Vatikaanin vaikenemisen kulttuuri on luonut hedelmällisen maaston monenlaisille salaliittoteorioille. Kiinnostavimpia virisi paavi Johannes Paavali I:n kuolemasta 1978. Koska täyttä varmuutta paavin kuoleman syistä ei saatu, tarjosivat salaliittoteoriat siihen omia selityksiään. Salaliittokeskustelu jatkunee pian, mikäli syyskuussa 2022 autuaaksi julistetusta Johannes Paavalista tehdään pyhimys, arvioi Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Miikka Tarpeenniemi, jonka tietokirja Murhattu paavi? – Salaliittoteoriat ja katolisen kirkon vaietuin kohtalo (Reuna, 2023) pureutuu aiheeseen.
Aamulla 29. syyskuuta 1978 päivän uutiset menivät yllättäen isosti uusiksi. Katolinen maailma heräsi shokkiuutiseen, että vain 33 päivää aiemmin paavin virassa aloittanut Johannes Paavali I oli löydetty kuolleena sängystään Vatikaanin Apostolisessa palatsissa. Kuolema oli yllätys, sillä paavi oli esiintynyt hyväkuntoisen näköisenä julkisuudessa eikä 65-vuotiaan kirkon johtajan terveydentilasta siksi ollut osattu olla huolissaan.
Vatikaani kompasteli hämmentävästi kuolinviestin ja sen yksityiskohtien välittämisessä julkisuuteen. Ensimmäisessä tiedotteessa Vatikaanista kerrottiin, että kuolleen kirkon johtajan oli löytänyt tämän miespuolinen yksityissihteeri. Myöhemmin ilmeni, että tosiasiassa paavin löytänyt henkilö oli tämän naispuolinen taloudenhoitaja. Kun tieto tästä vuoti julkisuuteen, heräsi kysymyksiä siitä, mistä muista paavin kuolemaan liittyneistä asioista Vatikaani mahdollisesti oli valehdellut.
Vyyhdinomaisen keskustelun tuoksinassa syntyi joukko 1900-luvun jälkipuoliskon kiinnostavimpia salaliittoteorioita. Eniten kuuluisuutta saaneet teoriat Johannes Paavalin kuolemasta esitti ratkaisemattomiin tapauksiin kirjoituksissaan erikoistunut brittiläinen kirjailija David Yallop. Kirjassaan In God’s Name – An Investigation into the Murder of Pope John Paul I (1984) Yallop väitti olevan päivänselvää, että paavi oli murhattu. Kysymys oli vain siitä, ketkä tämän salamurhan olivat toteuttaneet ja mistä syystä. Mahdollisia epäiltyjä ja motiiveja vaikutti olevan useita.
Teorioissa esiintyy kuusi pääepäiltyä
Yallopin kirja oli aikansa bestseller, koska se oli sekä kiinnostavaa että viihdyttävää luettavaa. Hänen teorioissaan syytetyn penkille joutuivat muun muassa Vatikaanin valtiosihteeri Jean Villot, Vatikaanin pankin johtaja Paul Marcinkus, Chicagon arkkipiispa John Cody, Banco Ambrosianon johtaja Roberto Calvi, vapaamuurarijohtaja Licio Gelli sekä pankkiiri Michele Sindona. Yallop uskoi heistä jokaisen hyötyneen omalla tavallaan Johannes Paavalin pelaamisesta ulos kuviosta.
Villot’n, Marcinkuksen ja Codyn epäiltiin olevan vaarassa joutua syrjään vaikutusvaltaisista tehtävistään Johannes Paavalin väitetyissä suunnitelmissa. Uuden paavin oli yleisesti arveltu ottavan edeltäjäänsä tiukemman otteen Vatikaanin hallinnon uudistamisessa, minkä osa paavin kuurian väestä saattoi kokea uhkana oman uransa jatkumiselle kirkon vallan ytimessä.
Calvin, Gellin ja Sindonan nähtiin pelaavan aikaa omien hämäräbisnestensä peittelemisessä poistamalla Johannes Paavalin kuvasta. Tämän oli väitetty ottaneen asiakseen Vatikaanin pankin toiminnassa havaittujen epäselvyyksien selvittämisen, jolloin Marcinkuksen, Calvin, Gellin ja Sindonan väliset yhteistyökuviot olisivat tulleet julki. Vatikaanin ja italialaisten pankkien väliseen rikolliseen toimintaan liittyvät huhut olivat ryöpsähtäneet julkisuuteen enenevässä määrin 1970-luvun kuluessa. Seuraavien paavien aikana pankki sai kuitenkin harjoittaa toimintaansa entisellään. Onkin huomionarvoista, että vasta paavi Franciscus aloitti mittavat reformit 2010-luvulla vääryyksien kitkemiseksi pankin toiminnasta.
Yallopin jälkeen paavin kuolemaa tutki brittiläinen toimittaja ja kirjailija John Cornwell. Hänen tutkimuksissaan suurimman huomion sai Vatikaanin pankin johtajaa Paul Marcinkusta vastaan nousseet epäilyt. Marcinkus oli toiminut edellisen paavin turvallisuudesta vastanneena henkilönä, jolloin häntä oli alettu kutsua nimellä Gorilla, viitaten hänen rotevaan ja karskiin olemukseensa. Cornwell ei päässyt selvitystyössään lopulliseen varmuuteen, vaikkakin päätyi toteamaan, että sydäninfarktia todennäköisempi kuolinsyy oli kohtalokkaaksi koitunut keuhkoveritulppa.
Kiinnostavan lisän keskusteluun toi vuonna 2019 erään yhdysvaltalaisen mafiaperheen jäsenen lausunnot siitä, että olisi osallistunut Johannes Paavalin salamurhaan. Hän väitti tunteneensa Marcinkuksen, joka oli tilannut häneltä paavin murhan. Mafiaperheen jäsenen mukaan häneltä oli yritetty myöhemmin tilata myös seuraavan paavin murha, mihin hän kuitenkin oli antanut tiukan vastauksen: “Ei onnistu. Mitä te oikein aiotte? Jatkatte vain paavien tappamista?”
Franciscus rakentaa avoimuutta kirkkoon
Avoin keskustelu ja laajempi argumentointi salaliittoteorioiden väitteitä vastaan jäi Vatikaanissa ratkaisevalla tavalla vaillinaiseksi. Vaikenemisen kulttuuri loi teorioille tilan ja siksi ne ovat eläneet omaa elämäänsä. Vatikaanin olisikin syytä puhua avoimemmin salaliittoteorioista, jotta teorioiden perättömyydestä olisi julkisessa keskustelussa helpompi vakuuttua.
Jotain matkan varrella on kuitenkin opittu. Paavi Franciscus on puhunut useaan otteeseen avoimuuden puolesta. Hän esimerkiksi muutti 2019 Vatikaanin salaisten arkistojen nimen Vatikaanin apostolisiksi arkistoiksi osoittaakseen, ettei kirkolla ollut mitään salattavaa. Vanha nimi oli aiheuttanut suotta vääriä mielleyhtymiä, koska latinankielisellä sanalla secretum tarkoitettiin pikemminkin yksityistä kuin salaista. Nimenmuutos oli vahva symbolinen teko. Samanlaista rehellistä avoimuutta hän on edellyttänyt pedofiliatapausten tutkimisessa ja syyllisten ilmiantamisessa.
Franciscus on myös hanakasti ottanut kantaa salaliittoteorioihin, joita jos jonkinmoisia häneenkin on kohdistunut. Hänen päätymisensä Pietarin istuimelle on esimerkiksi väitetty olleen merkki Vatikaanin homoseksuaalien ja muiden edistysmielisten onnistuneesta salaliitosta. Vaikka Franciscus on puhunut teorioita vastaan, kiusaavat kirkkoa yhä vanhat, epäselvät tapaukset. Johannes Paavali I:n kuolema onkin yhä tänään katolisen kirkon vaietuimpia kohtaloita. Väitteet paavin salamurhasta elävät sitkeästi edelleen.