Tiina Mahlamäki (FT, dosentti) on uskontotieteen yliopistonlehtori Turun yliopistossa. Hän on tullut tunnetuksi etenkin kansalaisuutta, sukupuolta, kirjallisuutta ja esoteriaa käsittelevistä tutkimuksistaan. Mahlamäen 60-vuotisjuhlaseminaaria vietettiin Turun yliopistolla 12.1.2024, jossa allekirjoittanut ja muut kollegat sekä päivänsankari itse pääsivät ääneen mainituista ja niihin liittyvistä aiheista. Seminaari antoi hienon ja tiiviin kuvan Mahlamäen tutkimusprofiilista, sekä kiehtovan tietopaketin vajaan sadan hengen yleisölle. Seminaarista kirjoittaa uskontotieteen tutkijatohtori Tuomas Äystö Helsingin yliopistosta.
Suomen ja Pohjoismaiden uskonnolliselta kentältä
Lämminhenkisen tilaisuuden avasi Mahlamäen pitkäaikaisimpiin kollegoihin kuuluva uskontotieteen yliopistonlehtori Matti Kamppinen. Tätä seurasivat samaisen oppiaineen kollegoiden tervehdyssanat professori Minna Oppaalta ja yliopisto-opettaja Jaana Kourilta. Tämän jälkeen siirryttiin tieteellisiin esitelmiin.
Ensimmäisenä vuorossa oli Kirkon tutkimuksen ja koulutuksen tutkija Kimmo Ketola, joka käsitteli suomalaisten ja muiden pohjoismaalaisten uskonnollisuuteen liittyviä isoja trendejä kyselyaineistojen valossa. Ketola hahmotteli kokonaisuutta, jota leimaavat eräänlaiset ristiriidat. Yksi keskeisimmistä on se, että yhä useampi pohjoismaalainen ilmoittaa, ettei usko Jumalaan, mutta toisaalta kansallisten kirkkojen jäsenosuudet ovat yhä melko korkeita. Suomessa ja Pohjoismaissa on kasvava, Jumalaan uskovien ja uskonnottomien väliin sijoittuva sumea keskiryhmä, johon kuuluvat sekä uushenkiset että kulttuurikristilliset.
Tämän jälkeen pääsin itse ääneen yhdessä tutkijatohtori Jere Kyyrön kanssa. Esitelmämme käsitteli presidentinvaaleja ja uskontoa, erityisesti Mika Aaltolan uskontoajattelua, uskonnollista retoriikkaa ja vaalityötä. Argumentoimme, että vaikka uskonto on presidentinvaaleissa muita vaaleja enemmän esillä, Aaltola on tutkijataustansa ohella poikkeuksellinen poliittinen hahmo myös vahvan uskonnollisen kielensä ja luterilaisuuden korostamisensa vuoksi. Kursailematon uskonnollisuus on suomalaisessa julkisuudessa assosioitu etenkin kristillisiin konservatiiveihin, kuten Päivi Räsäseen tai Timo Soiniin, mutta Aaltola ei kuitenkaan ole tällainen ainakaan yksiselitteisesti.
Toinen kiehtova piirre Aaltolassa on, että yhtäältä hän itse kirjoittanut kansalaisuskonnosta ja poliittisesta uskonnosta analyyttisesti ja toisaalta hän ilmentää näitä myös yhteiskunnallisessa toiminnassaan. Siinä missä Aaltola liittää poliittisen uskonnon autoritäärisiin järjestelmiin ja esimerkiksi Venäjään, jolloin uskonto ja uskonnonkaltaisuus toimii epädemokraattisuuden tukena, näkee hän pyhiin symboleihin liittyvän kansalaisuskonnon tärkeänä osana suomalaisen yhteiskunnan säilymistä. Kyyrö ja Mahlamäki keksivät tälle hienon nimityksen: Nato-yhteensopiva kansalaisuskonto.
Seuraavaksi puheenvuoro siirtyi Donner-instituutin johtaja Ruth Illmanille, joka tarkasteli juutalaisuutta Pohjoismaissa pääasiassa elävän uskonnon teoriakehyksen kautta. Esimerkkeinä hän käytti etenkin kirjallisuutta. Illman esitteli muun muassa ruotsalaisen Joanna Rubin Drangerin omaelämäkerrallista sarjakuva-albumia Ihågkom oss till liv vuodelta 2022. Se kertoo Drangerin omasta tutkimusmatkasta sukunsa historiaan, johon liittyvät juutalaisvaino ja holokausti. Siinä käsitellään myös ylisukupolvisia traumoja ja muistelun merkitystä.
Uskontotieteen professori Terhi Utriainen ja yliopistonlehtori Helena Kupari poimivat puolestaan Mahlamäen väitöskirjasta kynnyksen metaforan ja sovelsivat sitä omaan haastatteluaineistoonsa. Esimerkiksi useilla uushenkisyydestä kiinnostuneille merkittävää näytti olevan kynnys uskonnollisuuden ja ei-uskonnollisuuden välillä; monet halusivat pitäytyä ei-uskonnollisen puolella. Puhujat toivat esiin myös esimerkiksi akateemisia naisia, joilla on tieteellinen maailmankuva mutta myös uskomuksia, jotka he itse tunnistavat esimerkiksi uskonnollisiksi tai maagisiksi. He saattoivat pitää tätä ristiriitaisena ja saman aikaan antaa ristiriitaisuudelle itsessään merkityksen osana maailmankatsomustaan.
Esoteriasta rajatietoon
Uskontotieteilijöille vaihtelua toi folkloristi ja yliopisto-opettaja Kaarina Koski, joka puhui esoteeristen ajatusperinteiden merkityksestä menneisyydessä ja nykypäivässä. Tällaisten perinteiden saapuessa Suomeen ne ovat kotoistuneet ja tulleet uudelleen tulkituiksi. Koski poimi niin ikään esimerkin kirjallisuudesta. Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä on vaikutteita ruotsalaiselta esoteerikko Emanuel Swedenborgilta, mitkä näkyvät erityisesti kirjan tavoissa käsitellä tuonpuoleisen ja tämänpuoleisen suhdetta.
Esoterian ja uushenkisyyden teemojen parissa jatkoivat myös yliopisto-opettaja Jaana Kouri ja tutkija Nina Kokkinen. Koska Mahlamäki tunnetaan myös kiinnostuksestaan kirjoittamiseen ja työstään jatko-opiskelijoiden tekstityöpajan parissa, otti Kouri esimerkiksi tekstin tuottamisen ja käsitteli sitä shamanismin kontekstissa. Kokkinen puolestaan esitteli tuoretta tutkimushankettaan, joka liittyy idän henkisyyteen suomalaisessa taiteessa. Hän poimi esimerkiksi osin unohdetun taidemaalari ja teosofi Ilona Hariman, jonka teokset käsittelivät usein hindulaisuutta tai buddhalaisuutta.
Tilaisuuden päätti Mahlamäen oma esitelmä, jossa hän käsitteli omaa kiinnostustaan kotimaiseen esoteriaan ja rajatiedon kenttään. Hän toi esiin, miten toisen maailmansodan jälkeen Suomessa on julkaistu melko isoja lukijakuntia saavuttaneita rajatietoteoksia esimerkiksi Oskari Reposelta ja Rauni-Leena Luukaselta (myöh. Luukanen-Kilde). Lusikoiden taivuttelusta tunnettu taikuri Uri Geller esiintyi Suomen televisiossa vuonna 1974, jolloin jotkin suomalaiset kokivat, että ruokailuvälineet taipuivat itsekseen laatikoissa. Samoihin aikoihin Suomessa elettiin myös ensimmäistä UFO-aaltoa, jolloin ihmisen raportoivat tuon tuosta valoilmiöistä taivaalla.
Juhlaseminaari oli hyvä muistutus siitä, että tämänkaltaisissa uskomusilmiöissä ja perinteissä riittää tutkittavaa. Suomessa on jo tovin eletty uutta esoteriabuumia ja uutta kiinnostusta noituuteen, mikä ilmenee vaikkapa TikTokia ja sanomalehtiä selaamalla. Samalla Yhdysvalloissa on poliittista johtoa myöden virinnyt uusi keskustelu tunnistamattomista lentävistä esineistä. Kirjainlyhenne ”UFO” on nyt vaihtunut muotoon ”UAP”, eli Unexplained Aerial Phenomena. Aika näyttää, saapuuko tämä innostus Suomeen viiveellä, kuten niin monen ilmiön kohdalla on aikaisemmin käynyt.