Suomalainen yhteiskunta on muuttunut, mutta katsomusopetusmalli ei. Kuitenkin joissakin kouluissa on siirrytty yhteisen katsomusaineen opetukseen, jonka ajatellaan kehittävän lasten ja nuorten dialogitaitoja. Dialogitaidoista puhuttaessa on puhuttava myös tunnetaidoista. Yhteisen katsomusaineiden oppitunneilla koetut tunteet ja oppiaineen tunneilmapiiri vaikuttavat suoraan oppilaiden dialogitaitojen kehittymiseen, väittää Uskonnon, katsomuksen ja kasvatuksen tutkimusseuran Majakka-palkinnon saanut katsomusaineiden opettaja Mirja Pitkänen pro gradu -tutkielmansa pohjalta.
Yhteinen katsomusaine vaihtoehtona
Suomalaisen yhteiskunnan muuttuessa nykyisen uskonnonopetuksen luonne, tehtävä ja opetusmuoto ovat olleet keskustelun aiheena muutaman viime vuosikymmenen aikana. Joissakin suomalaisissa peruskouluissa toteutetaan muiden Pohjoismaiden mallia eli yhteistä katsomusainetta, ainakin osalle vuosiluokista. Yhteisessä katsomusaineessa kaikki oppilaat osallistuvat yhdessä samalle katsomusaineen oppitunnille riippumatta omasta uskonnostaan tai uskonnottomuudestaan. Oppilaita ei siis jaeta katsomuksen mukaan eri opetusryhmiin, kuten nykyisessä oman uskonnon opetusmallissa tehdään.
Yhteistä katsomusainetta on kannatettu vetoamalla nykyisen mallin käytännöllisiin, taloudellisiin sekä yhdenvertaisuuteen liittyviin haasteisiin. Nykyistä oppilaita eriyttävää opetusmallia voidaan myös pohtia katsomusopetukselle asetettujen tavoitteiden ja tulevaisuudessa vaaditun kompetenssin näkökulmasta. Kenties kaikkien suomalaisten toiveena on rauhanomainen ja yhteisöllinen yhteiskunta, jossa osataan kohdata muut ihmiset rakentavalla ja kunnioittavalla tavalla. Taitavaa ja ymmärtävää kohtaamista täytyy harjoitella, koska se ei ole ihmiselle sisäsyntyistä. Dialogitaitojen harjoittelua pidetään juuri yhtenä yhteisen katsomusaineen eduista ja hyödyistä. Tunnetaidot ovat välttämättömyys onnistuneelle dialogille ja siksi tunteiden tutkimus on olennaista katsomusopetuksen kontekstissa.
Tunteet ja tunnetaidot yhteisessä katsomusopetuksessa
Pro gradu -tutkielmassani tutkin seitsemäsluokkalaisten oppilaiden tunnekokemuksia yhteisen katsomusaineen oppitunneilla. Aineistona oli 26 seitsemäsluokkalaisen oppilaan haastattelut, jotka toteutettiin kahdessa eri turkulaisessa yläkoulussa. Selvitin, mitä tunteita oppilaat kokevat oppituntien aikana, miten he selittävät tunteiden taustalla olevia syitä sekä millaisena he kokevat tunteiden ilmaisun yhteisen katsomusaineen oppitunneilla. Tässä tutkielmassa tunteista puhuminen, niiden tunnistamisen ja ilmaisu nähdään osana tunnetaitoja.
Tarkastelu oli poikkitieteellistä ja siinä yhdistyivät uskontotiede, psykologia ja kasvatustiede. Erityisesti yhdysvaltalaisen psykologin, Daniel Golemanin, teoriat koskien tunteiden luokittelua sekä tunnetaitoja olivat keskiössä tutkielmassani. Golemanin lisäksi hyödynsin myös Reuven Bar-Onin sekä Peter Saloveyn ja John Mayerin tunnetaitoteorioita. Näissä kolmessa tunnetaitoteoriassa on paljon yhtäläisyyksiä, kuten omien tunteiden tunnistaminen, tunteiden ilmaisu ja hallinta, empatia ja tunteiden merkitys ihmissuhteissa.
Oppilaat kertoivat kokeneensa monenlaisia positiivisia ja negatiivisia tunteita yhteisen katsomusaineen oppituntien aikana. Erityisesti positiivisia tunteita aiheuttivat katsomusaineen opettaja, läheiset ystävät oppitunneilla sekä oppituntien mielenkiintoiset sisällöt. Negatiivisia tunteita liitettiin esimerkiksi vähättelevästi tai jopa rasistisesti kommentoiviin luokkakavereihin, kokemuksiin omasta epäonnistumisesta ja epämiellyttäviin käsiteltäviin aiheisiin, kuten holokaustin käsittelyyn.
Oppilaiden kokemukset tunteiden ilmaisun mahdollisuudesta sekä ylipäätään halukkuus ilmaista omia tunteitaan vaihtelivat. Suurin osa oppilaista pyrki peittämään tunteitaan tietoisesti, koska heitä mietitytti vertaisten mielipiteet ja reaktiot. Joillakin oppilailla oli selkeä käsitys siitä, millaisia tunteita koulussa saa ilmaista ja onko esimerkiksi negatiivisten tunteiden ilmaisu työrauhan rikkomista.
Tunteiden ilmaisuun vaikuttaa suoraan luokkahuoneen tunneilmapiiri eli käsitys luokkahuoneessa vallitsevasta oppilaiden keskinäisen sekä opettajan kanssa käydyn sosiaalisen ja emotionaalisen vuorovaikutuksen laadusta. Hieman alle puolet oppilaista koki tunneilmapiirin positiiviseksi, mutta yli puolet koki sen negatiiviseksi, kuten välinpitämättömäksi tai epävakaaksi. Oppilaat kuitenkin kokivat, että pystyivät ilmaisemaan omia tunteitaan ystäville ja opettajalle. Lisäksi valtaosa oppilaista koki, että muiden oppilaiden positiiviset ja negatiiviset tunteet tarttuvat helposti itseen, mikä on osoitus tunteiden sosiaalisesta ulottuvuudesta.
Tunnetaitoinen tulevaisuus
Kirjailija Sylvi Kekkosen sanoin, ”tekonsa voi harkita, sanansa voi valita, tunteet kulkevat omia teitään”. Me emme siis pysty valitsemaan sitä, mitä tunnemme missäkin hetkessä. Tunteet vain tulevat ja menevät, niin kuin ne itse haluavat. Vastaavasti oppilaatkaan eivät pysty vaikuttamaan siihen, mitä tunteita katsomusaineen opettaja, luokkakaverit, oppituntien aiheet tai oma suoriutuminen herättävät yhteisen katsomusaineen tunneilla. Mutta sen sijaan voimme vaikuttaa siihen, miten ilmaisemme tunnereaktiomme, miten se näkyy käytöksessämme ja sanavalinnoissamme. Tähän pystyvät myös seitsemäsluokkalaiset oppilaat, tarvittaessa opettajan avustamana. Päätelmäni on, että oppilaat ovat halukkaita reflektoimaan ja ilmaisemaan omia tunteitaan, kunhan näinkin herkälle ja vasta harjoiteltavalle taidolle tarjotaan sopivat olosuhteet.
Tunteet kuuluvat katsomusopetukseen opetusmallista riippumatta. Yhteisen katsomusaineen oppitunneilla tunteita voivat herättää – niin hyvässä kuin pahassa – myös sellaiset tapahtumat, joita välttämättä nykyisen mallin puitteissa ei tapahtuisi. Siksi yhteisen katsomusaineen kehitystyössä ja opetuksessa tulee keskittyä enemmistö-vähemmistö-aseman huomioimiseen sekä tunnetaitojen opettamiseen, jotta jokaiselle oppilaalle saadaan luotua kokemusta turvallisesta tunneilmapiiristä. Tunteiden ja tunnetaitojen merkitystä osana katsomusopetusta ei pidä vähätellä, sillä nämä samaiset oppilaat ovat tulevaisuuden tunne- ja dialogitaitoisia toimijoita monikulttuurisessa Suomessa.