Viime aikoina tieteen kentällä on käyty keskustelua autoetnografisesta menetelmästä, sen mahdollisuuksista ja haasteista. Autoetnografiaa on hyödynnetty erityisesti herkkien ja henkilökohtaisten kokemusten kokonaisvaltaisessa tutkimuksessa. Tässä tekstissä Turun yliopiston uskontotieteen väitöskirjatutkija Hanne Metsähinen kertoo autoetnografian roolista omassa tutkimuksessaan.
Teen autoetnografiaa ja etnografiaa yhdistelevää väitöskirjatutkimusta shamanistisesta
parantamisesta nykyajan Suomessa shamanistissa hoidossa olleen asiakkaan tai
shamanismia oman hyvinvointinsa tukemiseen käyttävän henkilön näkökulmasta. Saan
melko usein kysymyksiä nimenomaan tutkimukseni autoetnografiseen osuuteen liittyen.
Niinpä päätinkin kirjoittaa tekstin siitä, miksi olen itse päätynyt hyödyntämään
autoetnografiaa tutkimuksessani.
Kuva: Vasil Dimitrov.
Mitä autoetnografia on?
Etnografia tarkoittaa kirjaimellisesti kansan kuvausta. Siinä tutkija pyrkii kenttätyön kuten havainnoinnin ja haastattelujen avulla kuvaamaan itsensä ulkopuolista tutkimuskohdetta. Autoetnografia puolestaan on tutkimusmenetelmä, jossa tutkijan oma kokemus tutkimastaan aihepiiristä toimii joko tutkimuksen osana tai sen keskeisenä aineistona. Sisäpiiriläisyydellä, tutkittavaan ryhmään kuulumisella, on nähty olevan sekä etua että haittaa tutkimuksen teossa. Sisäpiiriläisyys auttaa tutkijaa ymmärtämään tutkimuskohteensa konteksteja ja merkityksiä. Toisaalta tämä ei kuitenkaan vapauta tutkijaa suhtautumasta kriittisesti omaan asemaansa – päinvastoin autoetnografisen tutkimuksen teko vaatii jatkuvaa refleksiivisyyttä, oman suhteen tarkastelua niin tutkimuskohteeseen kuin metodologiaankin.
Autoetnografian keskiössä on kokemuksesta kirjoittaminen. Autonetnografia mahdollistaa kokemuksen kautta tulleen hiljaisen tiedon sanoittamisen. Hiljainen tieto on tieto on alun perin Michael Polanyin luoma termi. Se on määritelty eri yhteyksissä hieman eri tavoin, mutta sillä viitataan usein sellaiseen itsestään selväksi muotoutuneeseen ja vaikeasti sanoitettavaan tietoon, joka opitaan esimerkiksi itse tekemällä tai yhteisössä elämällä (esimerkiksi polkupyörällä ajaminen, yhteisön normit). Itse kirjoitan osana tutkimustani tutkimuspäiväkirjaa, johon kirjoitan tutkimusaiheeseen liittyvistä kokemuksistani ja pohdiskelen tutkimuksen tekemisen prosessia. Tämän avulla minulle muotoutuu aineistoa tutkimukseeni ja pystyn seuraamaan oman ajatteluni kehittymistä.
Miten autoetnografiaa tehdään?
Autoetnografista menetelmää voi hyödyntää monenlaisten aiheiden tutkimuksessa. Usein sitä on sovellettu esimerkiksi sellaisten aiheiden tutkimukseen, jotka ovat niin herkkiä, että jäisivät muuten tutkimatta. Omaa kokemusta uskaltaa ehkä hieman paremmin tulkita kuin muiden ja toisaalta se myös auttaa ymmärtämään muiden samassa tilanteessa olevien kokemuksia. Shamanismin ymmärtävässä tutkimuksessa autoetnografiaa on nähty tarvittavan ennen kaikkea siksi, että shamanismin harjoittamiseen kuuluu olennaisesti sen aineeton ulottuvuus, jota ulkopuolinen tutkija ei pysty havaitsemaan. Esimerkiksi ymmärrys shamanistisen matkan luonteesta ilman omakohtaista kokemusta voi jäädä vaillinaiseksi. Autoetnografisella lähestymistavalla voidaan tuoda tutkimukseen uusia tasoja ja mahdollistaa shamanismin harjoittajan kokemuksen kokonaisvaltainen tutkimus.
Autoetnografista tutkimusta voi tehdä monella eri tapaa, riippuen siitä mikä lähestymistapa on sopivin mihinkin tutkimuskysymykseen ja aiheeseen. Omassa tutkimuksessani yhdistelen autoetnografiaa ja etnografiaa. Yksi julkaisemistani artikkeleista on lähestymistavaltaan autoetnografinen. Kirjoitin sen yhdessä toisen autoetnografin, Jaana Kourin, kanssa. Tässä artikkelissa autoetnografia mahdollisti yksittäisen parannustapahtuman syvällisen tutkimisen shamaanin ja asiakkaan näkökulmasta. Artikkelissamme vuorottelevat kokemuksistamme kirjoittamamme tekstit eli aineisto ja siitä tutkijoina tekemämme analyysit ja tulkinnat. Muissa artikkeleissani tulen tavoittelemaan laajempaa kokonaiskuvaa aihepiiristä, joten niissä tulee korostumaan etnografinen ote Pääasiallisena aineistona toimivat kirjoituskutsun ja haastatteluiden avulla keräämäni aineisto ja oma kokemukseni aiheesta toimii enemmänkin tulkinnan apuvälineenä.
Miten omakohtainen kokemus auttaa tutkimuksen teossa?
Koen, että tutkimusaiheeni on niin herkkä ja henkilökohtainen, liittyen sekä tutkimukseeni osallistuneiden maailmankuvaan että terveyteen, että ilman omaa kokemusta aiheesta siitä voisi olla vaikea kirjoittaa. Useampi haastateltavistani sanoikin minulle, että heille oli erittäin tärkeää, että minulla tutkijana on omaa kokemusta asiasta ja tuon sen esille tutkimuksessani. Vaikka jokaisen samallakin kentällä vaikuttavan henkilön kokemus on ainutlaatuinen, oma kokemukseni shamanismista ja sen tuoma hiljainen tieto antaa minulle paremmat valmiudet tulkita muiden kokemuksia asiaan kuuluvalla herkkyydellä. Lisäksi se, että parantamisen asiakas itse tutkii omia ja vertaistensa kokemuksia on näkökulmana tuore. Se myös osaltaan rikkoo tiedon tuottamisen valtarakenteita. Useinhan asiakas on nähty jonain, jota tutkitaan, ei tutkijana. Tutkimukseni on tarkoitus olla voimauttava kokemus niin itselleni kuin muille samassa tilanteessa oleville – kukapa meistä ei olisi joskus tarvinnut apua.
Autoetnografia on monipuolinen menetelmä, joka mahdollistaa hiljaisen tiedon sanoittamisen sekä kokonaisvaltaisen ja hienovaraisen kokemuksen tutkimisen. Haluan tutkimuksellani tuottaa uutta tietoa shamanistisesta parantamisesta nykyajan Suomessa asiakkaiden ja oman hyvinvointinsa eteen työskentelevien kokemusten pohjalta ja samalla osaltani vaikuttaa asenneilmapiiriin niin, että alkaisimme nähdä avun hakemisen ja omasta hyvinvoinnista vastuun kantamisen kunniallisena tekona koko yhteisön hyväksi.