Amnesty Internationalin Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin kirja Hyvän tekemisen markkinat (Gaudeamus) julkaistiin viime vuonna. Seuraava teksti on katkelma pidemmästä luvusta, joka käsittelee uskoa ja pyhää auttamisen alalla. 

Kun pari vuotta sitten ryhdyin kirjoittamaan kirjaa humanitarismista eli kansainvälisestä auttamisesta toimialana, törmäsin nopeasti siihen, että lähes kaikkien tällä hyvän tekemisen markkinoilla toimivien suurten järjestöjen taustalta löytyy uskoa, uskontoa tai uskonnosta vaikutusta saaneita yksilöitä. Kaikkia yhdisti usko johonkin itseään suurempaan, transsendenttiseen, josta tulee pyhä. Se oli joko Jumala, ihmisyys tai humanitaarinen tila. Pyhä luo raamit toiminnalle ja on se tekijä, joka kannustaa toimimaan, usko, joka auttaa jaksamaan kärsimyksen keskellä. Auttaminen on siis eräänlainen kutsumus.

Auttamisen ja uskon suhdetta tutkineiden Michael Barnettin ja Janice Gross Steinin mukaan ”on vain hiukan liioiteltua sanoa, että ilman uskontoa ei olisi humanitarismia”. He toteavat myös, että ”humanitarismi, joka menettää tajunsa pyhyydestä, on humanitarismi, joka lakkaa olemasta”.

Usko ei kuitenkaan ole aina samanlaista. Se voi olla uskontoon perustuvaa uskoa, kuten kirkkojen kanssa likeisesti toimivien järjestöjen kohdalla, se voi olla maallista uskoa ihmisyyteen, kuten oman työnantajani Amnesty Internationalin tai Lääkärit ilman rajoja -järjestön (Mèdecins Sans Frontièrs) tapauksessa, tai se voi olla uskontokunnat ylittävää ja niitä yhdistävää, kuten Punaisen Ristin toiminnassa. Näin Punaisen Ristin merkittävä toimija Jean Pictet kuvaa alan toimintaa:

Humanitarismi ei ole uskonto, joka asettuisi muita uskontoja vastaan, eikä se ole moraalifilosofia, joka asettuisi muita moraalifilosofioita vastaan, mutta se vastaa monien uskontojen ja moraalikoodistojen periaatteita. Se on harvoja kokoontumispaikkoja, jossa kaikkien eri uskojen ihmiset voivat käsikkäin tulla yhteen pettämättä sitä, joka on heille läheisintä ja pyhää.

Pyhän ja transsendenttisuuden merkityksen tajusi myös Peter Benenson, joka pian perustettuaan Amnestyn 1960-luvun alussa kirjoitti, että järjestön onnistunut lanseeraus ei niinkään johtunut hänen kirjoittamansa artikkelin sisällöstä vaan ”aallonpituudesta, jolla se oli kirjoitettu”. Amnestyn tarkoituksena oli ” sytyttää uudelleen tuli ihmisten mielissä”, ”antaa Jumalasta irtaantuneelle tunne yhteenkuuluvuudesta, itseä suuremmasta olemisesta osana koko ihmiskuntaa”.

Sudanilainen ihmisoikeusaktivisti Abdullahi Ahmed An-Na’im sanoo, että mikäli ihmisoikeusaktivistit haluavat globalisoitua, heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin puhua uskonnollista kieltä, sillä tämä on kieli, jota suurin osa maailman ihmisistä puhuu. Ellei ihmisoikeuksia puolusteta uskonnollisin perustein, ne tullaan näkemään uskonnon vastaisina. Globaali ihmisoikeuskulttuuri on mahdollinen vain, jos uskonto ja ihmisoikeudet voidaan nähdä synonyymeina uskonnollisten kohderyhmien ajattelussa, tunteissa, motivaatiossa ja toiminnassa.

Lääkärit ilman rajoja (MSF) on laajentanut ja määritellyt auttamisen puhtautta ja pyhyyttä luomalla käsitteen ”humanitaarinen tila”. Tämä on sekä fyysinen että moraalinen tila, ja siitä on tullut jossain määrin koko humanitaarisen avun tunnus. Esimerkiksi EU:n humanitaarista apua koordinoiva elin ECHO on kutsunut sitä ”pyhäksi ja loukkaamattomaksi”. Fyysisenä tilana se tarkoittaa avun antajien, sitä vastaanottavien ja auttamisen tilojen (sairaaloiden, leirien ja jakelupisteiden) koskemattomuutta. Tämän tilan loukkaaminen on sotarikos. Mielenkiintoisempi käsite on kuitenkin moraalisesta näkökulmasta, jolloin siihen MSF:n mukaan kuuluu kolme osa-aluetta: humanitaarisen avun antaminen solidaarisuuden osoituksena uhreille, todistaminen (témoignage) sekä avun antamisen tiukka erottaminen poliittisesta toiminnasta.

Lääketieteellisen avun antaminen ei siis MSF:n näkökulmasta ole puhtaasti teknis-logistinen toimenpide vaan moraalis-eettinen, lähes uskonnollinen ele. Kuten järjestön silloinen puheenjohtaja James Orbinski sanoi vastaanottaessaan MSF:n puolesta Nobelin rauhanpalkinnon: ”Avun antamisen lisäksi tarkoituksenamme on palauttaa yksilöille heidän ihmisoikeutensa ja ihmisarvonsa”. Jos ihmisarvon palauttamisessa on uskonnollista vivahdetta, sitä löytyy yllin kyllin myös todistamisessa, joka tarkoittaa nähdystä puhumista sekä puhumista solidaarisuudessa niiden kanssa, jotka kärsivät, ja niiden puolesta, joilla ei ole ääntä. Todistamisen eetoksessa voidaan nähdä voimakas heijastuma siihen, kuinka Jeesus julisti Pilatukselle tulleensa maailmaan todistamaan totuuden puolesta.

Solidaarisen moraalis-eettisen eleen ja todistamisen rinnalla humanitaarisen tilan pyhyyden kolmas tekijä on tilan erottaminen arkisesta politiikasta. MSF vastustaa sotilaallisia ”humanitaarisia interventioita” ja sen viestinnässä politiikka esitetään turmeltuneen ja korruptoituneen poliittisen toiminnan kiteymänä, joka erotetaan puhtaasta ja oikeasta humanitaarisesta toiminnasta Riippumattomuuden ja itsenäisyyden menettäminen olisi MSF:lle käytännössä samaa kuin järjestön sielun menettäminen.

Vaikka MSF on puhtaasti maallinen organisaatio, se kuitenkin luo pyhää. Filosofi Luc Ferry kuvaa tätä ”transsendenttisuudeksi, joka on horisontaalista eikä vertikaalista”. Motivaation lähteet hyvän tekemiselle ovat ihmistenvälisiä eivätkä jumalallisia. Hän mieltää tämän osana prosessia, jossa moderni ihminen on toisaalta inhimillistänyt Jumalan ja samalla jumalallistanut ihmisen. Pyhä löytyy ”toisessa”, joka on kuin minä, mutta samalla minulle vieras. Vain kohtaamalla itsemme vieraan kasvojen kautta voimme ymmärtää ihmisyyden ajatuksen, ja siitä tulee pyhää. Ihmisoikeuskielellä pahin mahdollinen rikos onkin ”rikos ihmisyyttä vastaan”.