Ihminen syntyy tietyn ruokakulttuurin määrittämien raamien sisälle, hieman samaan tapaan kuin tietyn uskonnonkin edustajaksi. Yksi kokonaisvaltaisimmista toimista, mitä ihminen voi tehdä elämässään, on muuttaa ruokavaliotaan radikaalisti. Jos yksilö tahtoo liikkua kohti vegaanisuutta, hänen täytyy yleensä hylätä valtava määrä totuttuja tapoja ja kasvaa todennäköisesti pois siitä ruokavaliosta, johon hänet on kasvatettu. Vegaaniseen ruokavalioon siirtymistä tarkastelevat tutkimukset … Jatka artikkeliin Vegaaniksi kääntyminen uskonnollisen konversion kaltaisena tapahtumana
Avainsana: konversio
Mitä on uskonnollinen kääntyminen?
Uskonnollinen kääntyminen on aihe, joka jakaa mielipiteitä. Elämänmuutos herättää usein tunteita paitsi kääntyneessä ja tämän lähipiirissä, myös ulkopuolisissa. Kääntymisestä sekä julkisen keskustelun aiheena että tieteellisen tutkimuksen kohteena kirjoittaa tutkijatohtori Helena Kupari, joka tutkii aihetta Suomen Akatemian rahoittamana. Ryhdyttyäni työskentelemään uskonnolliseen kääntymiseen liittyvän projektin parissa olen herkistynyt aihetta koskevalle uutisoinnille. Julkinen keskustelu kääntymisestä eli konversiosta on … Jatka artikkeliin Mitä on uskonnollinen kääntyminen?