Lukuaika: 3 min.

Teologisessa tiedekunnassa toimii vuosina 2014-2019 Suomen Akatemian rahoittama huippuyksikkö ”Järki ja uskonnollinen hyväksyminen” (Reason and Religious Recognition). Teologeista, filosofeista ja historioitsijoista koostuva tutkimushanke paneutuu suvaitsevaisuuden ja vastavuoroisen tunnustamisen kysymyksiin länsimaisessa aatehistoriassa sekä nykypäivän monikulttuurisissa tilanteissa, kertoo huippuyksikön johtaja, professori Risto Saarinen.

Suvaitsevaisuudesta yhteistyöhön

Kun halutaan pitää yllä demokraattista, tasa-arvoista ja samalla monikulttuurista yhteiskuntaa, suvaitsevaisuus on ehdottoman tärkeä kivijalka ihmisten ja ryhmien välisessä vuorovaikutuksessa. Parinkymmenen viime vuoden aikana useat ajattelijat ovat todenneet, että suvaitsevaisuus tarvitsee rinnalleen myös muita rakennusaineita.

Voin suvaita Jehovan todistajaa, muslimia tai hindua, vaikka en haluaisi olla heidän kanssaan sen enempää tekemisissä. Yhteisöjen kestävän rakentumisen kannalta on kuitenkin tärkeää välttää ryhmien erilleen jäämistä eli segregaatiota. Ryhmien ja yksilöiden tulisi myös löytää myönteisiä tapoja yhteistyöhön ja toisista välittämiseen.

Tällaisen yhteistyön lähtökohdaksi monet tutkijat ehdottavat ”vastavuoroisen tunnustamisen” tai ”hyväksymisen” (mutual recognition) ajatusta. Voin hyväksyä taikka tunnustaa tällä lailla esimerkiksi hindun, vaikka en jaa hänen kanssaan samaa uskontoa tai kulttuurista taustaa. Yleensä tällöin myös toisen osapuolen ajatellaan tunnustavan minun arvomaailmani samassa mielessä. Tunnustaessaan toisensa eri katsomukset voivat ja myös haluavat olla jossain määrin keskenään yhteistyössä.

Tunnustamisen ajatus on saanut laajaa poliittista kannatusta esimerkiksi vähemmistöjen oikeudellisen aseman järjestämisessä taikka vieraista kulttuureista meille muuttavien kotouttamisessa. Me tunnustamme uuden kulttuurisen ryhmän läsnäolon keskuudessamme erilaisten poliittisten, oikeudellisten ja sosiaalisten prosessien kautta. Vastavuoroisesti oletamme ja ajattelemme, ehkä suorastaan edellytämme, että tuo ryhmä myös tunnustaa uuden ympäristönsä jossain määrin erilaiset arvot ja käytänteet. Näin vältetään erilleen jääminen ja sitoutetaan osapuolet yhteistyöhön. Samalla kuitenkin kunnioitetaan kulttuurisia eroavaisuuksia.

 

Uskonto jännitteiden ja hyväksymisen aikaansaajana

Uskonnolliset katsomukset esiintyvät tunnustamista käsittelevässä kirjallisuudessa usein hankalan tapauksen ja vastahakoisen kohteen roolissa. Uskonnot saattavat entisestään jyrkentyä ja erottautua uusiin ympäristöihin joutuessaan.

Huippuyksikkömme tutkimuksellisena tavoitteena on nähdä uskontojen rooli entistä monipuolisemmin silloin, kun puhutaan toisten hyväksymisestä. Ensinnäkin, uskonnoilla itsellään on vuosisataisia käytänteitä siihen, miten ulkopuolisista tehdään sisäpuolisia ja miten pystytään elämään monien katsomusten keskellä. Uskonnot voivat olla monikulttuurisen toisten hyväksymisen tärkeä voimavara opettaessaan esimerkiksi vieraanvaraisuutta ja muualta tulevien auttamista.

Toiseksi, uskonnollisten vakaumusten sisäinen muutos on aaltoilevaa ja monisuuntaista. Tutkittaessa esimerkiksi seksuaalisten vähemmistöjen hyväksymistä kirkossa ja yhteiskunnassa voidaan huomata uskonnollisen vakaumuksen usein seuraavan ympäröivän yhteiskunnan muutoksia. Uskonnollinen identiteetti voi joskus olla vastakulttuurista, mutta tavallisimmin se on kulttuuriin sopeutuvaa.

Kolmanneksi, teologit ja muut uskonnontutkijat ovat tavanneet historiallisissa ja sosiologisissa töissään korostaa jakautumisen ja vastakkainasettelun kausia, hieman samaan tapaan kuin historioitsijat tapaavat kirjoittaa enemmän sodista ja vähemmän rauhallisista ajanjaksoista. Tätä painotusta olisi ehkä syytää muuttaa. Historiaa voi kirjoittaa myös yhteistyön ja rauhallisen rinnakkainelon näkökulmasta.

 

Yksikkömme hankkeet

Historiallisissa tutkimuksissamme pyrimme esimerkiksi selvittämään sitä, miten antiikin Rooman valtakunnassa eri uskonnolliset katsomukset kykenivät sietämään toisiaan ja tekemään yhteistyötä. Vaikka esimerkiksi erilaiset kristilliset ryhmät varsin herkästi tuomitsivat toisiaan harhaoppisiksi, ne pystyivät silti myös elämään yhdessä ja vaikkapa käyttämään samoja hautausmaita. Tuomitsemisen historian rinnalla kulkee eräänlainen suhteellisen hyväksymisen ja rauhanomaisen rinnakkaiselon historia. Asian eri puolia valottaa Helsingin Sanomien juttu huippuyksiköstämme: https://www.hs.fi/tiede/art-2000002752640.html

Johtamassani huippuyksikössä toimii kolme ryhmää. Antiikin ryhmä paneutuu kristinuskon ja myös islamin syntyaikojen kysymyksiin toisten hyväksymisestä. Tätä ryhmää johtavat Ismo Dunderberg ja Outi Lehtipuu, antiikin senioritutkijana toimii Maijastina Kahlos. Virpi Mäkisen johtamassa keskiajan ja varhaisen uuden ajan ryhmässä länsimaisen kulttuurihistorian myöhemmät murroskaudet ovat kiinnostuksen kohteena. Käsitykset suvaitsevaisuudesta, ihmisoikeuksista ja esimerkiksi ihmisen luontaisesta hyväntahtoisuudesta ja sosiaalisuudesta ovat tässä ryhmässä niin ikään keskeisiä.

Sami Pihlströmin johtamassa nykyajan ryhmässä senioritutkijana toimiva Heikki Koskinen tutkii hyväksyvän tunnustamisen käsitteellistä rakennetta ja sen yhteyksiä muihin filosofisiin kysymyksiin. Pihlstöm on äskettäin itse julkaissut Sari Kivistön kanssa yleistajuisen suomenkielisen teoksen Sivistyksen puolustus (Gaudeamus 2018). Siinä otetaan kantaa moniin nykyhetken yhteiskunnallisen muutoksen ja tutkimuksesta nousevien arvojen välisiin jännitteisiin. Oma kirjani Oppi luottamuksesta (Gaudeamus 2017) paneutuu niin ikään yhteiskunnallisen vakauden ymmärtämisen peruskysymyksiin.

Pihlströmin ryhmässä toimii myös kirkkojenvälisen ekumenian asiantuntijoita (Minna Hietamäki) sekä kognitiotiedettä apunaan käyttäviä uskonnonfilosofeja (Aku Visala). Historioitsijat ja nykypäivän tutkijat toimivat hankkeessamme paljon yhdessä ja pystyvät näin rakentamaan kokonaisvaltaista kulttuurista ymmärtämistä. Ulkomaiset tutkijamme tulevat Venäjältä, Ranskasta, Kanadasta ja Ruotsista.

 

Silta käytännön uskontodialogiin

Suomen Akatemian huippuyksikköohjelma on tarkoitettu perustutkimukselle. Olemme luvanneet kuitenkin jossain määrin myös paneutua kirkkojen ja uskontojen välisen yhteistyön käytäntöön. Perinteisen ekumeenisen työn rinnalle olemme nostaneet uskontodialogin, jossa yhteistyökumppanimme on Omanin pääkaupungissa Muscatissa toimiva Al-Amana Centre.

Yksityinen Al-Amana-keskus (http://alamanacentre.org/ ) on yli 100 vuoden ajan tarjonnut luottamukselle rakentuvan tyyssijan muslimien ja kristittyjen väliselle dialogille. Sillä on hyvät suhteet Omanin erilaisiin islamilaisiin instituutioihin. Ne ovat esimerkillisiä toimijoita myös etsittäessä ratkaisuja islamilaisen maailman sisäisiin jännitteisiin.

Opetustyössä Al-Amanassa voimme tarjota käyttöön hankkeemme asiantuntemuksen. Vastalahjaksi saamme arvokasta käytännön tietoa siitä, miten uskontojen asema ja hedelmällinen vuorovaikutus voidaan järjestää modernissa ja vakaassa islamilaisessa yhteiskunnassa.