Lukuaika: 3 min.

Suomen uskontotieteellisen seuran jatkokoulutusseminaari kokoaa eri yliopistojen uskontotieteen väitöskirjatutkijat vuosittain tutustumaan toisiinsa ja keskustelemaan tutkimusaiheistaan. Marraskuussa seminaari järjestettiin pitkästä aikaa Helsingin yliopiston Tvärminnen eläintieteellisellä tutkimusasemalla Hangossa. Seminaarista kirjoittavat Itä-Suomen yliopiston väitöskirjatutkija Richard Croft, Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijat Roosa Haimila, Terhi Hannola ja Tiina-Mari Mällinen sekä Turun yliopiston väitöskirjatutkijat Hanna Gebraad ja Hanne Metsähinen sekä yliopisto-opettaja Jere Kyyrö.

Tuulessa tuoksui jo talvi, kun joukko uskontotieteilijöitä kokoontui luonnonkauniiseen Tvärminneen. Uskontotieteilijät ovat kokoontuneet pitämään jatkokoulutusseminaaria siellä jo vuodesta 1978 asti. Välillä seminaari on järjestetty muualla tai jätetty väliin – muun muassa Suomen uskontotieteellisen seuran 50-vuotisjuhlavuoden (2013), Tvärminnen remontin (2019) tai koronan aiheuttaman etäilyn (2020 ja 2021) vuoksi. Vaikutti kuitenkin siltä, että Tvärminne on pysynyt muuttumattomana kaikki nämä vuodet, jotka on vietetty maanpaossa. Meri oli yhtä tuikea ja taivas huikaiseva kuin ennenkin.

Seminaarin teemana oli Beyond Religious Identity? Religious process, institutions, and contemporary societies. Tausta-ajatuksena oli päästä substantiivien tuolle puolelle, tarkastelemaan erilaisia inhimillisiä prosesseja. Vuosien varrella seminaari oli pääosin suomen- ja ruotsinkielinen, mutta nykyään pääosin englanninkielinen ja mukana on ollut eri kansallisuuksien edustajia. Vuorokauden mittaiseen seminaariin mahtui monenlaista asiaohjelmaa, vaikka myös vapaamuotoiselle oleskelulle, kuten saunomiselle ja rennolle illanvietolle, jäi aikaa. Kahden keynote-esitelmän ja kirjoitustyöpajan lisäksi seminaarissa järjestettiin kaksi työryhmää, joissa käsiteltiin väitöskirjatutkijoiden työpapereita ja tutkimussuunnitelmia.

Tvärminnen eläintieteellinen tutkimusasema. Kuva: Jere Kyyrö.

Keynote-esitelmät: narratiivinen identiteetti ja kirkkokuntiin kuuluminen Yineillä

Ensimmäisen keynote-esitelmän piti Helsingin yliopiston yliopistonlehtori Teemu Pauha, jonka luento narratiivisesta identiteetistä esitteli mielenkiintoisella tavalla dialogisen itsen teoriaa. Siinä minä-narratiivin nähdään koostuvan monista erillisistä tarinoista tai näkökulmista, jotka käyvät keskustelua ja joskus ovat konfliktissa toistensa kanssa. Tämä näkökulma antaa työkaluja myös katsomusten tarkasteluun. Sisäisiä näkökulmia tai tarinankertojia kun voivat olla myös sisäistetyt toiset; toiset ihmiset, kulttuuriset odotukset, tai miksei myös sisäistetyt käsitykset jumalasta, esi-isistä, ei-ihmis-eläimistä.

Lisäksi prosessuaalinen, avoin ja dialoginen narratiivinen identiteetti vaikuttaa siltä, että se heijastaa ainakin länsimaisen yhteiskunnan kehitystä: yhteiskunnan monimutkaistuessa useammanlaiset roolit ja toiminnot tulevat mahdollisiksi. Tulee myös odotusarvoiseksi, että ihmiset täyttävät useita rooleja ja noudattavat useampia kulttuurisia skriptejä, jotka voivat olla keskenään ristiriitaisia. Identiteetin voidaankin siis ajatella rakentuvan jatkuvassa dialogissa eri minä-positioiden välillä.

Seminaarin toisena päivänä Turun yliopiston professori Minna Opas puolestaan kertoi institutionaalista uskontoa käsittelevästä etnografisesta työstään perulaisen Yine-alkuperäiskansan parissa. Puheenvuoro avasi eri kristillisiin kirkkokuntiin kuulumisen moninaisia paikallisia merkityksiä. Nämä rakentuvat kytköksessä paikallispolitiikkaan, esimerkiksi koulutusta koskeviin käytäntöihin. Esitelmä tarjosikin tietoa etnografisen tutkimuksen mahdollisuuksista rikastaa tietoa uskontoa koskevien asenteiden muotoutumisesta ruohonjuuritasolla. Lisäksi puheenvuoro sisälsi kattavan katsauksen siitä, miten uskonnollista kuulumista eli uskonnollisten yhteisöjen jäsenyyttä ja niiden havaittua merkitystä on tutkittu eri aikoina. Näin myös aihepiiriin vähemmän perehtynyt väitöskirjatutkija sai hyvän kokonaiskuvan aiheesta sekä polun teemaa koskevan tutkimuskirjallisuuden pariin.

Työpajat: vertaistukea erilaisista tutkimuksista ja kirjoitusharjoituksia

Teemu Pauhan keynote-esitelmän jälkeen kokoonnuttiin pienryhmiin keskustelemaan väitöskirjatutkijoiden työpapereista. Workshopeissa pohdittiin tutkimustemme erityisiä solmukohtia ja etsittiin keskustelemalla mahdollisia ratkaisumalleja. Seminaarin tärkein anti saattoikin olla – merkittävistä keynoteista huolimatta – muiden tutkimushaasteissa painiskelevien kohtaaminen. Vaikka valmiita vastauksia esimerkiksi eettisiin pohdintoihin ei löydetty, vertaiskeskustelu auttoi tutkimusta nytkähtämään jälleen yhden pienen askeleen eteenpäin.

Suomenkieliseen työryhmään osallistui kolme väitöskirjatutkijaa tutkimussuunnitelmineen. Vaikka kolmen läsnä olleen väitöskirjatutkijan tutkimukset käsittelivät keskenään hyvin erilaisia konteksteja – yksi tutkii Äiti Amman seuraajia, yksi diskordianisteja, ja yksi eläinten turvakotien toimintaa – liittyi tutkimuksiin monia samansuuntaisia pohdintoja, kuten kysymys tutkijan positiosta etnografisessa tutkimuksessa. Työryhmässä pohdittiin, voiko tutkija koskaan olla täysin neutraalissa suhteessa tutkimuskohteeseensa. Toisaalta, vaikka tutkisikin jollain lailla omaa sisäryhmäänsä, on kaikelle tutkimukselle kuitenkin samat vaatimukset.

Minna Oppaan keynote-esitelmää seurasi Katsomusten päätoimittaja Jere Kyyrön vetämä kirjoitustyöpaja, jossa tehtiin kolme kirjoitusharjoitusta. Erästä osallistujaa harjoitukset auttoivat tunnistamaan suurimman kirjoittamiseen liittyvän mörön, ”perfektionismin vuoren”. Täydellisyyttä ensi yrittämällä tavoittelevalla kynnys kirjoittamisen aloittamiseen on korkea, kuin taivaisiin kohoava jyrkkä vuori. Paperille kirjoitettuna se on kuitenkin vain VUORI. Workshopista saikin lisää ”siinä on vuori, nyt kiivetään”-asennetta. Tämä moniääninen teksti syntyi kirjoitustyöpajan viimeisen harjoituksen pohjalta.

Muuta ohjelmaa

Matka Tvärminneen oli sekoitus akateemista tutkimusta, verkostoitumista ja seurustelua, eli täydellistä vastalääkettä pimeälle vuodenajalle. Seminaarin ohjelmassa oli tilaa esimerkiksi pienellä porukalla tehdylle kävelyretkelle lähiympäristöä ihmettelemään. Jylhät kalliot, kippuraiset puut ja koko merellinen luonto marraskuisessa asussaan oli hengästyttävän kaunista katsottavaa. Luontoretki oli mainio tilaisuus antaa mielen levätä mielenkiintoisten ja inspiroivien keskustelujen välillä. Tvärminne on paikka, jonka rauhassa on mahdollista järjestää esimerkiksi kirjoitusretriittejä. Tvärminne-seminaarit ovat esimerkki vuosikymmeniä jatkuneesta ja yhä toimivasta akateemisesta traditiosta, jonka kautta väitöskirjatutkijat pääsevät tutustumaan muiden yliopistojen kollegoihinsa sekä jakamaan ajatuksia ja vertaistukea.