Covid-19-pandemia ja rituaalinen uudistaminen evankelis-luterilaisessa seurakunnassa

Lukuaika: 3 min.

Vuonna 2020 Suomeen levinnyt covid-19-pandemia loi tilanteen, jossa uskonnolliset yhteisöt joutuivat omaksumaan digitaalisia ratkaisuja huomattavasti laajemmin ja nopeammassa mittakaavassa kuin koskaan aikaisemmin. Suomen evankelis-luterilainen kirkko alkoi pandemiatilanteessa hyödyntää verkkoalustoja ja digitaalisia välineitä aiempaa enemmän paitsi perinteisten tilaisuuksien ja rituaalien ylläpitämisessä myös niiden uudelleenmuotoilussa sekä aivan uusien rituaalisten käytäntöjen kehittämisessä. ReCoVirA-projektin tutkija Katriina Hulkkonen kirjoittaa yhdenlaisesta pandemian synnyttämästä sosiaalisen median rituaalista, ja sen mukanaan tuomista yhteisöllisyyden ja auktoriteetin muodoista. 

Kuva: Pexels Cottonbro

Covid-19-pandemia oli ennennäkemätön maailmanlaajuinen terveyskriisi, joka alkoi vuoden 2019 lopulla ja levisi laajasti vuonna 2020. Sen seurauksena maat ottivat käyttöön vaihtelevasti tiukempia ja välillä väljennetympiä kokoontumis- ja liikkumisrajoituksia sekä laajoja rokotusohjelmia. Samalla pandemian tuomat sosiaaliset rajoitukset pakottivat uskonnolliset yhteisöt siirtämään kokoontumisiaan ja viestintäänsä fyysisistä ympäristöistä verkkoympäristöihin sekä etsimään uusia tapoja toteuttaa rituaalista elämää, mikä puolestaan loi tilaa rituaaliselle uudistamiselle.  

Religious Communities in the Virtual Age (ReCoVirA) -projekti oli vuosina 2022–2024 toteutettu eurooppalainen tutkimushanke, joka tarkasteli pandemian vaikutuksia uskonnollisiin yhteisöihin ja erityisesti sitä, miten pandemia vauhditti uskonnollisen elämän digitalisaatiota. Suomessa projektin yhtenä tutkimuskohteena oli Suomen evankelis-luterilaisen kirkon eteläsuomalainen seurakunta, joka käynnisti pandemian aikana Facebookissa virsilaululähetyksen. Virsilaululähetys oli uudenlainen, matalan kynnyksen rituaalinen käytäntö, joka nimenomaan suunniteltiin sosiaalisen median alustalle ja jota jatkettiin myös pandemian jälkeen. 

Facebookin virsilaululähetys 

Seurakunnan toiminnan jatkaminen ja mukauttaminen pandemiarajoitusten keskellä vaati työntekijöiltä improvisointia. Heidän kehittämänsä Facebookin virsilaululähetys syntyi vastauksena pandemian aiheuttamaan yksinäisyyden ja eristäytymisen uhkaan. Lähetys rakentui aiempien rituaalien elementeistä ja perinteistä, sillä sen ideana oli yhdistää perinteinen kodissa tapahtuva iltarukous ja kirkon virsilauluperinne. Lisäksi uutta oli sosiaalisen median alustan käyttäminen rituaalissa ja sen tarjoama vuorovaikutus.  

Lähetyksessä seurakuntalaiset kokoontuivat esilaulajan johdolla ja etäyhteyden kautta laulamaan virsiä ja osallistumaan lyhyisiin hartauksiin. Lähetykset kestivät noin 5–10 minuuttia ja ne striimattiin suoraan Facebookiin tai nauhoitettiin etukäteen. Lähetyksistä muodostui suosittuja. Yhtenä menestyksen syynä oli lähetysten kotikutoisuus teknisen laadun tai esityksellisyyden sijaan. Lähetysten tekeminen mahdollistui melko yksinkertaisella teknologialla. 

Kuva: Samanta Borges via Unsplash

Uudet rituaaliset auktoriteetit ja tilat 

Facebookissa toteutetut lähetykset muuttivat seurakunnan sisäisiä suhteita ja auktoriteetteja. Lähetykset lähensivät seurakunnan työntekijöitä ja jäseniä sekä synnyttivät uudenlaisen pehmeän auktoriteetin, jonka piirteinä olivat arkisuus, persoonallisuus ja kokeileva asenne. Pehmeä auktoriteetti viittaa siihen, kuinka perinteisten pappien rinnalla myös muut työntekijät, vapaaehtoiset ja aktiiviset seurakuntalaiset saivat näkyvämmän roolin rituaalien toteuttajina ja yhteisön rakentajina. Vapaaehtoiset saattoivat osallistua esimerkiksi juontamiseen tai chat-keskusteluiden hallintaan. Vaikka toiminnalle laadittiin seurakunnassa käytännön ohjeita, lähetyksen tekijöillä oli tilaa henkilökohtaiselle luovuudelle.  

Sosiaalisen median lähetyksiin liittynyt improvisointi näkyi myös uusina rituaalisina tiloina. Lähetyksiä tehtiin kirkkotiloissa, seurakunnan muissa tiloissa ja luonnossa. Tekijät suunnittelivat tiloja ja niiden symboliikkaa osaksi rituaalikokemusta. Lisäksi pandemian myötä Facebook-lähetysten tekeminen siirtyi ensi kertaa seurakunnan pappien ja työntekijöiden koteihin, mikä vaikutti pehmeän auktoriteetin rakentumiseen. Samalla työntekijöiden kodit ja henkilökohtainen elämä, esimerkiksi perheenjäsenet, tulivat aiempaa näkyvämmiksi.  

Sosiaalisen median rituaalit hämärsivät yksityisen ja julkisen rajoja. Lähetykset tekivät työntekijöistä seurakuntalaisille tutumpia ja inhimillisempiä ja täten kavensivat etäisyyttä perinteisiin auktoriteetteihin. Työntekijöiden näkökulmasta kotona kuvaaminen toi mukanaan kuitenkin uusia yksityisyyteen liittyviä haasteita. He joutuivat pohtimaan, kuinka paljon omasta elämästä on mielekästä jakaa julkisesti. 

Sosiaalisen median yhteisö  

Pandemian aikana seurakunnan Facebookissa toteuttamat lähetykset eivät ainoastaan uudistaneet rituaalista toimintaa, vaan synnyttivät myös uudenlaista yhteisöllisyyttä – eräänlaisen ”someseurakunnan”. Tähän yhteisöön kuului sekä ennestään aktiivisia seurakuntalaisia että ihmisiä, jotka eivät aiemmin osallistuneet seurakunnan toimintaan. He saattoivat esimerkiksi asua kokonaan toisella paikkakunnalla tai ulkomailla. Sosiaalinen media laajensi käsitystä seurakunnasta paikallisena yhteisönä verkossa toimivaksi, maantieteelliset rajat ylittäväksi yhteisöksi. Lähetyksiin osallistuminen ei ollut sidottu aikaan tai paikkaan. 

”Someseurakuntalaiset” saivat jossain määrin rakentaa rituaalia osallistumalla lähetyksen chat-keskusteluihin kommenttien, emojien, tervehdysten ja palautteiden avulla. Tämänkaltainen Facebookin mahdollistama vuorovaikutus loi yhteenkuuluvuuden tunnetta pandemian aikana. Pandemian jälkeen someyhteisön aktiivisuus väheni ja Facebook-alustan käyttämisen tavat muuttuivat. Yhä useampi katsoi lähetykset tallenteina itselleen sopivana ajankohtana. Tästä huolimatta osa pandemian aikana syntyneestä verkkoyhteisöstä säilyi edelleen.  

Sosiaalinen media osaksi rituaalista elämää 

Seurakunnan Facebook-lähetykset ovat yhdenlainen esimerkki siitä, miten sosiaalisen median käyttöön ottaminen voi avata ovia rituaaliselle uudistamiselle ja uskonnollisuuden muutokselle. Facebookissa toteutetut verkkolähetykset lisäsivät seurakunnan rituaalisen elämän saavutettavuutta, mahdollistivat osallistumisen paikasta riippumatta ja hämärsivät yksityisen ja julkisen uskonnonharjoituksen rajaa. Ne tekivät uskonnollisesta toiminnasta aiempaa arkisempaa ja joustavampaa, mutta säilyttäen mahdollisuuden yhteisöllisyyden kokemukseen. Samalla seurakuntaan kehittyi tapoja tavoittaa ihmisiä matalalla osallistumiskynnyksellä. Sosiaalisen median tilaisuuksien ja rituaalien toteuttamiseen vaikuttivat seurakunnassa etenkin verkkotyön resurssit, jotka pandemian päätyttyä vähenivät. Tämä vaikeutti toiminnan ylläpitämistä samalla laajuudella kuin poikkeusaikana. Nähtäväksi jääkin, millaisia vaikutuksia pandemian myötä tapahtuneilla muutoksilla ja sosiaalisen median hyödyntämisellä on pidemmällä aikavälillä seurakuntien rituaaliseen elämään. 

Vastaa