Millaista valtaa uskonnollinen instituutio käyttää? Miten vähemmistö käyttää valtaa omaan vähemmistöönsä? Nämä kysymykset nivoutuvat toisiinsa Suomen ortodoksisen kirkon vallankäyttäjien ja kirkkoon kuuluvan alkuperäiskansan, kolttasaamelaisten, suhteissa, kirjoittaa aihetta laajemmin tutkinut uskontotieteen dosentti Teuvo Laitila. Suomen ortodoksinen kirkko on osa maailmanlaajuista ortodoksista yhteisöä. Sen tausta on Karjalaan 1000-luvulla Novgorodista levinneessä ortodoksisuudessa. Petsamossa asuneet kolttasaamelaiset kuuluivat 1500-luvulta lähtien … Jatka artikkeliin Valta, Suomen ortodoksinen kirkko ja kolttasaamelaiset
Avainsana: kolttasaamelaiset
Ortodoksiset kolttasaamelaiset ovat kahden vähemmistön vähemmistö
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun kotinsa ja kotiseutunsa menettäneet Suomeen evakuoidut kolttasaamelaiset pääsivät pysyville asuinpaikoilleen. Toisen maailmansodan jälkeen Kuolan niemimaan länsireunalta evakuoidut koltat asutettiin lopullisesti vuonna 1949 kolmeen kylään Inarin kunnan alueella: Keväjärvelle ja Nellimiin Inarijärven eteläpuolella sekä Sevettijärvelle sen pohjoispuolella. Koltat ovat vähemmistö niin saamelaisten kuin ortodoksienkin keskuudessa, kirjoittaa globaalin kristinuskon … Jatka artikkeliin Ortodoksiset kolttasaamelaiset ovat kahden vähemmistön vähemmistö