideilmastossa.
Tekstiä päivitetty 9.5.2025 klo 11.03. Lisätty tarkennuksia Sinimustasta liikkeestä ja Sarastus-lehdestä; korjattu lainausta Pyhä Eurooppa -teoksesta.