Syyskuussa 2020 vietettiin järjestyksessä ensimmäisiä teologian ja uskonnontutkimuksen päiviä. Alun perin konferenssi oli kaavailtu jo edeltävälle keväälle, mutta koronapandemia pakotti muuttamaan suunnitelmaa. Etäyhteyden päästä tapahtumasta raportoi teologian maisteri Ville Niemelä.
Teemana uskonto ja yhteiskunnan haasteet
Teologian ja uskonnontutkimuksen päivien (10.–11.9.2020) kokoavana teemana oli uskonto ja yhteiskunnan haasteet. Avauspuheessaan järjestelytoimikunnan puheenjohtaja professori Kati Tervo-Niemelä Itä-Suomen yliopistosta totesi noin 650 ilmoittautuneen huomattavan määrän kertovan aidosta tarpeesta tämänkaltaiselle tapahtumalle. Samalla hän mainitsi, ettei tapahtumasisältöä hyvissä ajoin suunniteltaessa osattu lainkaan ennakoida kyseisen aihepiirin todellista ajankohtaisuutta. Konferenssin käytännön järjestelyissä koronasuosituksiin suhtauduttiinkin asianmukaisella vakavuudella: puhujilla oli mahdollisuus pitää esitelmänsä paikan päällä Helsingin Tieteiden talolla, mutta kaikki muut osallistuivat tilaisuuksiin etäyhteyden välityksellä.
Avajaistilaisuuden yhteydessä käytiin myös paneelikeskustelu Kirkot, uskonto ja hyvä elämä koronakriisin keskellä, jossa tarkasteltiin tuoreita tutkimustuloksia pandemian vaikutuksista liittyen uskonnollisuuteen. Suvi-Maria Saarelaisen esittelemässä kansainvälisessä Meaning in the Times of Pandemic -tutkimushankkeessa on käynyt ilmi, että ihmiset ovat varsin hyvin onnistuneet säilyttämään kokemuksen elämän merkityksellisyydestä korona-ajan haasteissa – suomalaiset jopa hieman keskimääräistä paremmin. Elämän merkityksellisyyden kanssa positiivisesti korreloivia tekijöitä ovat muun muassa uskonnollisuus, ikä ja koulutustaso. Laura Kallatsa ja Sini Mikkola olivat selvittäneet Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papiston tuntemuksia koronakevään messukäytänteistä. Pääsiäisaikana ehtoollisen viettämättä jättäneiden seurakuntien kirkkoherrojen tyypillisin tunnekokemus oli kaipaus. Silti etäehtoollisen mahdollisuuteen suhtauduttiin perin kielteisesti. Jenni Spännäri, Anne Birgitta Pessi ja Anna Martta Seppänen olivat kartoittaneet myötätunnon mahdollisuuksia etätyössä. Heidän mukaansa ollaan vedenjakajalla siinä, vakiintuvatko positiivista vuorovaikutusta tukevat etätyökäytännöt vai toteutuuko sosiaalisen tuen rappeutumisen uhkakuva. Jaana Hallamaa puhui yleisellä tasolla muutosaikojen transitioetiikasta. Hän korosti, että kaikissa olosuhteissa etiikan tavoitteena on hyvä elämä, eikä kenenkään oikeudenmukainen kohtelu ole toiselta pois.
Mittava tieteellisten esitelmien kirjo
Kahden päivän aikana kaikkiaan 52 työryhmässä esiteltiin yhteensä noin 200 eri tutkimusta, jotka tarjosivat varsin kattavan läpileikkauksen uskonnon roolista ja haasteista nyky-yhteiskunnassa. Aihealueista päivänpolttavimmat koskivat uskonnon suhdetta ympäristökatastrofiin, sukupuoleen, politiikkaan, monikulttuurisuuteen ja ääriliikehdintään. Esimerkiksi avauspäivän Uskonnontutkimus ja ympäristökriisi -työryhmässä kuultiin neljä mielenkiintoista esitelmää. Panu Pihkala loi katsauksen ympäristöahdistuksen ilmiöstä käsin avautuviin uskonnontutkimuksellisiin näkökulmiin. Aihetta voidaan tarkastella ainakin maailmankatsomuksellis–eksistentiaalisena, rituaalisena ja sielunhoidollisena kysymyksenä. Laura Wickström valotti islamilaisten ympäristöjärjestöjen toimintaa Saksassa. Etenkin nuorten kohdalla islamilaisen ympäristöliikkeen maantieteelliset ja ideologiset rajat ylittävä transnationalistinen luonne edesauttaa uskonnon, ekoajattelun ja oman identiteetin sulautumista. Mikko Kurenlahti käsitteli esityksessään konsumerismia ympäristökriisin aikakauden implisiittisenä uskontona. Kuluttajuuden haitallisten seurausten ohella olisi arvokasta paneutua ilmiön takana piileviin sosiaalisiin, eksistentiaalisiin ja transsendentteihin juurisyihin. Hilla Inkilä oli tutkinut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papiston ympäristönäkemyksiä. Valtaosa papeista pitää ympäristönsuojelua merkittävänä osana kirkon ydintehtävää, joskin konservatiiviseen raamatuntulkintaan nojautuvissa herätysliikkeissä eko-orientoituneisuus on vähäisempää.
Muita työryhmissä esillä olleita aiheita ja ilmiöitä olivat muun muassa kristillinen runous, katolisen kirkon hyväksikäyttöskandaalit, kirkkomusiikki, sielunhoito, uskonto ja urheilu, luterilainen teologia, etiikka, diakoniatyö, judaistiikka, tekoäly, uskonnonopetus ja raamatunkäännöstyö. Eräs huomionarvoinen piirre oli työryhmien poikkitieteellisyys – samassa sessiossa saattoi puhua tieteentekijöitä paitsi useista teologisista oppiaineista, myös muilta ihmis- ja yhteiskuntatieteiden aloilta.
Konferenssin pääpuhujiksi oli kutsuttu Chesterin yliopiston käytännöllisen teologian professori Elaine Graham ja Northwestern-yliopiston katolisen teologian professori Robert Orsi. Graham kertoi viime vuosien keskeisestä tutkimusaiheestaan kristillisestä apologetiikasta julkisen teologian eräänä muotona. Varhaiskristillisyyden piirissä omaa uskonnollista identiteettiä pyrittiin puolustamaan rationaalisesti juutalaisten ja roomalaisten harhaoppisyytöksiltä. Samaan tapaan jälkisekulaarina aikana teologien tulisi muun yhteiskunnan kanssa käymässään dialogissa kyetä perustelemaan kirkon erityinen rooli yhteistä hyvää rakennettaessa. Uskonnontutkimuksen teorian ja metodiikan kehittäjänä tunnettu Orsi puolestaan kysyi puheenvuorossaan, ”mikä on uskonnon tutkimisen ja opettamisen merkitys kun samaan aikaan koko planeettamme ja täällä elävien lajien tulevaisuus on vaakalaudalla”. Hänen mukaansa akateeminen käsitys ”uskonnosta” on toiminut reunaehtona niille metafyysisille oletuksille, jotka ovat johtaneet kuudenteen joukkosukupuuttoaaltoon. Nyt uskonnontutkijoiden ja teologien olisikin syytä päivittää ”uskonto” vastaamaan ihmisen toiminnan määrittämän geologisen ajanjakson eli antroposeenin vaatimuksia.
Jatkoa luvassa?
Päätössanoissaan Kati Tervo-Niemelä ilmaisi huojentuneisuutensa konferenssin onnistuneesta läpiviennistä poikkeusoloissa. Hän suhtautui hyvin toiveikkaasti ajatukseen vastaavan tapahtuman järjestämisestä seuraavan kahden vuoden sisällä.
Teologian ja uskonnontutkimuksen päivien järjestämisestä vastasivat Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura, Suomen Uskontotieteellinen Seura, Teologinen Julkaisuseura, Luther-Agricola-Seura, Suomen Eksegeettinen Seura, Suomen kirkkohistoriallinen seura, Diakonian Tutkimuksen Seura, Suomen patristinen seura, The International Society for Orthodox Church Music, Hymnologian ja liturgiikan seura sekä Karjalan teologinen seura. Yhteistyötahoina toimivat Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Åbo Akademi, Taideyliopisto, Kirkon tutkimuskeskus, Teologia.fi sekä Uskonnon, katsomuksen ja kasvatuksen tutkimusseura.