Onko islam riippakivi nuoren muslimin maineelle vai aineeton voimavara? Monissa suomalaisissa huonomaineisissa lähiöissä, joissa asukkaiden koulutus- ja tulotaso on alhainen, asuu myös paljon maahanmuuttotaustaisia asukkaita. Monet tutkimukset osoittavat, että muslimeihin kohdistuu Suomessa varsin vahvoja kielteisiä mielikuvia. Jos siis tällaisessa lähiössä kasvaa nuorena maahanmuuttotaustaisena muslimimiehenä, on todennäköisesti monenlaisten ennakkoluulojen kohde, kirjoittaa Turun yliopiston yliopistonlehtori Anuleena Kimanen.
Aineettomia voimavaroja, jotka auttavat ihmisiä menestykseen elämässä, on tutkimuksessa toisinaan kuvattu sosiaaliseksi ja kulttuuriseksi pääomaksi. Alun perin sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman teoriat korostivat sitä, että tuntemalla vaikutusvaltaisia ihmisiä voi saada asioitaan edistettyä tai osaamalla käyttäytyä eliitin parissa oikealla tavalla saa luottamusta ja sitä kautta esimerkiksi arvostettuja työ- ja luottamustehtäviä. Viime aikoina on kuitenkin kiinnitetty huomiota siihen, että pääoma-vertauskuva sopii hyvin selittämään myös eliittien ja valtakulttuurin ulkopuolella olevien ihmisten menestystä. Pääomat vain pitää nähdä toisella tavalla. Jos siis lähiössä kasvavaan nuoreen maahanmuuttotaustaiseen muslimimieheen saattaakin kohdistua erilaisia kielteisiä stereotypioita, hän ei välttämättä ole täysin vailla yhteisöltä tulevia voimavaroja.
Haastattelimme Nuorten osallisuuden ympäristöt -hankkeessa 15–19-vuotiaita nuoria eräässä kielellisesti ja kulttuurisesti moninaisessa lähiössä suuressa suomalaisessa kaupungissa. Suurin osa haastatelluista oli miehiksi identifioituvia muslimeita. Käytimme erästä hengellisen pääoman jaottelua tarkastellaksemme, millaisia voimavaroja islam ja moskeijayhteisö tässä lähiössä antoivat heille.
Viisi pääoman muotoa
Ensinnäkin moskeijayhteisöstä saa sosiaalista pääomaa. Haastateltavat kertoivat, että siellä tapaa toisia nuoria muslimeita sekä samasta etnisestä ryhmästä että hyvin moninaisista taustoista. Joku heistä kuvasi moskeijaa paikkana, jossa oppii siten omasta ja muiden kulttuurista. Aikaisempi tutkimus osoittaa myös, että tällaiset verkostot usein auttavat työpaikkojen ja muiden taloudellisten mahdollisuuksien saamisessa. Osa nuorista kertoi vieneensä moskeijaan myös ystäviään, jotka eivät olleet muslimeita. Tässä lähiössä islamiin ei nuorten keskuudessa näyttänyt siis kohdistuvan niin paljon ennakkoluuloja, että vierailu olisi ollut mahdoton. Voi siis ajatella, että ympäröivän yhteiskunnan valtasuhteet eivät siinä mielessä ulottuneet lähiön muslimiyhteisöön.
Toiseksi moskeijasta saa tunnepääomaa. Tunnepääomalla tarkoitetaan turvallisuudentunnetta, joka vaikuttaa itseluottamukseen, ja sitä voi saada esimerkiksi perheeltä. Moni nuori mainitsi, että moskeija on itselle tärkeä. Jotkut kuvailivat tarkemmin itselleen merkityksellistä hengellisyyttä, omasta uskonnosta oppimista ja suhteita vanhempiin muslimeihin. Moskeijassa oppiminen liittyy myös kolmanteen pääoman muotoon, niin kutsuttuun suunnistuspääomaan. Nuoret kertoivat saavansa siellä neuvoja, miten elää muslimina, kenties yleisemminkin miten tehdä hyviä valintoja elämässä.
Neljäs pääoman muoto eli tavoitteellisuuspääoma liittyy siihen, että sitoudutaan työskentelemään jonkin tavoitteen eteen. Tällaisia esimerkkejä haastatteluissa olivat mm. säännöllinen käyminen moskeijan opetuksessa, säännöllinen rukoilu, pyhiinvaelluksesta haaveilu, yhteisöllinen toiminta ja hyvän fyysisen kunnon ylläpitäminen islamilaisena ihanteena. Voi ajatella, että tottumus sitoutua johonkin toimintaan voi auttaa elämässä eteenpäin, mikäli sen saa yhdistettyä erilaisiin tavoitteisiin, myös opiskeluun ja työntekoon.
Viimeiseksi nuoret saivat toimintatapapääomaa. Alkuperäisessä teoriassa sen nimi oli vastarintapääoma, mutta kun keskustelimme nuorten kanssa muutoksen aikaansaamisesta tai yhteisen hyvän puolesta toimimisesta, he eivät esittäneet näkemyksiä, jotka olisivat jotenkin kritisoineet valtarakenteita. He kuitenkin kertoivat musliminuorten toimijuuden ja yhteishengen tukemiseen tähtäävästä toiminnasta, johon he olivat osallistuneet, sekä moskeijan organisoimasta rahallisesta avustustoiminnasta. Yksi heistä mainitsi sekä islamin peruspilareihin kuuluvan vuosittaisen zakat-almuveron että yleisemmän hyväntekeväisyyden (sadaqa), joita on tutkimuksessa pidetty keskeisinä sosiaalisen pääoman ja yhteisöllisen luottamuksen rakentajina, mikäli ne järjestetään hyvin. Vaikka haastatteluissa ei siis tullut esiin muslimiyhteisöstä saatavia yhteiskunnan rakenteiden kritisointivalmiuksia, muutamat toivat esiin ymmärrystä siitä, miten yhteisön hyvän eteen voi toimia.
Lähiön pääomat laajemmassa yhteiskunnassa?
Vaikka erilaisia voimavaroja tuli esille haastatteluissa, emme tiedä, miten mainitut pääomat tosiasiassa olivat auttaneet nuoria eteenpäin elämässä tai mitä hyötyä heille tulee niistä tulevaisuudessa olemaan. Haastatteluissa ei myöskään käsitelty sitä, millaisia mahdollisia rajoituksia muslimiyhteisö tai pyrkimys noudattaa islamia Suomessa heille asetti. Ymmärrys niistä positiivisista voimavaroista, joita islam parhaimmillaan voi nuorille muslimimiehille tarjota, muuttaa kuitenkin katsantotapaa heihin. Lähiöelämä voi olla muutakin kuin marginaaliin painumista. Islamilla ja moskeijayhteisöllä voi olla positiivisia merkityksiä ja rooleja, joita voisi hyödyntää koulutuksessa, uraohjauksessa ja kansalaistoiminnassa nykyistä enemmän.
Kirjoitus pohjautuu lukuun kirjassa: Kimanen, A., Seger, A. & Khalili, S. (2024) Uskonto voimavarana – Stigmatisoidun lähiön nuoret muslimit. In H. Grönlund, R. Sinisalo & M. Ubani (Toim.) Uskonto ja kaupunki: Suomalaisen teologian ja uskonnontutkimuksen näkökulmia (s. 256–269). Suomalainen teologinen kirjallisuusseura.