Miten ja missä suomalaiset kohtaavat kuoleman tänä päivänä? Millaisia tapoja ja käytäntöjä kuolemiseen ja kuolemaan nyky-Suomessa liittyy? Entä millainen rooli ja merkitys medialla on suremisessa? Muun muassa näihin teemoihin pureuduttiin Helsingin yliopiston Tiedekulmassa järjestetyssä Kuolema Suomessa tänään! Tavat, käytännöt ja uskomukset liikkeessä -paneelikeskustelussa maaliskuussa 2024. Paneelikeskustelusta kirjoittavat väitöskirjatutkija Linda Pentikäinen ja professori Johanna Sumiala Helsingin yliopistosta.
Kuolema, uskonto ja rituaalit sekä näihin olennaisesti vaikuttavat digitaalisen teknologian muutokset herättivät vilkasta keskustelua, kun Helsingin yliopiston Digital Death: Transforming History, Rituals and Afterlife ja Åbo Akademin Religious Communities in the Virtual Age -tutkimushankkeet järjestivät kaksipäiväisen kuoleman sosiaalisiin, uskonnollisiin ja teknologisiin ilmiöihin keskittyvän seminaarin.
Suurelle yleisölle suunnatussa paneelikeskustelussa pohdittiin kuolemaa erityisesti suomalaisen yhteiskunnan näkökulmasta. Viisi panelistia edusti eri ammattikuntia ja asiantuntemuksen alueita. He olivat tietokirjailija, toimittaja ja pappi Hilkka Olkinuora, Suomen hautaustoimistojen liiton kunniapuheenjohtaja Kyllikki Forsius, Digi- ja väestötietoviraston kehitysjohtaja Hannu Mäkelä, Helsingin yliopiston tutkija, uskontoantropologi Maija Butters sekä Vantaan moskeijan imaami Sharmarke Said Aw-Musse. Keskustelua johti professori ja Digital Death -hankkeen johtaja Johanna Sumiala Helsingin yliopistosta.
Kuolema: Piilossa ja näkyvillä
Millaisena kuolema näyttäytyi keskustelijoiden puheenvuoroissa, kun katse tarkentui 2020-luvun Suomeen? Paneelissa yhteisesti jaettu näkemys oli, että tämän päivän Suomessa ihmisten ymmärrys kuolemasta ja siihen liittyvistä asioista on varsin ohut. Kuolema pidetään nyky-yhteiskunnassa usein piilossa, sitä pelätään ja siitä keskustelemista vältellään. Panelistit olivatkin yksimielisiä siitä, että kuolemasta tulisi siis puhua enemmän. Uskontoantropologi Maija Butters toivoi, että suomalaisessa yhteiskunnassa kuolevaisuus voisi olla luontevammin läsnä. Silloin esimerkiksi kuolemaan saattaminen voisi tapahtua yhteisen ja eletyn elämän muistelemisen kautta niin, että läsnä voisivat olla sekä kuolemaa tekevä että tämän omaiset ja läheiset.
Panelistit tunnistivat myös median merkityksen suomalaisten kuolemakäsitysten muokkaajana. Erityisesti julkisuuden henkilöiden kuolema tai suuret traagiset tapahtumat saavat samanaikaisesti runsaasti huomiota eri medioissa. Keskustelussa muistutettiin, että kuolema on läsnä myös erilaisina uhkakuvina, jotka liittyvät sekä maailmalla käytyihin sotiin että maapallon tilaa käsittelevään uutisointiin.
Kuoleman käsittely näkyy yhä enemmän myös sosiaalisen median alustoilla, ja se tulee näin osaksi ihmisten arkea. Elämme siis ajassa, jossa kuolema on jatkuvasti läsnä. Samalla ajatukset kuolemattomuudesta ja tekoälyn mahdollistamat kuolemanjälkeiset olemisen tavat ovat osa nykypäivää ja tuovat esille ikuisen elämän toivekuvat.
Pohtiessaan kuoleman paikkaa suomalaisessa yhteiskunnassa panelistit totesivat, että kuolema on nyky-yhteiskunnassa samanaikaisesti sekä piilossa että näkyvillä. Se herättää pelkoa mutta myös kiinnostusta. Haluamme saada lisää tietoa kuolemasta, samalla kun yritämme vältellä sitä.
Kuoleman rituaalit omaisia vai kuolevia varten?
Hilkka Olkinuora huomautti keskustelussa, että kuoleman rituaalit ovat edelleen tärkeä osa erilaisten yhteisöjen ja kulttuurien perinteitä, myös Suomessa. Hautaustoimistoalan yrittäjä ja pitkän linjan hautausalan toimija Kyllikki Forsius totesi, että omaisen kuollessa ihmiset kaipaavat kipeästi tietoa kuolemaan liittyvistä käytännöistä ja siihen linkittyvistä säännöistä ja laeista. Tätä varten digi- ja väestötietovirasto tarjoaa ohjeita ja neuvoja, viraston kehitysjohtaja Hannu Mäkelä muistutti. Kun omaisia askarruttaa, miten kuoleman lähestyessä tulisi toimia ja miten omaiset saavat tiedon siitä, millä tavoin kuoleman rituaalit tulisi suorittaa, monet kääntyvät tänä päivänä kysymyksineen hautaustoimistojen puoleen. Forsius muotoili, että hautaustoimistojen tavoitteena on tehdä parhaansa, jotta vainaja saisi mahdollisimman arvokkaat, yksilölliset ja tämän kuolemaa edeltäviä toiveita mukailevat hautajaiset. Toisaalta myös omaisten tahtoa on tärkeä kuunnella ja tarjota heille mahdollisuus jättää hyvästit omaiselleen tavalla, joka kunnioittaa heidän omaa arvo- ja ajatusmaailmansa. Tätä piti tärkeänä myös imaami Sharmarke Said Aw-Musse.
Paneelikeskustelussa aiheeksi nousikin, kuka kuoleman rituaaleja tarvitsee, vainaja vai hänen läheisensä, ja keitä varten rituaalit ovat. Olkinuora totesi: ”ei ihminen voisi elää ilman rituaaleja”.
Panelistit tunnistivat myös tilanteita, joissa hautajaisissa kuoleman rituaalit ovat vähäisiä tai lähes olemattomia, koska vainajalla ei ole läheisiä niitä toteuttamaan. Onkin olemassa kenties kasvava joukko suomalaisia, joilla ei ole läheisiä esittämässä toiveita hautajaisiin liittyen, tai jotka olisivat auttamassa kuolevaa tämän valmistautuessa viimeiselle matkalleen. Kuolevien yksinäisyys puhutti keskustelijoita.
Myös yleisö osallistui keskusteluun. Puheenvuoroja kuolema-keskustelun tärkeydestä käyttivät kuolindoulat. Kyseessä on uusi ammattikunta, jonka tehtävänä on olla läsnä ja tukea henkilöä tämän valmistautuessa kuolemaansa. Kuolindoulien mielestä heitä tarvitaan, koska yhä useampi suomalainen kokee olevansa kuoleman äärellä yksin. Paneelikeskustelijat olivat yhtä mieltä siitä, että kuoleman lähestyminen kutsuu kuolevassa kaipuun ja tarpeen turvautua toiseen ihmiseen, saada lohtua ja kokea läsnäoloa elämän loppuvaiheessa. Suomalainen yhteiskunta muuttuu ja teknologiat kehittyvät. Myös rituaalit ja perinteet elävät. Panelistit toivoivat suomalaisen yhteiskunnan vaalivan kuoleman hetkellä pysyvyyttä, kosketusta ja kiireettömyyttä.