Taidetta, turvallisia tiloja ja kanssatutkijuutta

Tutkimushankkeen tärkeä tuotos voi olla myös näyttely, kirjoittaa FT, dosentti Marja Tiilikainen. Hän on vastaava tutkija Siirtolaisuusinstituutissa sekä Nuoret muslimit ja resilienssi -tutkimushankkeen johtaja Helsingin yliopistossa (Koneen säätiö 2016‒2018). Hänen lisäkseen hankkeessa toimivat/ovat toimineet Adam Adam, Abdisatar Gelle, Helena Oikarinen-Jabai, Henri Onodera ja Wisam Elfadl.

May Ahmed

May Ahmedin teos Inside/outside the box
Kuva: Marja Tiilikainen

Näyttelytilassa on mustalla lakanalla rajattu tila, jonne katsoja pääsee astumaan sisään. Sisäpuolella pyörii video, jossa taiteilija kävelee Helsingissä ja vierailee hänelle tärkeissä paikoissa kuten Ateneumin ja Kiasman taidemuseoissa. Teoksen ulkopuolella roikkuu siimoista valokuvia taiteilijan elämästä ja kiinnostuksenkohteista. Teoksen tekijä May Ahmed kertoo, että taideteoksellaan Inside/outside the box hän haluaa yhtäältä kuvata sitä, kuinka ulkopuoliset usein lokeroivat hänet – huivia käyttävän nuoren somalialaista syntyperää olevan naisen ‒ uskontoon, etnisyyteen tai sukupuoleen liittyvien risteävien, stereotyyppisten mielikuvien mukaan. Toisaalta May haluaa avata katsojalle sitä elämää, joka jää häneen lyötyjen leimojen pimentoon: hänen kiinnostustaan muotiin, matkustamiseen, arkkitehtuuriin ja designiin. Luovuus sekä videolla näkyvät tutut paikat Helsingissä tai kaukaisemmat paikat ulkomaanmatkoilta ovat Maylle voimauttavia.

Mayn teos on osa Numur – Islam ja minä -näyttelyä, jossa muslimitaustaiset nuoret naiset ja miehet pohtivat voimavarojaan, kuulumisen tunnettaan, identiteettejään ja suhdettaan islamiin. Näyttely on toteutettu osana Koneen säätiön rahoittamaa Nuoret muslimit ja resilienssi -hanketta, jossa lähtökohtana on ollut haastaa ongelmakeskeinen puhetapa musliminuorista, ja pikemminkin pohtia sitä, mitkä tekijät tukevat nuorten pärjäämistä ja resilienssiä, joka voidaan suomentaa vaikka kimmoisuudeksi tai kestävyydeksi.

Islam ja minä -näyttely on yksi keskeinen tutkimushankkeen tuotos ja myös osa prosessia, jossa kymmenen nuorta kanssatutkijaa taiteen keinoin pohtivat edellä mainittuja teemoja. Näyttelyssä on esillä esimerkiksi Muttaqi Khanin ottamia valokuvia sellaisista paikoista Helsingissä, joissa hän tuntee olonsa kotoisaksi ja turvalliseksi, Sara Salmanin video jonka hän on tehnyt pienelle tyttärelleen omasta äitiydestään, suhteestaan islamiin ja juuristaan sekä Zala Shbibin työstämä Sufi Masa, dervissitanssijoiden inspiroima pyörivä nukke.

Sufi Masa

Sufi Masa, tekijä Zala Shbib
Kuva: Marja Tiilikainen

Näyttelyn, ja koko hankkeen, yhtenä tavoitteena on myös antaa tilaa nuorten erilaisille äänille suhteessa islamiin. Nuoria yhdistää se, että ainakin toinen heidän vanhemmistaan on syntyjään muslimi, mutta heidän omassa elämässään uskonnon merkitys vaihtelee. Nuorten uskonnollinen tausta vaihtelee myös siinä mielessä, että osa on taustaltaan sunni- ja osa shiia-muslimeita, ja lisäksi mukana on nuoria, jotka tuntevat erityisesti suufilaisuuden läheiseksi. Osa nuorista harjoittaa uskontoa aktiivisesti, osalle islam on pikemminkin osa omaa historiaa ja taustaa.

Sen lisäksi, että nuorilla on muslimitausta, näyttely muistuttaa että heillä on myös muita intressejä ja rooleja kuten äidin, ystävän tai järjestöaktiivin roolit. Näyttelyn työstäminen ja sen toteuttaminen on kiinnostavalla tavalla avannut myös erilaisiin uskonnollisiin taustoihin, tulkintoihin ja näkemyksiin liittyviä eroja nuorten välillä. Mire Mroué omissa valokuvissaan esimerkiksi kyseenalaistaa patriarkaaliset islamin tulkinnat sekä pohtii identiteettikysymyksiä mm. queer-näkökulmasta islamilaisessa kontekstissa.

Zakaria Sayyad

Zakaria Sayyad ammentaa runoissaan ja puutöissään suomalaisesta ja palestiinalaisesta taustastaan.
Kuva: Ahmed Zaidan

Näyttely oli esillä Kulttuurikeskus Stoassa syksyllä 2017 osana Suomi 100 -kulttuurivuoden ohjelmaa ja Siirtolaisuusinstituutissa Turussa 28.2.‒20.3.2018. Turun näyttely toteutettiin yhteistyössä Globaalinuoret ry:n ja Nuorten Muslimien Foorumi ry:n kanssa, ja siellä oli mukana myös neljän paikallisen nuoren taiteilijan töitä. Lisäksi näyttelyn aikana järjestettiin oheisohjelmaa, mm. open stage, missä nuoret esittivät musiikkia ja omia runojaan. Jotkut nuorista painottivat open stage -illan yhteydessä sitä, että musliminuorilta puuttuu paikkoja, missä he voisivat esiintyä: moni ei ehkä koe voivansa mennä tilaisuuksiin, joissa käytetään alkoholia, ja toisaalta osa muslimeista suhtautuu musiikin esittämiseen kriittisesti ja sen vuoksi myöskään yhteisön tilaisuudet eivät ehkä kannusta laulamaan ja musisoimaan.

Nuorten taideteokset sekä nuorten kanssa yhdessä toteutettu näyttelyn oheisohjelma ovatkin herättäneet pohtimaan muslimitaustaisten nuorten moninaisten identiteettien ohella myös tilojen merkitystä nuorten arjessa uudella tavalla: Millaiset tilat tekevät eri uskonnollisiin perinteisiin kuuluvien (ja tässä yhteydessä erilaiset perinteet viittaavat myös erilaisiin islamin perinteisiin ja tulkintoihin) kohtaamisen mahdolliseksi? Millaisissa tiloissa nuoret uskaltavat ja voivat ilmaista itseään turvallisesti ja vapaasti myös taiteellisesti?