Donner-instituutti järjesti elokuussa 2025 kansainvälisen The Witching of Art History -seminaarin yhteistyössä Ateneumin taidemuseon Northern Women, Art and Esotericism -hankkeen sekä uskontotieteen professori Terhi Utriaisen johtaman Kenen enkelit? Taidetta, tutkimusta ja lumoa -projektin kanssa. Seminaariin osallistuneiden tutkijoiden kirjoittamat ja seminaaripäivien keskustelua värittäneet artikkelit julkaistiin joulukuun 2025 alussa ilmestyneessä Approaching Religion -aikakauslehden teemanumerossa. Seminaarin järjestämisestä ja teemanumeron toimittamisesta vastannut Donner-instituutin projektitutkija Nina Kokkinen kertoo taiteen, esoteerisuuden ja sukupuolen kytkentöjä tutkivan hankkeen taustoista. Hanke huipentuu lokakuussa 2026 avautuvaan Arcana Borealis – Pohjoisen naiset ja esoteerisuus -näyttelyyn.
Paluu taidetta ja esoteerisuutta käsittelevän Magnum Opuksen äärelle
Tammikuussa 2022 palasin jälleen kirkkaanoranssin Magnum Opuksen äärelle. Kyseessä oli taiteen ja esoteerisuuden tutkimuksen kentällä legendaariseksi kohotettu teos, Los Angelesissa vuonna 1986 avautuneen näyttelyn katalogi, The Spiritual in Art: Abstract Painting 1890–1985. Näyttelyn kuratoineen Maurice Tuchmanin toimittamassa teoksessa nostettiin ensimmäistä kertaa näyttävästi esiin esoteerisuuden ja okkultismin tärkeä rooli modernissa taiteessa.
Olin lukenut ja selaillut teosta kymmeniä kertoja aiemminkin, mutta nyt tarkoitukseni oli syventyä siihen uudesta näkökulmasta – taiteilijanaisiin keskittyen. Muistin, että teos esitteli tuolloin vielä tuntemattoman ruotsalaisen Hilma af Klintin taidetta, mutta muutoin mielikuvani näyttelyssä mukana olleista naisista olivat hataria.
Näyttelyn punaisena lankana toimi taidehistoriassa sittemmin kyseenalaistettu ja hylätty kehityskertomus abstraktiosta, jota kohden modernin taiteen hahmotettiin yksisilmäisesti kulkeneen. Tähän narratiiviin on myös af Klintin taidetta soviteltu ahkerasti aivan viime vuosiin saakka. Näyttelyn esittelemään lähes vuosisataiseen kertomukseen modernin taiteen ja esoteerisuuden kytköksistä täytyi kuitenkin lukeutua huomattavasti enemmän naisia, ja vastakäynnistyneen hankkeeni vuoksi halusin tietää, keitä he olivat.
Tutkimuksen vinoumia
Olin edellisenä syksynä ehdottanut Ateneumin taidemuseolle hanketta, jossa syventyisimme naisten rooliin taiteen ja esoteerisuuden historiassa. Tuolloin taidemuseon erikoistutkijana (nyk. intendentti) toiminut Anu Utriainen ja intendentti (nyk. museonjohtaja) Anna-Maria von Bonsdorff innostuivat ehdotuksestani ja kannustivat minua eteenpäin idean kehittelyssä. Tutkimuskysymyksiä oli tarkennettava, näkökulmia hiottava ja naisia oli etsittävä lisää. Niinpä palasin takaisin Magnum Opuksen – termi, jolla esoteerisuuden tutkijat viittaavat usein viisasten kiveen ja sitä edeltäneeseen ”Suuren Työhön” – äärelle johtolankoja etsiäkseni.
Taidehistorioitsija Judi Freeman on koonnut katalogin loppuun lyhyitä elämäkertoja näyttelyn taiteilijoista. Se on vakuuttavaa luettavaa ja todistaa osaltaan esoteerisuuden merkittävästä roolista modernissa taiteessa. Yhdeksänkymmenenviiden taiteilijan joukosta löytyy huomattava määrä modernismin tunnetuimpia nimiä kuten Paul Gauguin, Edvard Munch, Marcel Duchamp ja Joseph Beuys. Naiset loistavat kuitenkin poissaolollaan.
Yhdeksänkymmenenviiden taiteilijan joukossa on mainittu seitsemän naista.
Lukema kiteyttää osuvasti taidehistoriaan yleisemmin sekä taiteen ja esoteerisuuden tutkimukseen erityisemmin liittyvän vinouman, joka on aivan viime vuosiin saakka ohjannut huomiota lähinnä neroiksi miellettyihin taiteilijamiehiin. Vaikka tilanne muuttuu hiljalleen ja vääjäämättä, ovat tunnetut miehet edelleen taiteen ja esoteerisuuden tutkimuksen keskiössä – tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta.
Hilma af Klint on heistä yksi. Vaikka hänen taiteensa ei vielä 1980-luvun puolivälissä murtanut modernismin kanonisiin narratiiveihin huomattavia säröjä, on hänellä ollut merkittävä rooli niissä muutoksissa, joita taiteen ja esoteerisuuden kentällä on tapahtunut etenkin 2010-luvun lopulta lähtien. Af Klintin vanavedessä on nostettu esiin huomattava määrä muitakin henkimaailman ohjauksessa työskennelleitä taiteilijanaisia kuten Georgiana Houghton, Pauline Peavy ja Aleksandra Ionowa. Heidän taiteensa ja elämäntarinansa hämmentävät taidehistorian totuttuja kertomuksia.
Toisen rajun hyökyaallon af Klintin jälkeen ovat saaneet aikaan Leonora Carringtonin ja Ithell Colquhounin kaltaiset surrealistit, joiden teokset ja taiteen tekemisen praktiikka kietoutuvat monisyisesti okkultismiin ja magiaan.
Uusia näkökulmia yhdessä keskustellen ja kirjoittaen
Ateneumin hanketta, tutkimustani ja näyttelyiden kuratointiin liittyvää työtäni kehittääkseni halusin pureutua taiteen, esoteerisuuden ja sukupuolen yhteyksiin syvällisemmin. Tärkeän työkalun tähän tarjosi pyöreän pöydän seminaari, joka minulla oli Donner-instituutin tutkijatohtorina mahdollisuus järjestää. Kutsuin koolle kansainvälisen, monitieteisen joukon aiheen parissa työskenteleviä tutkijoita, joista monet olivat tehneet yhteistyötä myös museoiden kanssa. Haastoin heitä miettimään naisten ja perinteisiä (binäärisiä) sukupuolirooleja rikkovien taiteilijoiden merkitystä heterogeenisen okkulttuurin kentillä sekä pohtimaan millaisia metodologisia kysymyksiä aiheeseen liittyy. Tutkijat saivat tehtäväkseen kirjoittaa artikkeleita, joita oli tarkoitus myös kehitellä yhteisessä seminaarissa.
Suunnitelma muuntui todeksi elokuussa 2025. Seminaarin kaikille avoin päivä järjestettiin Ateneumin taidemuseossa, jossa kuulimme Victoria Ferentinoun (Ioninnan yliopisto), Michelle Footin (Edinburgin yliopisto) ja Amy Halen (Falmouthin yliopisto) puheenvuorot. Itse nostin esiin mediaaliseen taiteeseen ja selvänäköisyyteen liittyviä vinoumia taiteilija Meri Genetzin tapaukseen syventyen. Tutkijoiden välillä käyty keskustelu jatkui intensiivisenä seuraavana päivänä, kun kokoonnuimme Helsingin yliopistolle hiomaan artikkelikäsikirjoituksiamme. Valmiit tekstit julkaistiin The Witching of Art History – How to Approach Women, Art and Esotericism –teemanumerossa. Artikkeleissa tarkastellaan monisyisesti sitä, miten esoteerisuudesta, okkultismista ja magiasta ammentaneet naiset ovat navigoineen miesvaltaisessa taidemaailmassa taiteilijaidentiteettejä luoden ja uudenlaisia toimijuuksia etsien.
Seminaarin ja teemanumeron nimi kannustavat ”taidehistorian noitumiseen”. Noituminen toimii tässä yhteydessä tarkoituksellisen poliittisena terminä, jonka avulla pyritään horjuttamaan totuttuja, taiteilijamiehiin keskittyviä kertomuksia sekä niihin liittyvää metodologiaa. Nimen juuret juontuvat nykytaiteen kentältä, jossa noidan hahmoa on erityisesti viime vuosina alettu hyödyntää uusilla tavoilla. Aiemmin pahaksi ja perverssiksi leimattu noita on otettu haltuun voimauttavana hahmona, joka antaa mahdollisuuden paitsi miesvaltaisen taidemaailman myös muiden epäkohtien, vinoutumien ja ulossulkemisten haastamiseen.
Samantyyppinen eetos leimaa osaltaan myös taidehistorian noitumista. Teemanumeron artikkelit tarjoavat uusia näkökulmia ja termistöä taiteen ja esoteerisuuden tutkimukseen. Niissä hahmotellaan esiin muun muassa vaihtoehtoisia tulevaisuuksia maalaavaa maagista taidetta, feminististä ekoestetiikkaa, psyykkistä historiantutkimusta ja kutojiksi muuntuvia henkisiä etsijöitä. Esiin nousee myös yhteisöllisyyden, hoivan ja ruumiillisten käytänteiden merkitys. Artikkelit kirjoittavat osaltaan taidehistoriaan uusiksi ja maalaavat siitä kuvan, jota ei oranssikantisesta Magnum Opuksesta voi löytää.