Elsa Heporauta (1883–1960) tunnetaan Kalevalaisten Naisten Liiton perustajana ja suomalaisen kulttuuriperinnön vaalijana. Vähemmän tunnettua on, että hänen ajattelunsa ulottui myös henkisyyden ja parapsykologian alueille. Heporaudan henkisyys ei ollut vain henkilökohtainen vakaumus, vaan se heijastui konkreettisesti hänen toimintaansa liitossa – erityisesti sen yhteydessä 1950-luvulla toimineessa psyykkisessä kerhossa. Heporaudan henkisyydestä ja sen kytköksistä kulttuuriperintötoimintaan kirjoittaa Turun yliopiston folkloristiikan tohtorikoulutettava Mila Santala.
Henkisyyden ja kulttuuriperinnön yhdistäjä
Elsa Heporauta oli kirjailija ja kulttuurivaikuttaja, joka oli omana aikanaan tunnettu ja vaikutusvaltainen hahmo Suomen kulttuurikentällä. Henkisyydessään hän yhdisti vaikutteita kalevalaisesta mytologiasta, kristinuskosta ja esoteerisistä liikkeistä kuten spiritualismista ja ruusu-ristiläisyydestä, kuitenkaan sitoutumatta liikkeisiin itse. Elsa Heporauta ei nähnyt henkisyyttä ja tiedettä toisilleen vastakkaisina ilmiöinä, vaan pikemminkin toisiaan täydentävinä.
Kalevalaisten Naisten liitto perustettiin vuonna 1935. Perustamiseen johti Elsa Heporaudan henkinen näky, joka motivoi häntä ajamaan niin sanottua ”kalevalaista renessanssia”. Liitto oli alusta alkaen enemmän kuin pelkkä kulttuurijärjestö, sillä Heporauta näki liiton mahdollisena alustana jakaa toisille samanmielisille arvojaan ja näkemyksiään esimerkiksi Suomen kulttuurista.
Kalevalaisten Naisten Liiton psyykkinen kerho etsinnän areenana
Yksi Kalevalaisten Naisten Liiton vähemmän tunnetuista ilmentymistä oli liiton yhteydessä ainakin 1954–56 välillä toiminut psyykkinen kerho. Kerho kokoontui säännöllisesti, noin kerran kuussa, Liiton omistamassa Kestikartano-ravintolassa tai jäsenten kodeissa. Puheenjohtajana toimi Elsa Heporauta. Heporaudan johdolla kerho käsitteli aiheita kuten parapsykologiaa, kansanparannusta, suggestio-oppia sekä ihmismielen kehitystä. Kerhoilloissa keskusteltiin, jaettiin kokemuksia ja kuultiin esitelmiä. Kerho toimi jäsenille areenana keskustella ilmiöistä, jotka eivät mahtuneet perinteisen uskonnollisuuden tai tieteen piiriin.
Psyykkinen kerho ei ollut kristinuskon vastainen, vaan todennäköisesti monet sen jäsenistä kuuluivat kirkkoon ja uskoivat ainakin jossain määrin kristinuskon Jumalaan. Kerhon toiminta täydensi yksilöllistä henkistä etsintää eikä sulkenut pois perinteisiä uskonnollisia näkemyksiä. Elsa Heporaudan henkisyydessä oli paljon kristinuskon vaikutteita, eikä hän ollut kristinuskon vastainen, vaikka hän suhtautui kriittisesti kirkon dogmeihin kuten kadotuskäsitykseen. Tämä yksilöllinen näkemys heijastui myös psyykkisen kerhon avoimeen ja etsivään ilmapiiriin. Seuran toiminta heijasteli aikakauden laajempaa kiinnostusta esoteerisiin virtauksiin, kuten teosofiaan ja spiritualismiin. Psyykkinen kerho tarjosi jäsenilleen tilan, jossa henkisyys ja kulttuurinen uteliaisuus saivat kohdata vapaasti ja avoimesti.
Psyykkinen kerho oli seurausta Elsa Heporaudan koko aikuisiän jatkuneesta tarpeesta löytää ympärilleen samanlaisia asioita kokeneita ja samoista henkisistä aiheista kiinnostuneita. Nuorempana asuessaan Jyväskylässä Heporauta järjesti kodissaan usein kirjallis-taiteellisia iltoja, joissa ohjelmanumeroina oli muun muassa parapsykologisia kokeiluja, kuten ajatuksensiirtoa, telepatiaa ja kaukoparantamista. Heporaudan kodissa kokoontui 1920- ja 30 –luvuilla kymmenen vuoden ajan Veritas-kerho, jossa osallistujat pohtivat elämän suuria kysymyksiä ja täten myös henkisiä aiheita. Latinaksi totuutta tarkoittava Veritas-kerho tunnettiin myös suomennetulla nimellä ”Totuuden etsijöiden kerho”. Kalevalaisten Naisten Liitto tarjosikin raamit Heporaudan, ja todennäköisesti monen muunkin, henkiselle etsinnälle, ja psyykkisen kerhon toiminta oli tässä keskeisessä roolissa.
Vierailijoita ja sielunkukkia
Yksi seuran mielenkiintoisimmista hetkistä oli kuvataiteilija Alexandra Ionowan (1899 –1980) vierailu. Ionowa oli mystikko, joka tuotti kuvataidetta kanavoimalla henkimaailmaa. Psyykkisen seuran kokoontumisessa vuonna 1954 Ionowa luennoi seuralle henkisistä kokemuksistaan ja taiteestaan, mikä kertoo siitä, kuinka avoin seura oli kansainvälisille vaikutteille ja vaihtoehtoisille maailmankuville. Ionowa piirsi läsnäolijoille kuuluisia ”elämän kukkasiaan”, jotka kuvastivat ihmisen sielun todellista olemusta. Elsa Heporauta ja Alexandra Ionowa olivat läheisiä ystäviä, ja Heporauta pyrki aktiivisesti tuomaan Ionowan henkistä taidetta ja ajattelua esiin suomalaisessa kulttuurielämässä. Ionowan vierailu psyykkisessä seurassa olikin yksi osa tätä missiota.
Monet muutkin Heporaudan henkiset ystävät vierailivat luennoimassa psyykkisessä seurassa. Esimerkiksi poliitikko ja yritysjohtaja Arvo Linturi, joka uskoi, että tiede voisi tulevaisuudessa todistaa monien esoteeristen ilmiöiden olevan todellisia. Heporauta ja Linturi pohtivat näitä aiheita kirjeenvaihdossaan, aivan kuten Heporauta ja Ionowakin.
Henkinen virta kulttuurihistoriassa
Elsa Heporaudan tapa yhdistää henkisyys ja kulttuuriperintö haastaa yksinkertaistetut käsitykset suomalaisesta naistoiminnasta, jotka usein rajoittuvat poliittiseen vaikuttamiseen ja sivuuttavat henkilökohtaiset tai hengelliset motiivit. Hänen toimintansa osoittaa, että henkinen etsintä on kulkenut kulkea käsi kädessä kulttuurityön kanssa. Kansallinen perintö on toiminut myös sisäisen kasvun välineenä. Psyykkinen seura oli pieni mutta merkittävä osa tätä kokonaisuutta, ja se avaa näkymän siihen, miten suomalaisessa kulttuurihistoriassa on kulkenut myös tämä tuntemattomampi henkinen virta.
Heporaudan esimerkki osoittaa, kuinka yksilön sisäinen etsintä voi synnyttää yhteisöllisiä muotoja, jotka kantavat henkisiä arvoja sukupolvien yli. Hänen elämäntyönsä muistuttaa, että katsomukset voivat vaikuttaa syvästi siihen, miten yhteisöt rakentuvat ja miten historiaa tulkitaan myös tulevaisuudessa.