Kirjoittaja, FT Helena Kupari, tutki väitöskirjassaan siirtokarjalaistaustaisten ortodoksinaisten uskontoa 2000-luvun Suomessa, ja on sen jälkeen työskennellyt tutkimushankkeessa, jossa tarkasteltiin muun muassa suomalaisia ristisaattoja.
Kolme mitalia Pyeongchangin olympialaisissa saavuttanut hiihtäjä Krista Pärmäkoski kuvaili Helsingin Sanomien haastattelussa 25.2.2018 tunteitaan toteamalla: ”Koko kuljettu matka on lopulta se kaikkein hienoin.”
”Matka” on kielikuva, jonka avulla monissa kulttuureissa kuvataan ihmiselämää. Runoudessa, uskonnollisessa kielessä sekä arjen filosofisissa ja psykologisissa pohdinnoissa elämä on matka. Yhteistä erilaisille kuvaannollisille ja konkreettisille matkoille on alku ja loppu sekä välivaihe, johon liittyy olennaisesti muutos. Metaforana matka korostaa juuri tätä välivaihetta, prosessia, alku- tai päätepisteen sijaan.
Pyhällä matkalla. Ristisaaton kärjessä kannetaan ristiä, ikoneita ja kirkkolippuja. Kuva: Hanna Hentinen. Hentisen valokuvanäyttely Vaellus Pyhiin Sacred Journeys Kulttuurikeskus Sofiassa 22.3. – 5.6.2018.
Uskonnollisissa yhteyksissä voidaan suomen kielessä käyttää matkan ohella myös sanaa ”vaellus”. Vaellus viittaa matkaan, joka on paitsi fyysisesti (ja ehkä henkisestikin) raskas, myös polveileva. Se vie matkaajan kauemmas omalta mukavuusalueeltaan, vieraaseen ympäristöön. Elämää voidaan kristillisittäin kutsua maalliseksi vaellukseksi. Itämaisten uskontojen yhteydessä puhutaan sielunvaelluksesta, joka ulottuu monen elämän yli. Ilmaisu ”korpivaellus” puolestaan kuvaa erityisen haastavaa ajanjaksoa ihmisen elämässä: aikaa, jota värittävät paitsi erilaiset vaikeudet myös yhteisön tuen ja ymmärryksen puute.
Yksi vaellus-sanan johdannainen on pyhiinvaellus. Sen perusmerkitys ei ole kuvaannollinen vaan konkreettinen: pyhään paikkaan suuntautuva, uskonnollisesti tai henkisesti virittynyt matka. Pyhiinvaellus viittaa ensisijaisesti kristilliseen perinteeseen. Tänä päivänä hyvin monenlaiset matkat voidaan kuitenkin mieltää pyhiinvaelluksiksi. Kyseessä voi olla vierailu toisen maailmansodan taistelukentälle, oman suvun kotiseudulle, idolin haudalle tai suositun elokuvan kuvauspaikalle.
Erilaisten pyhiinvaellusten suosio on kasvanut viime vuosikymmeninä länsimaissa. Matkanteko houkuttaa yhä useampaa, eri taustoista ponnistavaa ja eri tavoin motivoitunutta ihmistä. Pyhästä paikasta etsitään pyhän kosketusta, lumousta ja kokemusta jostain arjen ylittävästä. Pyhiinvaelluksen tarkoitus voi myös olla siunauksen tai avun saaminen, hyvin konkreettistenkin ongelmien ratkaiseminen. Samalla pyhiinvaelluksessa on usein keskeistä itse matkustaminen. Haastava matka voidaan tulkita kunnianosoitukseksi matkakohteeseen liitetylle pyhälle olennolle tai tapahtumalle. Vaivannäkö kertoo ihmisen hurskaudesta ja sitoutuneisuudesta. Matkanteko voidaan myös ymmärtää muutoksen välineeksi. Matkalla oleminen on välitilassa, liminaalissa olemista. Se mahdollistaa arjesta irrottautumisen, elämän rauhoittamisen ja yksinkertaistamisen, uudet maisemat ja uuden näkökulman omaan elämään.
Suomalaistenkin pyhiinvaellukset suuntautuvat useimmiten maailmankuuluihin kristillisiin kohteisiin kuten Santiago de Compostelaan ja Lourdes’iin. Kotimaiset pyhiinvaellukset ovat vähemmän tunnettuja, mutta toiminta on viime vuosina lisääntynyt. Jo usean vuosikymmenen ajan Suomessa on lisäksi järjestetty pitkiä, pyhäköstä toiseen taivaltavia ristisaattoja. Ristisaatto on erityinen, ortodoksikristillisyyteen liittyvä pyhiinvaelluksen muoto. Siinä matkaa taitetaan yhdessä, papin johdolla, ristiä ja ikonia sekä kirkkolippuja kantaen ja jumalanpalvelusta viettäen. Pyhien esineiden kuljettaminen mukana tarkoittaa sitä, että pyhä on koko ajan läsnä. Ristisaatto pyhittää alueet, joiden läpi se kulkee. Itse matkan – välitilan, prosessin, elämän – merkitys korostuu näin entisestään.
Pyhä on tutkimuskohde, johon lukemattomat uskonnontutkijat ovat vuosien saatossa tarttuneet. Se on kautta historian ollut myös taiteilijoiden suosikkiaiheita. Pyhä on samanaikaisesti yleisinhimillinen, kulttuurisidonnainen ja yksilöllinen kokemus, joka ei tyhjene yksittäisiin tieteellisiin tai taiteellisiin kuvauksiin. Vuosina 2014–2017 olin jäsenenä tutkimushankkeessa, jossa tutkittiin muun muassa Suomessa järjestettäviä ristisaattoja. Hanke kirvoitti myös taiteellis-tieteellisen yhteisprojektin, valokuvapainotteisen tietokirjan Vaellus pyhiin: Ristisaattoja idän ja lännen rajalla. Kirjan ovat toimittaneet professori Elina Vuola ja valokuvaaja Hanna Hentinen ja sen on julkaissut Kirjapaja. Muita kirjoittajia ovat FT Auli Leskinen ja FT Helena Kupari. Se yhdistää valokuvaa ja kaunokirjallista ilmaisua yleistajuiseen tieteelliseen tekstiin, lähestyen pyhää ja pyhiinvaellusta samanaikaisesti monesta suunnasta. Kirja kuvaa, minkälaista on olla pyhällä matkalla tämän päivän Suomessa.
Vaellus pyhiin: Ristisaattoja idän ja lännen rajalla – teoksen julkistamistilaisuus Kulttuurikeskus Sofiassa 22.3.2018.